Ahdistavin katoamis-/murhamysteeri?
JonBenet Ramseyn on aika ahdistava. Veli tappoi vahingossa ja perheenjäsenet lavastivat kidnappauksen. Hyrrr....
Kommentit (1089)
Tylenol-murhat karmii edelleen, se sattumanvaraisuus että ihan kuka tahansa olisi voinut olla uhri.
Vierailija kirjoitti:
Kamalimmat on ne mitkä jää kadoksiin, sekä löydetään vain sellaisia todisteita, että olisi omaehtoisesti kadonnut. Varsinkin jos kaikki on ollut hyvin.
Miksi???? Sehän on yhtä hirveetä omaisille kuin itsemurha. Tai ehkä jopa pahempaa, koska itsemurhan tehneen pääsee hyvästelemään toisin kuin kadonneen.
Outo ajatuskuvio. Kyllä mielestäni läheisen itsemurha on 1000x pahempi kuin vapaaehtoinen katoaminen (vastentahtoinen katoaminen taas olisi kaikkein hirvein ajatus). Jotkut kokevat tarpeen aloittaa kokonaan alusta ja kyllä sen mielestäni voi ihmiselle sallia. On tiettyä omistushalua toivoa, että toinen olisi mieluummin kuollut kuin jättäisi sinut vapaaehtoisesti täysin ulos elämästään.
Hinterkaifeckin maatilan murhat!
Vuonna 1922 syrjäisellä maatilalla Saksassa alkoi tapahtua kummia. Talon isäntä kertoi naapurilleen, kuinka oli nähnyt lumessa jälkien tulevan metsästä maatilalle, mutta ei johtavan pois. Kukaan maatilan väestä ei kuitenkaan ollut nähnyt ketään. Ullakolta kuultiin askelia, talon avain katosi ja taloon ilmaantui vieraita esineitä. Talon piika oli aiemmin jättänyt työnsä, koska kuuli talossa outoja ääniä ja piti sitä kummitteluna. Ehkä talonväkikin nyt oletti olevansa tekemisissä aaveen kanssa, koska ketään ylimääräistä ei löytynyt kun taloa tutkittiin.
Aave se ei kuitenkaan ollut. Eräänä päivänä naapurit menivät vierailemaan tilalla, sillä kukaan ei ollut nähnyt sen väkeä päiväkausiin.
Koko talonväki löytyi murhattuna. Kuusi perheenjäsentä oli tapettu latoon, uusi palvelustyttö ja nuorin lapsi löytyivät kuolleina talosta. Kaikkia oli isketty päähän ilmeisesti kuokalla.
Tapauksen tutkiminen oli hankalaa, sillä kaikki olivat olleet kuolleina jo neljä päivää. Naapurit kuitenkin kertoivat, että talon piipusta oli noussut savua vain pari päivää aiemmin. Poliisi oletti, että perheenjäsenet oli jotenkin onnistuttu houkuttelemaan latoon yksi kerrallaan. Kuolinsyyntutkijan mukaan tapettujen joukossa ollut 7-vuotias tyttö oli ollut elossa useita tunteja päähän kohdistuneen voimakkaan iskun jälkeen ja oli mm. repinyt tukoittain irti omia hiuksiaan reaktiona äärimmäiseen stressiin.
Mitään motiivia murhille ei löydetty. Talosta ei esim. oltu viety mitään arvokasta. Tekijää ei koskaan saatu selville. Poliisi jopa avasi tutkimukset uudelleen 2000-luvulla, mutta aikaa on kulunut niin kauan, että tapauksen selvittäminen on mahdotonta. Tapaus on yksi Saksan kuuluisimpia mysteerejä.

Niin jos asiasta kertoo, että aloittaa alusta. Mutta jos naamioi lähtönsä, niin kuin useimmat kadonneet todetaan lähteneen itse. Niin miksei voisi kertoa, että nyt lähtee, eikä jättää omaisia epätoivoon siitä, onko hän elossa vai ei.
Se on hirveintä kun EI TIEDÄ.
Oletko ollut siinä tilanteessa? Ai et? No minä olen. Joten siksi tiedän, että epätietoisuus on pahinta.
Mutta jos tietää että lähti tai tietää että on itsari, se ei olisi niin paha.
Vierailija kirjoitti:
Hinterkaifeckin maatilan murhat!
Vuonna 1922 syrjäisellä maatilalla Saksassa alkoi tapahtua kummia. Talon isäntä kertoi naapurilleen, kuinka oli nähnyt lumessa jälkien tulevan metsästä maatilalle, mutta ei johtavan pois. Kukaan maatilan väestä ei kuitenkaan ollut nähnyt ketään. Ullakolta kuultiin askelia, talon avain katosi ja taloon ilmaantui vieraita esineitä. Talon piika oli aiemmin jättänyt työnsä, koska kuuli talossa outoja ääniä ja piti sitä kummitteluna. Ehkä talonväkikin nyt oletti olevansa tekemisissä aaveen kanssa, koska ketään ylimääräistä ei löytynyt kun taloa tutkittiin.
Aave se ei kuitenkaan ollut. Eräänä päivänä naapurit menivät vierailemaan tilalla, sillä kukaan ei ollut nähnyt sen väkeä päiväkausiin.
Koko talonväki löytyi murhattuna. Kuusi perheenjäsentä oli tapettu latoon, uusi palvelustyttö ja nuorin lapsi löytyivät kuolleina talosta. Kaikkia oli isketty päähän ilmeisesti kuokalla.
Tapauksen tutkiminen oli hankalaa, sillä kaikki olivat olleet kuolleina jo neljä päivää. Naapurit kuitenkin kertoivat, että talon piipusta oli noussut savua vain pari päivää aiemmin. Poliisi oletti, että perheenjäsenet oli jotenkin onnistuttu houkuttelemaan latoon yksi kerrallaan. Kuolinsyyntutkijan mukaan tapettujen joukossa ollut 7-vuotias tyttö oli ollut elossa useita tunteja päähän kohdistuneen voimakkaan iskun jälkeen ja oli mm. repinyt tukoittain irti omia hiuksiaan reaktiona äärimmäiseen stressiin.
Mitään motiivia murhille ei löydetty. Talosta ei esim. oltu viety mitään arvokasta. Tekijää ei koskaan saatu selville. Poliisi jopa avasi tutkimukset uudelleen 2000-luvulla, mutta aikaa on kulunut niin kauan, että tapauksen selvittäminen on mahdotonta. Tapaus on yksi Saksan kuuluisimpia mysteerejä.
Kiitos! muistelin tätä, mutten saanut mieleen muuta kuin että jossain päin maailmaa tapahtui jonain vuonna ja perhe oli kuullut ääniä ennen kuolemaansa. Muistelin myös että oli tapettu kirveellä. Sinä teit tarkemman ja järkevämmän selostuksen :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni mietityttävät ja ahdistavat eniten Suomessa tapahtuneet jutut, kai ihan siksi että osuvat lähemmäs. Kamalimpia ovat tapaukset, joissa ihmisiä on tapettu väkivaltaisesti eikä tekijää ole koskaan löydetty. Tekotavasta on voitu todeta tappajan olleen mielenvikainen ja ajatus siitä, että sellaisia hulluja pyörii vapaana keskuudessamme, on inhottava.
Pääkaupunkiseudulta löytyy näitä useita, ihan tunnettujakin tapauksia. Samoin Oulussa on sattunut pari tosi kammottavaa juttua, mutta niistä on pysytty melko vaitonaisina. Sitten ihan synnyinseuduillani Satakunnassa tapettiin 70-luvulla nuori nainen keskellä kaupungin keskustaa ja moni paikkakuntalainen kuulemma tietää tekijän, mutta asiasta ei vain saa puhua. Tällaiset mysteerit tuntuvat niin ahdistavilta.
Pikkupaikkakunnilla elää tämä "omien" suojelu. Meillä päin ei sentään ole murhasta kyse, mutta erääseen sairaaseen eläintentappokeissiin tiedetään syylliset, mutta niitä suojellaan. Itse en tiedä tarkkaan keistä on kyse, mutta aavistelen. Enkä voi kysyä, koska asiasta ei saa kuulemma puhua.
Pitää ja saa puhua ja kysyä ja ehdottomasti kertoa poliisille. Ei noita saastoja pidä suojella. Omat eläimet tietenkin pidettävä turvassa.

Samaa mieltä. Tuollaiset sairaat yksilöt eivät ansaitse, vaan pitäisi varmistaa, etteivät ne ainakaan aiheuta enempää vahinkoa.
Tämä ei (enää ) ole mysteeri, mutta hämärä homma kuitenkin joten saanen lisätä tänne?
Oriveden metsätyttö. Löydettiin vuonna 2007 sammakkomaisesta asennosta keskeltä metsää, ympärillä sarjakuvalehtiä ym, jo jonkin aikaa kuolleena olleena. Naista luultiin ensin paikalliseksi, siis suomalaiseksi ja arveltiin noin 20-vuotiaaksi. Lopulta selvisi että kyseessä oli saksalainen nainen, ja ilmeisesti itsemurha.
Miksi nainen matkustaa saksasta suomeen, keskelle ei mitään kuolemaan?
Vierailija kirjoitti:
Kamiyah Mobleyn eli Alexis Manigon tapaus oli mielenkiintoinen. Hänet kidnapattiin parin tunnin ikäisenä sairaalasta, mutta sen sijaan, että häntä olisi kidutettu tai raiskattu tms., hän eli tavallisen ja onnellisen elämän kidnappaajan perheessä. Kidnappaaja (nainen) oli saanut keskenmenon viikkoa ennen kidnappausta. Alexis käyttää edelleen kidnappaajan antamaa nimeä ja hän pitää kidnappaajaa äitinään. Oikea isä oli vankilassa, kun Alexis syntyi ja äiti oli 16-vuotias, joten saattoi saada paremman elämän kidnappaajan perheessä.
Tämähän onkin paras mahdollinen skenaario kadonneelle lapselle. Hyvä koti, rakkautta, ei pahoja aikeita vaan halu olla vanhempi.
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei (enää ) ole mysteeri, mutta hämärä homma kuitenkin joten saanen lisätä tänne?
Oriveden metsätyttö. Löydettiin vuonna 2007 sammakkomaisesta asennosta keskeltä metsää, ympärillä sarjakuvalehtiä ym, jo jonkin aikaa kuolleena olleena. Naista luultiin ensin paikalliseksi, siis suomalaiseksi ja arveltiin noin 20-vuotiaaksi. Lopulta selvisi että kyseessä oli saksalainen nainen, ja ilmeisesti itsemurha.
Miksi nainen matkustaa saksasta suomeen, keskelle ei mitään kuolemaan?
Veikkaisin, että juuri siksi, että oletti saavansa kuolla rauhassa eikä tulisi koskaan löydetyksi. Nainen oli vuosia aiemmin katkaissut yhteydenpidon lähiomaisiinsa eikä kukaan heistä tiennyt esim. tämän viimeistä asuinpaikkaa Saksassa (Braunschweig). Minfossa on pitkä keskustelu asiasta ja siellä pari Saksaa ja saksalaista kulttuuria paremmin tuntevaa henkilöä mainitsi, että Suomella on Saksassa maine jonkinlaisena luontoterapiamaana, jonka järville ja metsiin on hyvä paeta omiin oloihinsa. Voi olla, että tämä tieto sai naisen valitsemaan nimenomaan Suomen kuolinpaikakseen
Naistahan luultiin alunperin englantilaiseksi, johtuen mukana olleesta englanninkielisestä Lassi ja Leevi -sarjakuva-albumista sekä MP3-soittimensa biisilistasta, jolla oli paljon mm. brittiläisen Coldplayn musiikkia. Myös iänmääritys meni alkuun aika lailla pieleen: naista arvioitiin n. 25-vuotiaaksi, kun hänen oikeaksi iäkseen selvisi sittemmin 40. Metsätytön mysteerin selvittämisessä kesti varmaan senkin takia niin pitkään, kun määritykset ja arvelut eivät oikein natsanneet todellisuuden kanssa.
Jossain Pohjolan poliisi kertoo -kirjassa on tästä todella ansiokas artikkeli. Paljon tekstiä useammalla aukeamalla ja myös kuvia. Kirjan sivuilla nähdään mm. vainajan isä ja sisko noutamassa naisen tuhkauurnaa Suomesta sekä kuva naisen ruumiista löytöhetkellä (otettu takaapäin, on kyllä varsin eriskummallinen kuolinasento).
Kuunnelkaa Jäljillä-podcastia, siinä on hyvin tehty rikosmysteerisarja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni mietityttävät ja ahdistavat eniten Suomessa tapahtuneet jutut, kai ihan siksi että osuvat lähemmäs. Kamalimpia ovat tapaukset, joissa ihmisiä on tapettu väkivaltaisesti eikä tekijää ole koskaan löydetty. Tekotavasta on voitu todeta tappajan olleen mielenvikainen ja ajatus siitä, että sellaisia hulluja pyörii vapaana keskuudessamme, on inhottava.
Pääkaupunkiseudulta löytyy näitä useita, ihan tunnettujakin tapauksia. Samoin Oulussa on sattunut pari tosi kammottavaa juttua, mutta niistä on pysytty melko vaitonaisina. Sitten ihan synnyinseuduillani Satakunnassa tapettiin 70-luvulla nuori nainen keskellä kaupungin keskustaa ja moni paikkakuntalainen kuulemma tietää tekijän, mutta asiasta ei vain saa puhua. Tällaiset mysteerit tuntuvat niin ahdistavilta.
Pikkupaikkakunnilla elää tämä "omien" suojelu. Meillä päin ei sentään ole murhasta kyse, mutta erääseen sairaaseen eläintentappokeissiin tiedetään syylliset, mutta niitä suojellaan. Itse en tiedä tarkkaan keistä on kyse, mutta aavistelen. Enkä voi kysyä, koska asiasta ei saa kuulemma puhua.
Pitää ja saa puhua ja kysyä ja ehdottomasti kertoa poliisille. Ei noita saastoja pidä suojella. Omat eläimet tietenkin pidettävä turvassa.
Samaa mieltä. Tuollaiset sairaat yksilöt eivät ansaitse, vaan pitäisi varmistaa, etteivät ne ainakaan aiheuta enempää vahinkoa.
Eivät siis SUOJELUA ansaitse, piti kirjoittamani :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei (enää ) ole mysteeri, mutta hämärä homma kuitenkin joten saanen lisätä tänne?
Oriveden metsätyttö. Löydettiin vuonna 2007 sammakkomaisesta asennosta keskeltä metsää, ympärillä sarjakuvalehtiä ym, jo jonkin aikaa kuolleena olleena. Naista luultiin ensin paikalliseksi, siis suomalaiseksi ja arveltiin noin 20-vuotiaaksi. Lopulta selvisi että kyseessä oli saksalainen nainen, ja ilmeisesti itsemurha.
Miksi nainen matkustaa saksasta suomeen, keskelle ei mitään kuolemaan?
Veikkaisin, että juuri siksi, että oletti saavansa kuolla rauhassa eikä tulisi koskaan löydetyksi. Nainen oli vuosia aiemmin katkaissut yhteydenpidon lähiomaisiinsa eikä kukaan heistä tiennyt esim. tämän viimeistä asuinpaikkaa Saksassa (Braunschweig). Minfossa on pitkä keskustelu asiasta ja siellä pari Saksaa ja saksalaista kulttuuria paremmin tuntevaa henkilöä mainitsi, että Suomella on Saksassa maine jonkinlaisena luontoterapiamaana, jonka järville ja metsiin on hyvä paeta omiin oloihinsa. Voi olla, että tämä tieto sai naisen valitsemaan nimenomaan Suomen kuolinpaikakseen
Naistahan luultiin alunperin englantilaiseksi, johtuen mukana olleesta englanninkielisestä Lassi ja Leevi -sarjakuva-albumista sekä MP3-soittimensa biisilistasta, jolla oli paljon mm. brittiläisen Coldplayn musiikkia. Myös iänmääritys meni alkuun aika lailla pieleen: naista arvioitiin n. 25-vuotiaaksi, kun hänen oikeaksi iäkseen selvisi sittemmin 40. Metsätytön mysteerin selvittämisessä kesti varmaan senkin takia niin pitkään, kun määritykset ja arvelut eivät oikein natsanneet todellisuuden kanssa.
Jossain Pohjolan poliisi kertoo -kirjassa on tästä todella ansiokas artikkeli. Paljon tekstiä useammalla aukeamalla ja myös kuvia. Kirjan sivuilla nähdään mm. vainajan isä ja sisko noutamassa naisen tuhkauurnaa Suomesta sekä kuva naisen ruumiista löytöhetkellä (otettu takaapäin, on kyllä varsin eriskummallinen kuolinasento).
Tuo asento viittaisi minusta vatsakipuun.
Ei varsinaisesti murha tai katoaminen, mutta kuitenkin...
Mua on jäänyt vaivaamaan näyttelijä Sirkka Sarin tapaturmainen putoaminen hotelli Aulangon savupiipusta alas. Siis lähinnä se ajatus, että ihminen voi olla nuori, menestynyt, kaunis ja koko elämä edessä, ja sitten yhdessä sekunnissa hänet imaistaan pimeyteen ja kaikki on ohi. Mietin sitä hetkeä, kun hän on astunut eteenpäin ja tajunnut putoavansa. Katsoin dokkarin aiheesta, ja se piippu on ihan hemmetin ahdistava, siinä lentelee kärpäsiäkin ympärillä...
Asiaa ei auta sekään, että hänen hautapaikkansa tuhoutui sodassa eikä kukaan tiedä missä se on. Tavallaan siis totaalinen unohdus. Kihlattu kuoli myös rintamalla :(
Andy Puglisin katoaminen 1976.
Tästä katoamisesta tuli muutama vuosi sitten dogumentti muistaakseni tv 2.
Oli todella ahdistava ja pelottava.Löytyy wikipediasta tietoa jos kiinnostaa...
Nela Utkinan katoaminen ja kuolema ovat jostain syystä jääneet kummittelemaan mieleen. Hän oli kuitenkin minun ikäiseni ihminen ja kaikki näytti olleen ulkoisesti kunnossa: työpaikka, parisuhde, ystäviä. Ja se tapa lähteä on kuitenkin vaatinut aikamoista määrätietoisuutta, ihan jokainen ei sellaiseen ratkaisuun ajaudu tai kykene vaikka menisi kuinka huonosti. Kamalaa ajatella, että ihmisen kulisseissa voi elää sellainen pimeys ja ahdistus.