Elämä bipoa sairastavan kanssa

Ykkös- vai kakkostyyppi?

Älä ajattele vaan tuota yhtä asiaa vaan mieti minkälainen se ihminen kokonaisuutena. Päätä sitten.

Karkuun juokseminen on ihan hyvä idea.

Kokemuksella kehoitan juoksemaan ja lujaa. Vaikka nyt asiat eivät siltä vaikuttaisi

Älä nyt heti diagnoosin perusteella karkuun juokse. Osallahan sairaus saadaan lääkityksellä aika vähän haittoja aiheuttavaksi.

Itse jouduin kyllä eroamaan biposta 4 v avioliiton jälkeen, kun en enää vaan jaksanut sitä sekoilua, vaikka rakastinkin häntä ja ymmärsin että hän ei tahdo pahaa vaan se on sairaus joka laittaa toimimaan niin. Kovimmille otti maniat, joissa mies petti, joi, tuhlasi, oli ärtyisä ja ylimielinen, ei edes nukkunut öisin vaan teki töitä jne. Miehen tautimuoto sellainen, että mielialojen vaihtelusykli oli välillä vain muutama päivä, eikä lääkitys tuntunut auttavan oikein mitään. Jättikin lääkkeet pois jossain vaiheessa ja hänen tapauksessa minusta ok, koska en itsekään huomannut mitään parannusta tilassa kun söi niitä.

Juuri eilen katselin uutta pipoa, mutta siinä oli käytetty akryylia, niin jäi kauppaan.

Sinccis

Vierailija kirjoitti:

Älä nyt heti diagnoosin perusteella karkuun juokse. Osallahan sairaus saadaan lääkityksellä aika vähän haittoja aiheuttavaksi.

Itse jouduin kyllä eroamaan biposta 4 v avioliiton jälkeen, kun en enää vaan jaksanut sitä sekoilua, vaikka rakastinkin häntä ja ymmärsin että hän ei tahdo pahaa vaan se on sairaus joka laittaa toimimaan niin. Kovimmille otti maniat, joissa mies petti, joi, tuhlasi, oli ärtyisä ja ylimielinen, ei edes nukkunut öisin vaan teki töitä jne. Miehen tautimuoto sellainen, että mielialojen vaihtelusykli oli välillä vain muutama päivä, eikä lääkitys tuntunut auttavan oikein mitään. Jättikin lääkkeet pois jossain vaiheessa ja hänen tapauksessa minusta ok, koska en itsekään huomannut mitään parannusta tilassa kun söi niitä.

Kuulostaa aika rajulta...

Omien, lähipiirin ja vieraiden kokemusten perusteella suhteessa bipon kanssa ei voi kuin hävitä

Pipon kanssa elämä on, sanoisinko, lämpöisempää.

Sinccis

Mun mies on kakkostyyppi. Rauhoittunut vuosien varrella, lääkkeetön, lähes normaalielämä. Onnellisia ollaan.

Periytymisriski lapsille on.

Bipot pariutukoon keskenään. Kokemus yhdestä biponaisesta riitti. Ikinä et voi luottaa. Ei tuo sairaus turhaan ole mielisairaudeksi luokiteltu

Jos lapsia haluat, niin niitä geenejä ei todellakaan kannata levittää tarkoituksellisesti.

Vierailija kirjoitti:

Bipot pariutukoon keskenään. Kokemus yhdestä biponaisesta riitti. Ikinä et voi luottaa. Ei tuo sairaus turhaan ole mielisairaudeksi luokiteltu

Ja lapset perisivät sairauden molemmilta vanhemmiltaan. Et tosissasi toivo, että kukaan tänne pallolle sellaisia jälkeläisiä synnyttää.

Mulla kanssa 4v avoliitto kaatui ja kun lähdin, lähdin niin, ettei minusta ollut mitään jäljellä. :( Mies oli alkuun ihana. En tiennyt totuutta, kun valehteli niin paljon. Ja se menevyys kiehtoi. Komea, hyvä töissään. Muutin melkein heti yhteen ja sitten jäin kun "jo asuttiin yhdessä".. Alkuun mies siis meni koko ajan. Koooko ajan. Vuosien varrella kun ei jaksanut sitten enää edes yrittää, repesi päihteiden käyttö ihan totaalisesti. Oli toki kova kaljoittelemaan jo kun tapasimme mutta sitten siirtyi vähän kovempiin aineisiin ja alkoi juoda itseään ihan sammumiskuntoon 2-5krt viikossa. Kuuden viikon kesälomallaan näin miehen nukkumassa yön meillä kotona kahdesti. Lisäksi oli patologinen valehtelija. En tiedä kuuluuko tämä yleisesti sairauteen, mutta äitinsä oli myös kaksisuuntainen ja ei koskaan tiennyt mikä suusta tullut oli totta.

Olin ihan voimaton kun ei maanisen kanssa auta mikään keskustelu/apu. Mun miehellä kanssa saattoi olla vaikka 2 laskupäivää ja sit 8 maniapäivää, yks lasku jne. Eli lääkkeillä eikä millään ollut vaikutusta. Koska tajusin alle vuodessa, että mies on bipo, jaksoin myös koska ajattelin, etten voi antaa sairauden olla ainoa itsekäs syy miksi eroaisimme. Tavallaan aloin pitää hänestä huolta.

Sitten alkoi pettäminen. Kävi itseasiassa ilmi että mies oli seurustellutkin jo suhteemme alkuvaiheessa muidenkin kanssa yhtäaikaa. Ja tälläkin hetkellä oli suhde aluillaan toiseen. Se riitti.

Se oli sääli, koska tiedän kyllä että jossain siellä pään sisällä oli kiltti ihminen mutten nähnyt sitä loppuaikana enää vuosiin. Kaikki hänen läheisensä kärsivät suuresti ympärillään, oma perheensä, sisaruksensa, minä. Mutta tietysti kavereilleen mahtavaa menoseuraa aina käytettävissä. Yritin nimittäin puhua ystävilleenkin, useasti, mutta he näkivät minut tanttana ja lehmänä joka yrittää rajoittaa miestä.

Ei siis koskaan pystynyt olemaan minulle tukena, viimeisinä vuosina taisimme viettää vain yhden selvän lauantain yhdessä, ei pystynyt puhumaan totta. Ei pystynyt rauhoittumaan ja koko ajan oli mentävä, ihan sama minne, aina jostain löytyy jotain. Ja ihan turha oli kysyä minne, missä olet, milloin tulet takaisin kun mies ei puhunut totta kuitenkaan.

Olen jo itselleni päättänyt, ettei koskaan enää. :(

Ja äitillänsä oli 80% enemmän masennusvaihe päällä ja sitä en olisi asuinkumppanina koskaan kestänyt. Hänen äitinsä se vasta hirveä olikin. Miehestäni ei saanut otetta, mutta äitinsä kaatoi oikein ämpärillä niskaan muille sitä pahaa oloaan. Oli hyvin rajaton ja puhui aivan mitä sattuu ja kertoi esimerkiksi miehen siskolle että olen puhunut hänestä pahaa ja olen hänelle kateellinen ja tällä tavalla pelasi ympärillään olevilla ihmisillä ja aiheutti pahaa mieltä ihmisten välille. Ilman että oikeasti kenelläkään oli mitään toisia vastaan. Oli ihan äärettömän dramaattinen, saattoi kesken perhelounaan ilmoittaa että menee nyt ajamaan rekan alle ja veti takin niskaan ja lähti. Tai koppasi yhtäkkiä koiran syliin (terve ja nuori) ja sanoi että nyt vie sen lopetettavaksi. Halusi vain reaktioita omilta lapsiltaan. D:

Maniavaiheissaan laittoi sitten rahat palamaan ja soitteli puheluita vaikka keskellä yötä ja saattoi puhua 45min putkeen niin ettei kukaan muu ehtinyt sanoa mitään.

Dramaattisuus, syyllistyminen ja syyllistäminen, impulsiivisuus, rahavaikeudet, aloitekyvyttömyys, riippuvuudet, ylemmyydentunto manioissaan. Sitä se oli

Jos haluat lapsia, niin mieti tarkkaat. On melko voimakkaasti periytyvä sairaus, eikä vain niin että periytyisi bipo vaan on suurempi riski tietyn ryhmän mielisairauksille, pahimpana skitsofrenia. On aika tavallista, että suvuissa on bipoja ja skitsofreenikkoja sekaisin, skitson lapsi on saanut bipolaarihäiriön ja tämän lapsi taas ehkä skitsofreenikko.

Puhun nyt vielä näistä tasapainottomista ja keille lääkehoito ei ota onnistuakseen, eli yleensä sekä maniavaiheessa että masennusvaiheessa ne elämän mukana tulleet vastuutkin jää sen terveemmän harteille. Kannattaa miettiä tämäkin. Oli kyseessä sitten bipolaarinen oma lapsi tai puoliso. Kodinhoito, lemmikit, miehen/naisen perheen puolen joulut/synttärimuistamiset jne. Lapset. Masennusvaiheessa ei jaksa/pysty/huvita. Maniavaiheessa ei levottomuudelta pysty/kiinnosta/ei ole kotona. Vaikka puoliso olisi kuinka halunnut koiran, akvaarion, kolme lasta. Ja varmasti esim maniavaiheissaan onkin valmis vaikka mihin. Tämän sairauden kanssa on hankala huolehtia täysipainoisesti vastuista.

Tasavertaista suhdetta et pysty tosiaan saamaan bipon kanssa. Mieti tarkkaan