Väkivalta on kasvatuskeino

Aika itsestäänselvää minusta, että useimmat jotka omaa lastaan kohtaan väkivaltaa käyttää, kuvittelevat tosiaan kasvattavansa lasta. Kun järki loppuu niin voimankäyttö alkaa. KUn ei keksitä millä tavalla kasvattaa lasta sivistyneillä keinoilla, tartutaan kurittamiseen, toivoon että lapsi tekee oikein kipua tuottavan rangaistuksen pelossa. Usein väkivaltaa käyttävät kurittajat myös puolustelevat tekojaan esim. sillä että juuri kyseisen lapsen pää on niin kova ettei siihen auta "kukkahattumenetelmät".

lapset ovat saatanallisessa ristipaineessa, kun heidän kasvattamisestaan käydään monissa perheissä kiistoja, jotka päätyvät usein vielä ikävästi eroihin. Toinen käyttäis vähän kovempia otteita, toinen ei, vanhemmat riitelevät sitten tästä keskenään, että voiko ottaa vähän niskavilloista vai ei... riitaa ja eroa pukkaa ja lapsi itsekin tajuaa, että hänestähän se johtuu, hänen käytös tämän kaiken aikaan sai... ja tottahan se onkin. Lapsen käytös yhdistettynä kahteen vanhempaan, jotka on pihalla kuin lumiukot... ja näin on sossut ja käräjäoikeudet, lasten psykiatriset polit ja yh-yhdistykset täynnä kädetöntä porukkaa, jotka raapii niitä kukkahattujaan ja kuntien/valtion rahaa valuu kankkulan kaivoon ja ihmiset ovat surullisia....

ja paljon tätä soopaa voitaisiin estää, jos kasvatuksessa löytyisi kultainen keskitie entisten kovien menetelmien ja nykyisen lässytyksen välimaastosta ja ennen kaikkea: jos vanhemmat uskaltaisivat yhtenä rintamana olla vanhempia. Mutta monet ei uskalla, on luettu liikaa psykologisia oppaita ja jauhettu, että lapsella on oikeus koskemattomuuteen. Kun lapsella pitäisi ennemmin olla oikeus turvallisiin rajoihin...

ja sitten se tärkein: jossain vaiheessa se koskemattomuus rikkoutuu joka tapauksessa sellaisilla lapsilla, jotka eivät sopeudu normeihin ollenkaan. Jollei vanhempi saa pideltyä lasta rajoissa, seuraava yrittäjä on ope, sitten psykologi, sosiaalitäti, lastenkoti, poliisi, vanginvartija, tai katujengin/huumejengin kingi, alkkispuoliso, narkkaripoikaystävä.... joku sen koskemattomuuden lopulta rikkoo... 

Tämä ko. open ympärille noussut kohu ja open puolustaminen on ihan ymmärrettävää kulttuurissamme, joka on mennyt järjettömään pisteeseen. Pikkunaperot hallitsevat perheitä ihan liikaa. ihan järkevät ihmiset, korkeakoulutetutkin (ei pelkästään ns. perinteinen sossujengi) ovat ihan pihalla lastensa kanssa. Lääkärit ja opettajat roudaavat pikku emmojaan ja eemeleitään "virikehoitoon" koska meno kotona 3-vuotiaan kanssa on liian rajua ja saa pään poksahtamaan. Eli aikuisilla ei ole keinoja oikeasti ja nyt halutaan niitä keinoja... että saisinko mä nyt pliis, yhteiskunta pliis, anna mulle oikeus ottaa lastani kovin kädestä kiinni sen jälkeen kun sen on heittänyt mua suurella kirjalla päähän ja purrut pikkusisartaan poskeen ja meinaa karata pihasta yksinään autotielle... potkii naapurin lapsia päähän jne. ja sit pitäis vaan hymyillä ja keskustella 3-veen kanssa. Ei kolmevuotiaat keskustele, ne tarvii rajat ja turvan....samoin 13-vee, ne tarvii rajat ja turvan, ei loputonta keskustelua. Jossain menee aina raja, kuka sen asettaa ja kenen te haluatte sen asettavan, vanhempien, lastensuojelun, opettajan, kovisjengin johtajan vai poliisin? Nyt näyttäisi siltä, että enemmistö haluaa, että opettajalla on oikeus asettaa ne rajat. Sama enemmistö ehkä haluaa myös vanhemmille oikeuden olla vanhempia. Tämä ei tarkoita mitään lasten pahoinpitelyä, vaikka pahimmat kukkahattuvänkääjät niin yrittävät asian kääntää.

vanhempien loppuunpalaminen on nykyään varsin yleistä ja johtuu juuri siitä, että rajattomat kakarat vievät kaikki voimat, omat muksut kasvavat niin sietämättömiksi, ettei niitä tahdo jaksaa, siitä seuraa huono omatunto... jne.. se on vakava kierre.