Naisellani on fantasia, jota ei "kuitenkaan haluaisi hänelle tehtävän oikeasti" - arvausketju :D
Keskustelimme avokkini kanssa humalassa fantasioista. Hän kertoi suosikkifantasiastaan, mutta ei suoraan kertonut mikä se on. Hänen suustaan tullut lause meni jotakuinkin näin: "mulla on yksi suosikki ylitse muiden, mutta en kuitenkaan haluaisi että minulle tehtäisiin niin".
Olen yrittänyt miettiä mikä tälläinen fantasia voisi olla. Hän ei ole seksuaalisesti kauhean villi, joten en usko sen olevan mitään päällekusemista tai raiskausjuttuja. Luultavasti jotain kevyempää. Olen itse miettinyt jotain sitomiseen liittyvää, mutta ei ole aikaisemmin oikein vaikuttanut innostuneelta ajatuksesta, vaikka siitä olemmekin keskustelleet. Auttakaa minua; mitä sellaista on olemassa, jota naiselle "voi tehdä", mutta mikä saattaa kuitenkin olla sellaista, että hän ei haluaisi "niin tehtävän"?
En meinaa asiasta häntä painostaa ja mikäli joskus kuulen fantasian, ei se silti tarkoita sitä, että olisin sitä suinpäin toteuttamassa. Toisaalta mietin myös, että mikäli "suosikkifantasia" on liian raju toteutettavaksi, voisiko siitä kehitellä jonkun vähän kevyemmän version, jota sitten uskaltaisi kokeilla.
Painotetaan vielä, että ymmärrän joidenkin fantasioiden olevan hyvin henkilökohtaisia ja että jotkut niistä on ihan oikeastikin parempia vain fantasioina. Silti kiinnostaisi kyllä kovasti tietää - arvauksia mistä voisi olla kyse?
Kommentit (16)
Se haluaa tulla sidotuksi sänkyyn ja pallon suuhun ja piiskaa. Yli 70% naisista fantasioi tällaisesta.
Raiskaus, väkisin ottaminen. Yllättävän yleinen fantasia. Tosin fantasiassahan se ei ole yhtään kuin oikea raiskaus koska naisella on oma halu mukana, siis siinä fantasiaversiossa.
Vierailija kirjoitti:
Se haluaa tulla sidotuksi sänkyyn ja pallon suuhun ja piiskaa. Yli 70% naisista fantasioi tällaisesta.
Mihin tämä perustuu? Tutkimustietoa?
Vierailija kirjoitti:
No ensimmäisenä tulee mieleen joku kolmen kimppa. Se on tutkimuksissa aina sieltä suosituimmasta päästä. Ja se on sellainen jota monet eivät halua käytännössä toteuttaa, koska pelkäävät mustasukkaisuutta tai muuta tunteisiin sekoamista.
Kolmen kimppa ei oikein mun korvaan kuulosta asialta johon toi nainen kommentoisi tota "hänelle tehtäisiin"- juttua. Voin olla väärässäkin. Se tässä kuitenkin vaikuttaa olevan se pääjuttu.
Itse veikkaisin tuota sitomista tai 'väkisinottamista'. Toisaalta noi pissajututkin on sellasia, joita jotkut haluaa vaikka kuorena olisiki se kiltti tyttö. Toisaalta tälläiseen fantasiaan viittaaminenkin voisi olla aika arka paikka. En sitten tiedä. Persejuttuja?
Anna olla jos nainen ei halua kertoa. Niinkuin aiemmat ovat todenneet, niin kyse on hyvin mahdollisesti jonkinlaisesta väkisinottamistilanteesta. Ja uskokaa tai älkää, niin on täysin mahdollista omata suosikkifantasia, jota ei kuitenkaan koskaan haluaisi ihan oikeasti tapahtuvan. Kyse ei ole mistään häveliäisyydestä, vaan siitä, että omassa päässäsi sinä olet aina tilanteen herra. Todellisuudessa et välttämättä kuitenkaan ollenkaan. Itse voin näin anonyymisti kertoa, että raiskatuksi tuleminen on yksi omista fantasioistani. Mutta fantasioissa ei tarvi turvasanoja eikä sääntöjä, sillä fantasian kulun voi itse päättää. Siksi todellisuudessa harrastan välillä rajumpaa seksiä yhteisymmärryksessä, etukäteen sovittujen sääntöjen ja turvasanojen kanssa. Ja ihan varmasit raiskatuksi tuleminen olisi hyvin epämiellyttävä ja traumatisoiva kokemus, sillä toisin kuin fantasioissani, en voisi päättää tekijää, tilanteen kulkua tai käytetyn väkivallan astetta. Enkä ennen kaikkea voisi lopettaa tilannetta halutessani. Tästä syystä kyseistä fantasiaa ei ikinä voi täysin toteuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ensimmäisenä tulee mieleen joku kolmen kimppa. Se on tutkimuksissa aina sieltä suosituimmasta päästä. Ja se on sellainen jota monet eivät halua käytännössä toteuttaa, koska pelkäävät mustasukkaisuutta tai muuta tunteisiin sekoamista.
Kolmen kimppa ei oikein mun korvaan kuulosta asialta johon toi nainen kommentoisi tota "hänelle tehtäisiin"- juttua. Voin olla väärässäkin. Se tässä kuitenkin vaikuttaa olevan se pääjuttu.
Voihan se olla joku variaatio kimpasta, vaikka bukkake, gang bang, tms., jossa naiselle 'tehdään' hieman alistaen jne.
Se nyt voi olla mitä vaan. Jos ei kerro niin ei sit, se on hänen oma juttunsa. Voi kertoa, kun kokee sut tarpeeksi luotettavaksi. Ei sekään silti tarkoita, että fantasian olis pakko toteutua. Mulla on fantasia, jonka (osittain) tietää vain yksi ihminen. Sillä ei ole mitään tekemistä mun näkyvän persoonan kanssa, eikä siinä oikeastaan ole edes mitään niin kummallista. Se vaan jää fantasiaksi ja kiihottaa mua satunnaisesti omassa päässäni. Se vois toteutua periaatteessa täysin ilman seksiäkin, mutta fantasiana kuuluu seksi-osioon.
Yllättävän monella naisella tuntuu olevan piilossa syvällä kaapissa halu olla monen miehen seksileluna (samanaikaisesti). Olen kuullut myös kahdelta naiselta fantasian siitä, kuinka he masturboivat monen miehen keskellä ja lopuksi miehet laukeavat naisen päälle. Kuitenkin niin, ettei varsinaista ihokosketusta synny.
Ehkä vaimollasi on jotain tämän suuntaisia ajatuksia?
Juttu mistä naistenlehtien mukaan moni nainen salaa fantasioi on seksi toisen naisen kanssa. Ja jos avokkisi sanoi, että "minulle tehtäisiin niin" ja hän ei sitä halua (=kehtaa) kertoa; niin voisiko hän haluta toisen naisen antavan hänelle suuseksiä?
Tällaiset fantasiat voi hyvinkin olla sellaisia, joista ei kehtaa tai edes uskalla kertoa toiselle. Vaikka varmaan useammalle miehelle se voisi olla hyvinkin kiihottava ajatus, että puoliso olisi toisen naisen kanssa.
Mitä väliä?
Fantasia on oma juttu.
Hän ei halua sitä oikeasti.
Ei toiselle tarvi kertoa jos ei halua.
Itse olen kyllä kertonut ja mitä on pystytty toteuttaan on toteutettukin. Mun fantasiat on kyllä aika vaniljaa.
Joistain eroottisista kirjoista on myös jäänyt kohtauksia mieleen, mutta niissä olen katsojana (lukijana), en osallistujana
Jos on yksi suosikki ylitse muiden, mutta ei kuitenkaan haluaisi että hänelle tehtäisiin niin. Hmmm:
- tulla riisutuksi se. muut katselee
- joutua katsomaan kun sinä harrastat seksiä jonkun muun kanssa
- naispuolinen cuckold (onkohan tälle nimeä?)
- vieras mies tulee lähelle, ei sano sanaakaan, riisuu, ja ottaa/nussii/rakastelee voimakkaasti
- olla kimppapanon kohteena
- olla bukkake kohteena
- tulla tuntemattoman osalta puoliväksiin suuseksin saajaksi / antajaksi
- tulla naisen rakastelemaksi (nuolemalla, käsillä, dildolla)
- pyllypanon /-nuolenna kohteeksi
- jotain "Eyes wide shut" juttuja
-
Laitan ALL-IN raiskausfantasialle. Se voi tietysti olla mitä vain muttta..
1. Raiskausfantasiat naisilla on Todella yleisiä.
2. Ei kukaan halua oikeasti tulla raiskatuksi.
3. Helppo ymmärtää miten häpeilee tuollaista.
Omallakin naisellani on nyt aina ja ainoastaan nuo raiskausfantasiat mielessänsä, ja samoiten ei ihan heti sitä paljastanut kun utelin että mistä hän fantasioi. Ja mietti sitä että onkohan se nyt ihan normaalia ja hyväksi itselleen tuollasia fantasioida. Ja toki on, aivan kaikki fantasiat on sallittuja.
Terveen ihmisen fantasiat on vain fantasioita joten kuvitelkoot vaikka itse raiskaavansa :D
Kuten moni muukin on jo sanonut, niin raiskausfantasiahan tässä on kyseessä.
Se on yleisin naisten fantasia.
Vierailija kirjoitti:
Kuten moni muukin on jo sanonut, niin raiskausfantasiahan tässä on kyseessä.
Se on yleisin naisten fantasia.
Plaah. Näin siis joku mies.
Linkkiä tutkimukseen et kuitenkaan voi laittaa, koska linkin lisääminn ei onnistu, eikö niin?
Ei varmasti ole yleisin. Kyllähän fantasioista julkaistaan tutkimuksia ja artikkeleita vähän väliä.
Ei ole myöskään minun fantasioissani esiintynyt koskaan.
No ensimmäisenä tulee mieleen joku kolmen kimppa. Se on tutkimuksissa aina sieltä suosituimmasta päästä. Ja se on sellainen jota monet eivät halua käytännössä toteuttaa, koska pelkäävät mustasukkaisuutta tai muuta tunteisiin sekoamista.