Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

suhde ristiriidassa

helpppp
01.04.2019 |

olen 17 vuotias tyttö, ja olen seurustellut samanikäisen poikäystäväni kanssa vähän yli puoli vuotta. kyseessä poikäystäväni ensimmäinen kunnollinen ja minun ensimmäinen parisuhde. suhteemme eteni alussa todella nopeasti, vain parin päivän ”tapailun” (tunsimme entiudestamme, mutta emme olleet nähneet toisiamme vuoteen) jälkeen aloimme seurustelemaan. näimme todella usein, ja näemme edelleen. ensimmäisen puolen vuoden aikana pisin aika erossa oli ollut vain kaksi päivää ja yökyläilimme lähes joka yö, arkisinkin. nyt olemme nähneet hieman harvemmin, joka on mielestäni hyvä juttu.

ongelmana parisuhteessamme on se, että olemme todella ärsyisiä toisillemme. rakastan poikaystävääni, enkä ole koskaan tuntenut samoin ketään kohtaan. silti olen ärsyyntynyt hänen seurassaan ja olen ilkeä, vaikka en haluisi. en usko sen johtuvan ”alkuhuuman” loppumisesta, vaikka toki sekin on varmasti vaikuttanut asioiden muuttumiseen. tunnen myös oloni sekavaksi, sillä kärsin ahdistus- ja paniikkihäiriöstä ja jonkin sortin masennuksesta, joihin haimme apua yhdessä poikaystäväni kanssa. ensimmäisen psykologi tapaamisen jälkeen kaikki oli hetken aikaa todella hyvin, mutta nyt taas ei ole. olen aina ilkeä hänelle ja yleensä hänkin minulle. hän ei enäö kehu minua kauniiksi yms. vaikka kärsin pahoista itsetunto-ongelmista. minulla pyörii kokoajan ero mielessä, mutta en vain haluaisi erota, koska tiedän että minulla tulisi heti ikävä. varsinkaan kun ns oikeaa syytä erolle ei ole. olemme jo kerran pitäneet tauon, eikä se auttanut. nyt vaik haluaisin tavallaan erota hetkeksi aikaa, mutta en kuitenkaan. en tiedä mitä tehdä, ja kaikki on todella sekavaa. ja miksi olen ilkeä ihmisille jota rakastan ? miksi ? en voi käsittää, se vain tulee luonnostaan. poikaystävänikään ei enää sano rakastavansa minua eikä kehu ollenkaan. onko suhteemme tuhoon tuomittu ? en vain haluaisi että se loppuu, jäisin aivan yksin ...

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 |
01.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

lisäksi haluaisin kokoajan pettää kumppaniani ja haaveksin kokoajan seksin harrastamisesta muiden kanssa, vaikka mielestäni seksimme on hyvää ja olen aina tyytyväinen seksin harrastamisen jälkeen. miksi haluan pettää ???

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän viisi kahdeksan