Mistähän johtuu että toisille meri on niin tärkeää ja toisille taas ei yhtään

Minusta meri on pelottava. Pienet järvet ja lammet viehättävät minua , tykkään katsella rannalta niitä. En tykkää olla laivassa enkä veneessäkään. Enkä uida.

Veden näkeminen ja kuuleminen rauhoittaa mieltä. Vesi symboloi muuttumattomuutta mutta esiintyy silti jatkuvasti eri variaatioina. Meren rannassa valon määrä voi olla suurempi kuin sisämaassa. Valon heijastuminen vedestä kiehtoo monia. Psykologiassa ja antropologiassa veden vetovoimaa selitetään myös perinteillä. Aiemmin asutus keskittyi merien ja sisämaan vesistöjen rannoille ensinnäkin siksi, että niissä ravintoa oli tarjolla enemmän. Myöhemmin vesi oli myös tärkeä kulkureitti. Lisäksi meren yli oli helppoa pitää silmällä mahdollisten vihollisten lähestymistä.

Tunnen meri-ihmisiä, jotka eivät ole kasvaneet meren lähellä eivätkä olleet meren kanssa missään tekemisissä, paitsi matkoilla. Heistä merimaisema on kaikkein ihanin.

Itse olen sisämaa- ja metsäihminen. Minusta meri on jopa vähän pelottava.

Minusta ei ole niinkään väliä, onko kyseessä meri vai järvi, kunhan on vettä. Veden katseleminen on rauhoittavaa. Onpa kyseessä kodin parvekkeelta näkyvä meri tai mökin kuistilta näkyvä järvi.

Vierailija kirjoitti:

Fiksuja ja syvällisiä ajatuksia sinulla ap. Miksiköhän joku tykkää persepanosta, ja toinen ei? Miksiköhän joku tykkää talvesta ja joku toinen kesästä? Montako tämän tyyppistä vastakkain aseteltua esimerkkiä keksimmekään tähän ajatusten Tonava ketjuun?

Onko maksalaatikosta pakko nyppiä rusinat pois? Onko kuplamuovin ainut tarkoitus suojella herkkää mieltä pitkästymiseltä? Voiko finnin antaa olla rauhassa? Onko pakko puhaltaa voikukan höytyviä? Maakuukunat, onko se niin hauskaa polkaista sientä niin, että se tussahtaa? Miksi kynsitikkuja pitää pureskella? Onko pakko sanoa hyvää huomenta jos ei tunnu siltä?

Järvisuomessa syntynyt mutta pikkulapsesta asti meri ollut jotain suurta mystistä mahtavaa ja pelottavaakin. Rakastan merta ja majakat kiehtoo. Tiedä mistä johtuu? Toki tykkään järvistä ja jopa pikkulammista.

Kyllä järvi voittaa meren. Inhoan lokkien rääkymistä meren rannalla ja meri mielestäni haisee pahalta eikä meressä voi uida ilman että täytyy käydä pesulla sen jälkeen...

Meri-ihmiset ovat perinteisesti olleet ehkä omavaraisempia, olosuhteiden pakosta. Luonnehtisin heitä myös itsensä kanssa toimeen tuleviksi, pitää osata olla yksin.

Meri on ihana. Se tuoksuu hyvältä, lokit kirkuvat, on raikas tuuli, kauniit maisemat ja pilvet ja aaltoja. Järvi on jotenkin töppö: vaikka se olisi isokin, niin se loppuu liian pian. Olen aina asunut korkeintaan muutaman kilometrin päässä merenrannasta. Sisämaakaupungissa tuntuisi kuivan maan ympäröimänä jotenkin epämääräisesti ahdistavalta 😊 valitsin opiskelukaupunkinikin sen mukaan, että se on meren rannalla. Varmastikin omalta osaltani kyse on suureksi osaksi siitä, että olen vain niin tottunut mereen. Mökkinikin on meren saaressa.