Voi ei, " vihamiehen" lapsi samaan tarharyhmään!
Kääk, kuulin tutulta että entisen työkaverini (sukset meni erittäin pahasti ristiin aikoinaan hänen kanssaan, pitkä juttu parin vuoden takaa, mutta en ole asiaa vieläkään unohtanut) lapsi aloittaa samassa tarharyhmässä kesäkuussa (lapsi tasan 1v, äidillä la heinäkuussa...).
En millään haluaisi olla tekemisissä ko. tyypin kanssa ja jo etukäteen ahdistaa ajatus että törmäisin häneen vaikkakin satunnaisesti puhumattakaan päivittäin. Onko kellään samankaltaista tilannetta? Miten voisin henkisesti valmistautua tähän? Itse ajattelin tervehtiä asiallisesti aina ja lähteä paikalta ripeästi pois (jos mahdollista)... Luulen että ko. tyyppillä on tarve esittää mulle ystävällistä ja melko varmasti hän ei myös tiedosta että mulla on suunnattomia antipatioita häntä kohtaan (hän käyttäytyi mua kohtaan entisessä duunipaikassa selkäni takana todella törkeästi, eikä tiedä että olen tietoinen hänen tekemisistään).
Kommentoikaa!
Lottis
Kommentit (5)
Ajattele asiaa niin että lapset ei ole syyllisiä ja sano vaikka sit moi tai jotain jos törmäätte ja jatkat matkaasi. Tai sit jos ei suju ni sun tarvis sit selvittää tää asia!
Ihan itsesi vuoksi kehottaisin sinua antamaa menneiden olla, kun et kuitenkaan niihin voi millään enää vaikuttaa. Jos ja kun häntä siellä tarhassa tapaat, nyökkää tervehdys ja lähde pois. Ei tarvitse jäädä juttelemaan, mutta on lapsellista ja huonoa käytöstä olla tervehtimättäkään.
Varmasti asia kaivertaa sinua edelleen, mutta eihän siellä tarhassa varsinaisesti ole tarkoitus seurustella toisten äitien kanssa. Toivottavasti kuitenkin lapsenne tulevat keskenään hyvin toimeen eli ettei nämä kiistat siirry lastenne välisiin suhteisiin.
mutta käy asia itsesi kanssa läpi ja anna anteeksi, vaikkei kukaan pyydäkään. Vaikka päivittäin sanoisit itseksesi/itsellesi " annan hänelle anteeksi" . Ajan myötä pystyt siihen jos vain haluat. ANteeksi antaminen on tahdon asia.
Mulla on samanlainen tilanne naapurin kanssa. Hän loukkasi mua todella pahasti vuosi sitten ja itse käyttäytyy niin kuin mitään ei olisi tapahtunut (käyttäydyin siinä tilanteessa myös vähemmän kypsästi kun loukkaannuin niin pahasti, olen pyytänyt anteeksi mutta hän ei). Ja naapureita kun ollaan niin toiseen törmäämistä ei oikein voi välttää..
Olen ottanu sen linjan, että reippaasti moikkaan mutta sen kummemmin en välittäisi olla tekemisissä. Ajan kanssa olen myös pystyny antamaan anteeksi, muttei hän mikään suosikki ihmiseni silti ole.
Yritä itsesi vuoksi ottaa hänet mahdollisimman neutraalisti, jos haette lapsia samaan aikaan niin tervehdi ja ehkä juttele jotain pientä. Jos osoitat hänelle kantavasi kaunaa vielä, niin itsellesi tulee vaan joka tapaamisen jälkeen kurjempi olo. Meidänkin naapuri käyttäytyy mua kohtaan yliystävällisesti, niin kuin mitään ei koskaan olis tapahtunu, ja sen takia aluksi oma töksähtävä käytös sai mun olon vielä kurjemmaksi.
Älä mieti asiaa liikaa, jos vaan mahdollista - tiedän millaista se voi olla. Voimia!
jos pelkkä ajatus tuon ihmisen näkemisestä ahdistaa noin niin onhan se kauheata jos joudut joka kerta lasta tarhaan viedessä ja hakiessa pelkäämään että kohtaat tämän " vihamiehen" . tuollainen vie ihan hirveästi energiaa ja aivan turhaan. luultavasti lapsesikin vaistoasi jännityksesi ja yhdistäisi sen ehkä väärin tarhaanmenemiseen?
eihän teistä tarvitse ystäviä tulla mutta helpottaisi varmasti oloasi jos kertoisit tälle ihmiselle että tiedät mitä hän teki ja että asia loukkasi sinua kovasti ja ahdistut edelleen kun muistat sen. ja ehkä kuulisit jonkun perustelun miksi hän toimi niin kuin toimi, ehkäpä anteeksipyyntökin?
kun asia olisi edes jollain lailla selvitetty niin varmaan pystyisit kohtaamaan hänet ohimennen ilman että se aiheuttaa ylenmäärin stressiä ja ahdistusta.