Mistä on keksitty väite että miehelle naisen ulkonäkö on todella tärkeää, mutta nainen ei välitä yhtään miehen ulkonäöstä?
Onko sille olemassa jotain faktapohjaa josta se on hieman mukautettu ja kärjistetty, vai onko se ihan täysin tuulesta temmattu?
Kommentit (21)
Se on hyvä tekosyy johon voi vedota. Rumat miehet käyttävät sitä tekosyynä jotta voisivat perustella miksi vaativat naiselta hyvää ulkomuotoa, vaikka heillä ei sellaista ole. Tyhmät naiset taas käyttävät sitä tekosyynä jos eivät miestä saa, niin se on hienompaa vedota siihen että se johtuisi ulkonäöstä kuin korvien välistä.
Ei kai missään ole sanottu, ettei naiset välittäisi yhtään miehen ulkonäöstä. On vain sanottu, ettei naisten parinvalintapreferenssit perustu niin paljon ulkonäköön kuin miehellä.
Saattaa sillä olla jotain kaukaista pohjaa ihmisen melko universaaleissa käyttäytymistaipumuksissa. Suurimmaksi osaksi kuitenkin on varmasti kyse sosiaalisesta rooliodotuksesta; eli näin odotetaan (tai on ainakin jossain vaiheessa odotettu) miesten ja naisten toimivan.
Eipä tuollaisista stereotypioista kannata suuremmin välittää ainakaan omassa elämässään. Jokainen valitkoon seksi- ja elämänkumppaninsa ihan niin kuin huvittaa.
Totuuden pelko on pärräyttänyt ilmoille huvittavampaakin suusylkeä.
Vierailija kirjoitti:
Ei kai missään ole sanottu, ettei naiset välittäisi yhtään miehen ulkonäöstä. On vain sanottu, ettei naisten parinvalintapreferenssit perustu niin paljon ulkonäköön kuin miehellä.
Tuo ero naisten ja miesten välillä on oikeasti aika pieni. Usein sitä halutaan kärjistää.
Vierailija kirjoitti:
Saattaa sillä olla jotain kaukaista pohjaa ihmisen melko universaaleissa käyttäytymistaipumuksissa. Suurimmaksi osaksi kuitenkin on varmasti kyse sosiaalisesta rooliodotuksesta; eli näin odotetaan (tai on ainakin jossain vaiheessa odotettu) miesten ja naisten toimivan.
Eipä tuollaisista stereotypioista kannata suuremmin välittää ainakaan omassa elämässään. Jokainen valitkoon seksi- ja elämänkumppaninsa ihan niin kuin huvittaa.
No näin olisi kaikista parasta, mutta "ongelmaksi" asia muodostuu, koska suuri(n?) osa toimii niiden odotusten mukaisesti.
Naiset antavat helpommin puutteet anteeksi ulkonäössä, jos mies on rikas tai hänellä on muutoin naisen kannalta oleellisia resursseja.
Naiset eivät varsinaisesti ole yhtään sen vähemmän pinnallisia. Päinvastoin naisilla on erittäin tarkka visuaalinen silmä. Miesten aivot ovat herkemmät visuaalisille ja seksuaalisille ärsykkeille, mutta noin keskimäärin myös miehen ulkonäkö on naiselle tärkeää.
Ylipäätänsä kauniita ihmisiä on kiva katsella.
Se on kärjistetty eli siinä mielessä perustuu todellisuuteen. Ihmisillä on tapana ajatella niin, että asiat ovat joko tai. Paljon tai ei yhtään.
Tuosta voi kuitenkin mielipiteet vaihdella. Miesten mielestä hyvännäköisiä naisia taitaa olla enemmän kuin naisten mielestä hyvännäköisiä miehiä.
Itseä asiassa minunkin mielestä naisissa on enemmän hyvännäköisiä ihmisiä, vaikka olen nainen. En kuitenkaan himoitse ketään pelkästään siksi, että tämä on hyvännäköinen. Miehille on ehkä yleisempää haluta jotain ihmistä (naista) siksi, että tämä on hyvännäköinen.
Se on miesten fantasiaa. He haluaisivat ajatella, että ovat jotenkin biologisesti oikeutettuja vaatimaan itselleen maailmanluokan kaunotarta, samalla kun heidän ei tarvitse edes suihkussa käydä tai lenkille jaksaa.
Hassua, että jotkut naiset ovat kiltisti omaksuneet tämän kuvitelman ja puunaavat itseään samalla kun läski äijä haisee sohvalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai missään ole sanottu, ettei naiset välittäisi yhtään miehen ulkonäöstä. On vain sanottu, ettei naisten parinvalintapreferenssit perustu niin paljon ulkonäköön kuin miehellä.
Tuo ero naisten ja miesten välillä on oikeasti aika pieni. Usein sitä halutaan kärjistää.
Ai on vai? No kummasti esimerkiksi kauniilla naisella riittää vientiä miesten osalta, vaikka nainen olisi työtön ja elämänhallintaongelmainen luuseri. Mutta vaikka mies olisi komea, mutta työtön, elämänhallintaongelmainen luuseri, niin on lottovoitto löytää yksikin kiinnostunut nainen.
Varmaan siitä kun menestyvillä ja rumilla miehillä riittää kaunista miesseuraa... mutta onko toisinpäin?
En nyt osaa linkittää tutkimuksia, mutta käsittääkseni miehet reagoivat visuaalisiin ärsykkeisiin vastakkaisessa sukupuolessa (heterot) kuin naiset.
Ja mitä nyt sitten eri aikakausina ja eri kulttuureissa on kauniina pidetty. Lähtien Willendorfin Venuksesta tai Rubensin sulottarista.
Vierailija kirjoitti:
Naiset antavat helpommin puutteet anteeksi ulkonäössä, jos mies on rikas tai hänellä on muutoin naisen kannalta oleellisia resursseja.
Naiset eivät varsinaisesti ole yhtään sen vähemmän pinnallisia. Päinvastoin naisilla on erittäin tarkka visuaalinen silmä. Miesten aivot ovat herkemmät visuaalisille ja seksuaalisille ärsykkeille, mutta noin keskimäärin myös miehen ulkonäkö on naiselle tärkeää.
Ylipäätänsä kauniita ihmisiä on kiva katsella.
Kyllähän miehetkin tosiasiallisesti antavat nuo puutteet ulkonäössä anteeksi, jos nainen on muuten sopiva. Toisaalta pitää muistaa että vaikka yksilön kohdalla ulkonäkö onkin vain ulkonäköä, niin isossa kuvassa se heijastelee ihmisen elämää muutenkin. Runsas alkoholin tai muiden päihteiden käyttö, tupakointi, laiskuus ym., näkyvät myös keskimääräisesti ihmisen ulkonäössä.
YouTubessa on miesten perustamia ns.black pill -kanavia, joissa perustellaan miksi ainoastaan miehen ulkonäöllä on väliä eli mies ei voi saada naisia ollenkaan eikä ikinä jos ei ole komea.
Sellaisia kanavia ei ole, joissa sanotaan, ettei ulkonäöllä ole mitään merkitystä. Mutta koska mies joka tapauksessa on se, joka joutuu lähestymään ja tekemään sosiaalisia temppuja seksin tai suhteen eteen, on paljon hyödyllisempää ajatella, ettei ulkonäöllä ole yhtään väliä kuin päinvastoin, koska jos ei veikkaa ei voi voittaa. Jokainen mahdollisuus on mahdollista käyttää ja käyttämättömät mahdollisuudet ovat hyödyttömiöä.
Joidenkin miesten sosiaaliset taidot, sosiaalinen asema jne. on niin hyvä, että rumallakin naamalla voi saada ainakin tavisnaisen ja en tarkoita nyt rahamiehiä, vaikka tietysti raha auttaa ja rahan merkitys riippuu myös kulttuurista. Myös tästä tuo kärjistetty väite on voinut tulla.
Suurin osa on samaa mieltä siitä, että miehen taso koostuu monesta tekijästä.
Naiset aliarvioivat sen, kuinka paljon ulkonäkö vaikuttaa. Yhdestä tutkimuksesta löysin tällaisen kuvan
https://i.imgur.com/8Gw3zJm.jpg
Eli siis uskoivat haluavansa rehellisen, älykkään miehen, mutta oikeassa maailmassa valinta kohdistui hyvännäköiseen, hauskaan mieheen jonka kanssa oli yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Miehet osasivat tarkemmin arvioida ulkonäön vaikutuksen (mutta älykkyyden ja rehellisyyden merkitystä yliarvioivat samalla tavalla). Eli harhaluulo johtuu siitä, että ollaan kuunneltu mitä ihmiset sanovat haluavansa sen sijaan että tarkastellaan mitä oikeasti valitsevat.
Uskon, että johtuu siitä, että miehet ovat perinteisesti olleet rikkaampia. Silloin ei tarvitse olla niin hyvännäköinen, koska raha on välttämättömyys ja aina löytyy joku joka sitä tarvitsee. Nykyisin miehen ulkonäkö alkaa olemaan yhä tärkeämpi ominaisuus kun naiset ovat alkaneet pärjätä omillaan ja moni on jopa miehiä kovempipalkkaisempi. Hyvällä luonteella voi myös pärjätä, mutta hyväluonteisia miehiä ei juuri ole. Rikkaus ja mulkvistisyys kulkee miehillä ainakin lähes käsi kädessä, ainakin jos se on ansaittu perinteisesti työllä. Myös hyvännäköisillä miehillä luonne voi usein olla kammottava, joten vähemmän hyvännäköinen voi olla naiselle parempi valinta.
Se on osa samaa kudelmaa kuin väitteet siitä, että naiset eivät piereskele tai naiset ovat erityisen hyveellisiä olentoja. Eli kyse on sosiaalisesta savuverhosta.