Mies pahoinpiteli minut viimeisen kerran. Mitä nyt?

jos olet espoolainen ota yhteyttä omatilaan--sieltä auttavat eteenpäin!

Ihan ensiksi. ONNITTELUT päätöksestäsi! Se on oikea päätös!

Kun olet päätöksesi nyt tehnyt, kaikki muu hoituu perässä. Päätöksen teko ja siinä pysyminen on vaikeinta. 

Olet siis jo tehnyt ensimmäisen askeleen, HIENOA!

Nyt vain se toinen, päätösessä pysyminen.

Kaikki muu seuraa perässä kuin itsestään.

Ekaksi lääkäriin. On näkyviä mustelmia tai ei.

Minulla ei ollut näkyviä, mutta lääkäri löysi pienimmätkin turvotukset ym, joita en itse edes tajunnut. Minulle ei tule helposti mustelmia. Samoin päänahasta löyti pienia kaljuja paikkoja, joita en itse ollut huomannut, seurauksena hiusten repimisestä.

(vieläkin, noin 6 vuoden jälkeen, minulla on päänahassa kipeitä kohtia)

Itse lähdin avoliitosta, joten se on varmasti paperityötä ajatellen ikäänkuin helpompaa kuin avioliitosta.

Menin siis ekana lääkäriin. Otin 1,2,4 ja 9 vuotiaat kainalooni, pakkasin kassit ja otin toisen mieheni omistamista autoistaja ajoin ystäväni luo. Itkien kerroin mitä on meneillään.

Kulissit joita olin pitänyt  epätoivoisesti vuosia pystyssä, kaatuivat rymisten.

Ystävälleni tämä tuli yllätyksenä, mutta itkemään repesi hänkin ja otti minut ja 4 lastani avosylin vastaan.

Seuraavalle maanantaille (lähdin kotoa lauantaina) sain hätäajan sosiaalitoimistoon.

Sosiaalitoimistossa ymmärrettiin mun hätä, luvattiin maksaa takuuvuokrat ja ensimmäinen vuokra, kunhan löydän asunnon. Ja annettiin hätäapurahaa (mulla ei ollut säästöjä) n. 500 euroa.

Samana päivänä tein rikosilmoituksen.

Löysinkin vuokra-asunnon, 4h+k, pääsin muuttamaan reilun viikon päästä. Siihen asti sain asua lasteni kanssa ystäväni nurkissa.

Kun sain asunnon avaimet ja kävin sen ystävieni avustuksella siivoomassa, alkoikin seuraava vaihe. Tavaroiden haku kotoa.

Ystävieni miehiä tuli 3 mukaan turvaamaan minua, ja auttamaan pakkaamisessa ja kantamisessa. Mieheni oli kuitenkin rauhallinen, poistui vain autotalliin tupakalle ja juomaan. Sain rauhassa ottaa mitä tarvitsin.

Jätesäkkeihin pakkasin KAIKEN mitä mukaani otin.

Astioita otin vain vähän, ystäviltäni sain todella paljon kaikkea, että päästiin alkuun. Olihan meillä aluksi kaikki kupit ja kipot eri paria, pyyhkeet kaiken kirjavia... mattoja ei ollut lattioilla eikä torkkupeittoja sohvilla. Ai niin, ei meillä ollutsohviakaan, vaan kolme säkkituolia, jotka sain ystävältä lainaksi..! Mutta se ei haitannut yhtään! Pääasia, että meillä oli koti, jossa kenenkään ei tarvinnut pelätä väkivaltaa.

En edes muista miten auton, vakuutusten, osoitteen muutokset ym hoitui.. hoituivat kuitenkin.

Apua sain niin sosiaalitoimistosta kuin ystäviltä, kuin satunnaisilta tuttavilta. 

Erään ystäväni äiti lähetti minulle ja lapsille kaksi ruokakassia!! Sen muistan!!

Rahat oli tiukilla. (aluksi ei juossut asumistuki eikä yh-korotukset), sekin oli periaatteessa hävettävää myöntää ystävilleni,mutta onneksi myönsin! Sain niin paljon apua kaikilta, että vieläkin nousee vedet silmiin kun muistelen sitä. Ihmisissä on paljon hyvää, ja jokainen haluaa varmasti auttaa kun itse vaan kerrot avoimesti apua tarvitsevasi.

Lisäksi seurakuntamme diakonissa autooi, antoi meille ruokalappuja kauppaan, sossu auttoi alkuun, sen jo kerroinkin. Sosiaalitoimistosta sain paljon apua myös käytännön asioihin. Elatusapuasioista lähtien.

Emmekä joutunee tlastensuojelun piiriin, vaikka niin pelkäsinkin.

Sossussa ei kertaakaan epäilty kykyäni hoitaa lapsiani, vaikka niin pelkäsin. (olin vastaanotolla aina itkuinen ja varmasti kovin epävakaan oloinen) Ovat varmaan ennenkin auttaneet eroavia naisia ;)

Mieheni ei onneksi alkanut huoltajuuskiistaan.

Hän alkoi kyllä seuraamaan meitä kaikkialle,missä liikuimme. Ajoi autolla perässä ja varjosti, jopa ruokakauppaan. mSeisoi parkissa asuntomme lähellä ym.. sekin loppui onneksi kun ilmoitin miehelleni että soitan poliisille ja haenlähestymiskieltoa jos se jatkuu. Ymmärsi kait itsekin, että lastensa tapaamiset on vaarassa jos käyttäytyy kuin mielipuoli.

Nyt, 6 vuotta myöhemmin, asiat on mallillaan. olleet jo pitkään. Olen elämässäni onnellinen, ja tavannut kivan miehenkin!

Mies tapaa lapsiaan säännöllisen epäsäännöllisesti, miten uudelta rakkaudeltaan ehtii.

Kerron lisää mielelläni, jos jotain haluat vielä kysyä. Jos vain osaan, niin vastaan.

terveisin, Saman kokenut

[quote author="Vierailija" time="07.04.2013 klo 08:34"]

[quote author="Vierailija" time="07.04.2013 klo 07:33"]

Joo, pois kotoa, luonnollisesti. Mutta miten asiat oikeasti etenevät? Avioero, ositus, oikeudenkäynnit? Jo koko ajatus saa voimaan pahoin. Olen niin rikki. Olisiko jotain käytännön neuvoa, mitä vaan.

[/quote]

Kai aikuinen ihminen osaa asiansa hoitaa? Älä valita vaan hoida asiasi. Ihme vinkumista

[/quote]

tässä näkyy taas tän palstan empaattiset ihmiset...

En osaa auttaa, mutta olet tehnyt oikean päätöksen, muista pysyä siinä.

Tässä yksi linkki, mistä löytyy auttavia tahoja: http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/parisuhdevakivalta/apua-uhreille-ja-tekijoille/ 

Älä lannistu muiden kommenteista. Hienoa, että olet tehnyt päätöksen, se on nyt pääasia! Hae ja ota vastaan kaikki mahdollinen apu mitä saat. Jos lähistölläsi on turvakoti, sieltä saat hyviä käytännön neuvoja asioiden järjestelemiseen.

Elämällä on vielä tarjota sinulle parempaa, lupaan sen. Paljon lämpimiä ajatuksia sinulle.

Mene turvakotiin nyt heti. Siellä ne auttavat eteenpäin.

Olethan tehnyt rikosilmoituksen? Ihan ensin se ja sitten erojärjestelyt.

Suuret kiitokset kaikille hyviä neuvoja antaneille ja varsinkin teille omia kokemuksianne jakaneille.

Varasin juuri lääkäriajan ja olen menossa parin tunnin kuluttua tutkimuksiin. Kropasta pitää kuvata monta paikkaa. Sattuu ja pelottaa. Olen yrittänyt nukkua pienissä erissä särkylääkkeiden voimin, aika huonoin tuloksin. Olen tässä tilanteessa ihan yksin, lapsia ei onneksi tässä sopassa ole.

Mies on kiinniotettuna poliisin hoteissa. Olisin varmaan kuollut, ellen olisi saanut soitettua apua. Kauaahan häntä ei voida siellä pitää, joten yritän päästä turvakotiin ennen kuin mies palaa kotiin. Melko varmasti baarin kautta.

Kyseessä on siis ihan fiksu, työssäkäyvä, arjessa erinomaisen hyvä aviomies, joka alkoholia saatuaan pimahtaa ja purkaa raivonsa minuun. Tämä ei ole siis minkäänlainen puolustus, mutta halusinpahan kertoa. Kuten jo alussa totesin, tähän pahoinpitelyyn meidän avioliittomme vihdoinkin päättyy.

Olen todella väsynyt ja vieläkin jonkinlaisessa shokissa. Pitää yrittää rauhoittua, ennen kun lähden ajelemaan lääkäriin.

Kiitos vielä sympatiasta, tuli kauniita viestejänne lukiessa ihan pikkuisen parempi mieli tämän henkisen kaaoksen keskelle.

AP

Tsemppiä ap! Pärjäät kyllä!

Tiesitkö että jos sulla on todisteita pahoinpitelyistä niin avioerohakemuksessa voi pyytää eroa voimaan heti? Ota asianajaja, tarttet joka tapauksessa. Haet lähestyniskieltoa

Voit googlettaa turvakodin puhelinnumeron ja kysyä pääsetkö sinne heti kun menet lääkäriin. Otat mukaan hygienia tarvikkeet ja vaatteita. Loput tavarat ja huonekalusi kannattaa hekea jonkun miespuolisen sukulaisen kanssa. Tai joku tuttavani on hakenut poliisin kanssa. Uutta väkivallan riskiä ei kannata ottaa.

Paljon voimia sinulle edelleen. Olen todella pahoillani, että olet joutunut moista kestämään.

Kannattaa varmaankin tosiaan pyrkiä samantien turvakotiin, lääkäristäkin luultavasti osaavat neuvoa lähimpään jos omat voimasi eivät riitä asian selvittämiseen.

Voimia!! Ja muista pysyä päätöksessäsi!

ANSAITSET PAREMPAA!

Toivottavasti ap pääsi lähtemään turvallisesti pois kotoa. Olen ollut kerran itse samassa elämäntilanteessa. Menin naimisiin manipuloivan psykopaatin kanssa. Ensin oli henkistä väkivaltaa ja fyysisen väkivallan ukailua. Sitten oli jo mustelmia käsivarsissa kun olin kuulemma niin hysteerinen että piti väkivalloin pitää aloillaan. Kun hän paiskasi minut kurkusta pitäen lattiaan selälleni, päätin, että tämä oli se viimeinen kerta jonka annan anteeksi. Ei mennyt kuin pari kuukautta niin se viimeinen niitti tuli. Pelkäsin henkeni edestä ja olin varma, että pääsen hengestäni sinä iltana. Tilanne oli todella kaoottinen. Pääsin kuitenkin pakenemaan verta vuotavana yöhön ja soitettua ambulanssin. Sairaalan ensiavusta kävelin aamyöllä suoraan kaverini oven taakse ja soitin ovikelloa. Takaisin en palannut vaikka erossa pysyminen oli tunnetasolla todella hankalaa. Järki kuitenkin onneksi voitti tuolloin.

Ystävien ja sukulaisteni tuella keräsin itseni ja elämäni pienistä palasista uudelleen ehjäksi. Punkkasin kaverin yksiön sohvalla pari viikkoa kunnes löysin itselleni uuden asunnon. Tavarani kävin hakemassa entisestä asunnostamme kahdessa erässä seurassani molemmilla kerroilla vähintään yksi riuska miespuolinen kaveri.

Ap, todella moni nainen on joutunut samaan tilanteeseen kuin sinä. Kyllä sinäkin pärjäät kunhan selviät ensimmäisistä viikoista etkä usko miehen selityksiä ja aneluita. Pysy lujana, ole rehellinen läheisillesi ja ota tarjottu apu vastaan. Pidä huoli turvallisuudestasi. Kaikkea hyvää sinulle elämääsi!

Up