Lue keskustelun säännöt.
14-vuotias itkee kissan kuolemaa jo neljättä päivää, onko normaalia?
25.03.2019 |
Kissa tuli perheeseen kun poika oli joku 4v. Alussa kissa jopa vältteli poikaa, mutta myöhemmin olivat kovin paljon lähellä toisiaan. Niissä määrin tietysti mitä uskalsin antaa olla.
Nyt aikaa on kulunut ja luonnollisesti kaikki perheenjäsenet olemme romuna. Rikki. Itse itkin, tietty, kun lopetuspäätös tehtiin ja itkin kun el täällä tutussa paikassa kissan lopetti.
Onko kuitenkaan normaalia itkeä enää monta tuntia päivässä?
Kommentit (18)
Kyllä on. Minun mielestäni.
Niin minäkin olen tehnyt.
Voimia sinne ja hali teinille.
Yritä ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On normaalia, todellakin. Anna itkeä niin kauan kuin itkettää. Ja uusi kissa sitten, kun pystyy.
Anna pojan itkeä. Se on 100% parempi vaihtoehto kuin ettei näyttäisi tunteitaan. Ei se ikuisesti itke.
On ihan normaalia surra lemmikkiä. Poikasi on kasvanut kissan kanssa yhdessä. Oma kissani kuoli puoli vuotta sitten ja edelleen tulee joskus kyyneleet. Viimeksi eilen luulin hetken aikaa ulko-ovea avatessani, että kisu on vastassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsena menetetyn lemmikin takia saattaa aina välillä itkeskellä aikuisenakin. T. saman kokenut
Voi Jeesus mikä vanhempi. Tietty on normaalia, nyt pidät suusi kiinni ja annat lapsen surra.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä minäkin itkin ja surin 16 vuotiaana kun kissani kuoli.
On se normaalia. Herkkä ja tunteellinen lapsi voi mennä pois tolaltaan etenkin, jos on ensimmäinen menetys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No nykyään näyttäisi olevan niin, että lemmikkieläimen kuolemasta tarvitaan noin viikon saikku. Jos esim. sisko tai veli kuolee, niin sitten ollaan vuosi saikulla.
Ja kyllä, minulla on veli kuollut. Olin viikon sairaslomalla opiskeluaikana.
Sinulle se on voinut olla pelkkä kissa, pojalle se on voinut olla se jolle kertoa salaisuuksia, se joka tulee röyhkeästi hakemaan hellyyttä samalla osoittaen että poika on tärkeä. Lemmikki voi olla joillekkin ihmisille suuremmassa roolissa kuin muut ihmiset. Lemmikki on kokoajan läsnä, aina kotona vastassa, ilahtuu sinut nähdessään ja osaa oikealla hetkellä lohduttaakkin. Oma koirani oli kuin ruumiinosa. Sen lopettaminen särki sieluni. Kyyneleet tulee vieläkin sitä ajatellessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi ei, Mä itken yhes sun pojan kanssa. Lemmikin kuolema on kuin perheenjäsenen kuolema. Se On yhtä vaikea minkä ikäiselle vain. Ihana poika kun pystyy näyttämään surun tunteensa, älkää väheksykö niitä. Lemmikit ovat todella tärkeitä teineille ja lapsille, kuten vanhemmillekin ihmisille,
”Jo neljättä päivää”... mikä ihme psykopaatti oikein olet? Ihan kuin tuo olisi joku pitkäkin aika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun kodissani oli lemmikkiundulaatti. Se oli meillä jo kun synnyin ja sitten eräänä kauniina päivänä ollessani 11 v se oli kuolla kupsahtanut vanhuuttaan. Makasi häkin pohjalla. Olin todella järkyttynyt ja surullinen vaikka ei edes ollut kyseessä mikään koira tai kissa. Piirsin päiväkirjaani jäljennöksen linnusta sellaisena kuin se makasi häkin pohjalla. En voinut ymmärtää, että joku, jonka ääntä olin kuunnellut koko elämäni ei yhtäkkiä enää ollutkaan siinä. Ei laulanut enää. Se oli todella surullista ja tosiaan ensimmäinen kosketukseni elämän haurauteen ja kuoleman lopullisuuteen. Siinä yhdistyi monta asiaa ja tunnetta. Anna lapsesi kokea rauhassa koko surun kirjo ja kesto.
Kissa ei ole vain kissa, se on olento johon nuorella on voinut olla vahva henkinen yhteys. Neljä päivää ei ole _yhtään mitään._
T. Kissastaan luopunut
Itse olin 12 kun meidän koira kuoli ja itkin sitä viikkotolkulla. Kotona en muuta tehnytkään kuin itkin.
Surra saa. Surusta saa myös puhua. Helpottaa oloa jos tunteet voi jotenkin ilmaista. Itku on yksi keino, laulu, tanssi, taide, urheilu jne.
On normaalia. Anna lapsen surra.