Hylkäsin poikani, koska en voinut hyväksyä hänen elämäntyyliään
En ole ollut missään yhteydessä 15 vuoteen. Hän ei minulle lapsenlapsia tehnyt. Hän teki valintansa ja valitsi elämän, jota en hyväksy. Sydämessäni tunnen tuskaa ja itken katkeruuden karvaisia kyyneleitä siksi, että en koskaan kuule lapsenlapsen sanovan kuistilla "hei mummo!". Poikani riisti valinnallasn tämän vanhuuden ilon minulta. Minä valitsin taas kuolettamalla hänet sydämestäni.
Katkera äiti, 72
Kommentit (15)
No nyt sulla ei sitten ole edes poikaa, joka sanoo "hei, äiti"... 0/5
Olet vihainen siitä ettei hankkinut lapsia? Pojallasi on kuitenkin oma elämänsä ja oikeus elää sitä kuten haluaa.
No kylläpäs kevein perustein lapsia hylätään. Otsikon perusteella odotin pojan olevan rikollinen tai huumeveikko mutta että lapseton!!!
Tämän perusteella määrittelen provoksi.
Katkeruuden karvaiset kyyneleet oli liikaa.
Olen naimisissa poikasi kanssa ja meillä on kolme ihanaa lasta ❤️❤️💙
Mutta ethän sinä sitä tiedä, kun et ole missään tekemisissä.
Kauhea vauvamummo.
Täysin narsistinen ihminen jonka elämä pyörii täysin oman napansa ympärillä. Kaikki terveet ihmiset kaikkioavat tuollaisen ympäriltä. Olet luultavasti myös psykoottinen ja vainoharhainen ja elät täysin kuviteltua todellisuutta. Kamalaa olisi joutua vihasi kohteeksi.
Antaisit muiden ihmisten olla rauhassa.
Karvaiset kyyneleet, en kestä :DD karvaita kyyneleitähän tässä tietysti tarkoitettiin juu, mutta kiitos kuitenkin keskinkertaisen sunnuntaipäiväni riemastuttamisesta.
Täällä on nyt useampi aloitus joissa hyvin samankaltaisin sanankääntein koetaan tuskaa ”elämäntyyleistä”, omista tai enimmäkseen muiden valinnoista. Jospa tämä provojen aloittaja nyt muuttaisi omaa elämäntyyliään ja nousisi ylös sohvalta, pistäisi av-palstan kiinni ja lähtisi ulkoilemaan. Jospa onnistuisit illalla sitten uskottavammin :-)
Meillä ei tarvitse tehdä musta mummoa. Jokainen saa tehdä oman päätöksen elämästään. Ja ammatistaan.
Naapurissa on rottweiler-äiti, joka on lähinnä pilannut lastensa elämän mm yksi lapsista ei kykene käymään koulua...
Maailma on täynnä esim huostaanotettuja lapsia, joille voi olla vaikka varamummo.
Minä taas en ole ollut vaarini kanssa tekemisissä kahteenkymmeneen vuoteen kun se meni tekemään anteeksiantamattoman ja peruuttamattoman teon, eli kuoli.
Tiedostan nyt haksahtavani tässä huonoon provoon, mutta sanon kuitenkin: Minun lapseni täytyisi tehdä aika paljon pahempia valintoja että voisin edes kuvitella ”kuolettavani hänet sydämestäni”. Sinun poikasi ei ole huono poika. Sinä olet huono äiti. Yksinäinen ja katkera vanhuus on sinulle ihan oikein, ja itsepä olet valintasi tehnyt.
Ennen vanhaan oli asiat paremmin. Ei ollut ehkäisyä pilaamassa lasten tuloa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei tarvitse tehdä musta mummoa. Jokainen saa tehdä oman päätöksen elämästään. Ja ammatistaan.
Naapurissa on rottweiler-äiti, joka on lähinnä pilannut lastensa elämän mm yksi lapsista ei kykene käymään koulua...
Maailma on täynnä esim huostaanotettuja lapsia, joille voi olla vaikka varamummo.
Joillain koirilla voi ihan synnynnäisesti olla ns. heikko hermorakenne, se ei johdu mistään mitä emo tekee tai jättää tekemättä. Ehkä sen yhden pennun elämä ei kotikoirana ole kuitenkaan ihan pilalla.
Huono, keksi parempi.