Lue keskustelun säännöt.
Lapsena hyväksikäytetyt: tunnetteko itsenne henkisesti lapsiksi?
05.04.2019 |
Vasta tuon leaving neverlandin katsominen sai minut tajuamaan, miksi olen tuntenut itseni lapseksi. Leikin lähemmäs 14-vuotiaaksi, mutta lopetin, koska se alkoi olemaan vaikeaa ettei jäisi kiinni, ja toisaalta teini-ikä alkoi puskea päälle. Tykkään edelleen leluista ja lähinnä haaveilen ostavani niitä ja unissani leikin.
Minulla ei ole ollut mitään seksuaalisia kontakteja, mutta tuntuu, etten kykene siihen tuntematta itseäni taas avuttomaksi 5-vuotiaaksi. Eli pelkään, että suhde ei voisi olla normaali, kahden aikuisen välinen suhde. Muuten en siis ole pedofiili, vaan olen seksuaalisesti kiinnostunut oman ikäisistä tai vanhemmista. Minua joskus itkettää kun näen pieniä lapsia ja mietin, että miten niin avuttomia olentoja voisi satuttaa. :( Tästä henkisestä jälkeenjäänneisyydestä en voi puhua kenellekään, koska en halua tulla leimatuksi. Perhekin vähätteli kokemustani kun kerroin hyväksikäytöstä näin aikuisena...
Kommentit (27)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siivetön kirjoitti:
Minä en näe itseäni kauniina. Olen ruma ja pukeudun mielummin farkkuihin ja pitkähihaiseen kuin mekkoon tai hameeseen. En myöskään halua meikata. Joskus harvoin johonkin juhliin ripsaria, siinä se. Jossain varhaisteinivuosina kehitin tunnesyömisen ja sitä myötä siis lihoin. Terkkarit ja ravitsemusterapeutit läpikäytynä ahdistuin vielä enemmän kelpaamattomuudestani ihmisenä. Alitajuntaisesti syöminen oli luultavammin turvakeino, olen ruma ja lihava --> kukaan ei minua halua.
Myöhemmin olisin halunnut parisuhteen, mutta en kellekään kelvannut. Tai niin ainakin kuvittelin. Nyt kuitenkin olen turvallisessa parisuhteessa.
Elokuvissa ja sarjoissa ahdistun usein seksikohtauksista ja jos niissä tapahtuu raiskaus tai sen yritys, valtaa viha ajatukseni. Usein poistun paikalta ja mies ihmettelee, että mihin minä nyt menen. Hänelle olen kertonut ympäri pyöreitä asioita hyväksikäytöstäni. En vain jotenkin pysty avautumaan hänelle kaikesta. Se harmittaa.
Viime aikoina olen havainnut olevani henkisesti yhä enemmän tasapainoton, joten päätin uskaltaa hakea apua. Helppoa ei kyllä ollut, mutta nyt on rattaat pyörimässä.
Hienoa että olet uskaltanut hakea apua. :-)
Onko teillä muilla ollut todella vahvoja itsesyytöksiä ja tuntua, että kaikki "epäonnistuu"?
Vierailija kirjoitti:
Onko teillä muilla ollut todella vahvoja itsesyytöksiä ja tuntua, että kaikki "epäonnistuu"?
Minulla on koko ajan syyllinen olo, ollut ainakin 25 vuotta.
Jos itse ei ole enää saanut olla lapsi, vaativa, tarpeinen, 100% huolehdittava ja avuton, niin sen näkeminen lapsissa nyt voi olla ärsyttävää. oma lapsuus on loppunut ja on muuttunut huolettomasta sisäänpäinkääntyneeksi. ehkä pikkuvanhaksi?
Lasten lapsekkuus ärsyttää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyväksikäyttäjä oli naishenkilö, olin 4 -vuotias pikkutyttö, ehkä siksi outo tapaus, puhuin kuitenkin totta.
Nämä jutut raivostuttavat, uhrin pitäisi olla tekemisissä saman henkilön kanssa, ei ole oikein mielestäni.
Lapsekkuus voidaan määrittää monin tavoin. Ikäiseni henkilöt varsinkaan naiset eivät useinkaan puhu asiasta.
Ilmenee näinkin, jolle on tapahtunut noin, painostetaan: voi kuinka kauheaa sen täytyi olla, oma kokemus keventyy noin? Todellisuudessa tämä nainen oli läpikäynyt saman.
Mahdollista jotenkin on tunne-elämä häiriytynyt, en koe olevani erityisen lapsekas silti.