En halua nähdä lähisukulaisen vauvaa

Mitkä epäilykset? Sanot suoraan, että ei kiinnosta.

Miksi et halua?

Ihan lopun ikääsi

Loppuelämän ihan hyvin. Ei oo pakko

Tulin ensinnäkin vahingossa raskaaksi ja sitten sain keskenmenon, jonka yhteydessä pelkäsin oman henkeni puolesta (lyhyesti: verta tuli erittäin runsaasti, oli kipuja ja epäiltiin kohdunulkoista raskautta). Kun kotiuduin sairaalasta, sain seuraavana päivänä vauvauutisia. Nyt voin vain ajatella, että ilman keskenmenoa olisin viimeisilläni raskaana ja mietin, että tällä lapsella voisi olla vain vähän nuorempi serkku.

Ja ei, sukulaiset eivät tiedä asiasta, enkä halua siitä heille kertoa, sillä saatan mieluummin jäädä lapsettomaksi. Ap

Vierailija kirjoitti:

Tulin ensinnäkin vahingossa raskaaksi ja sitten sain keskenmenon, jonka yhteydessä pelkäsin oman henkeni puolesta (lyhyesti: verta tuli erittäin runsaasti, oli kipuja ja epäiltiin kohdunulkoista raskautta). Kun kotiuduin sairaalasta, sain seuraavana päivänä vauvauutisia. Nyt voin vain ajatella, että ilman keskenmenoa olisin viimeisilläni raskaana ja mietin, että tällä lapsella voisi olla vain vähän nuorempi serkku.

Ja ei, sukulaiset eivät tiedä asiasta, enkä halua siitä heille kertoa, sillä saatan mieluummin jäädä lapsettomaksi. Ap

Juu juu. Pelkäsit henkesi edestä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulin ensinnäkin vahingossa raskaaksi ja sitten sain keskenmenon, jonka yhteydessä pelkäsin oman henkeni puolesta (lyhyesti: verta tuli erittäin runsaasti, oli kipuja ja epäiltiin kohdunulkoista raskautta). Kun kotiuduin sairaalasta, sain seuraavana päivänä vauvauutisia. Nyt voin vain ajatella, että ilman keskenmenoa olisin viimeisilläni raskaana ja mietin, että tällä lapsella voisi olla vain vähän nuorempi serkku.

Ja ei, sukulaiset eivät tiedä asiasta, enkä halua siitä heille kertoa, sillä saatan mieluummin jäädä lapsettomaksi. Ap

Juu juu. Pelkäsit henkesi edestä

Vau, kiitos! Juuri vähättelyä kaipasin, kun olen muutenkin ollut aivan romuna tuosta kokemuksesta. Ap

Sinun ehkä kannattaa yrittää työstää sitä, miksi tuo lähisukulaisen vauva rassaa sinua niin paljon, ettet halua nähdä sitä. Mitä tunteita se sinussa siis herättää? Ehkä olet solmussa oman kokemuksesi kanssa? Oletko vihainen, surullinen, kateellinen, pettynyt.  Koetko eponnistumista tai syyllisyyttä? Oletko helpottunut ja tunnet siitä häpeää/syyllisyyttä? 

Joku ongelma sinulla on, koska et pysty kohtaamaan tuota vauvaa, joka ei liity sinun kokemuksiisi millään muulla tavalla kuin siten, että se muistuttaa sinua omasta raskaudestasi ja menettämästäsi vauvasta.

Uskon että jos lähisukulaisesi pystyvät yhtään myötäelämään sinun kokemustasi, he ymmärtävät miksi sinun on nyt vaikea jakaa heidän kokemustaan lapsestaan ja antavat sinulle aikaa.

Niin ja uuden vauvan syntyyn liittyy iso määrä hössötystä ja huomiota perheelle. Ymmärrän hyvin että ap:n tilanteessa, sitä voi olla vaikea kestää. 

t.8

Kuulostaa siltä ettet ole päässyt yli keskenmenosta. Käsittele asia ja jatka elämää onnellisena.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä ettet ole päässyt yli keskenmenosta. Käsittele asia ja jatka elämää onnellisena.

En todellakaan ole ja tiedostan asian. Mielessä on aikalailla päivittäin. Ap

Vierailija kirjoitti:

Tulin ensinnäkin vahingossa raskaaksi ja sitten sain keskenmenon, jonka yhteydessä pelkäsin oman henkeni puolesta (lyhyesti: verta tuli erittäin runsaasti, oli kipuja ja epäiltiin kohdunulkoista raskautta). Kun kotiuduin sairaalasta, sain seuraavana päivänä vauvauutisia. Nyt voin vain ajatella, että ilman keskenmenoa olisin viimeisilläni raskaana ja mietin, että tällä lapsella voisi olla vain vähän nuorempi serkku.

Ja ei, sukulaiset eivät tiedä asiasta, enkä halua siitä heille kertoa, sillä saatan mieluummin jäädä lapsettomaksi. Ap

Ehkä ihan oikeasti sua nyt syö sisältä tuo salailu ja vaikean kokemuksen kantaminen ilman että kerrot siitä läheisillesi. On varmasti hirveän raskas taakka kantaa yksin? 

Vierailija kirjoitti:

Niin ja uuden vauvan syntyyn liittyy iso määrä hössötystä ja huomiota perheelle. Ymmärrän hyvin että ap:n tilanteessa, sitä voi olla vaikea kestää. 

t.8

Kiitos. Jo ennen keskenmenoa en sietänyt tuota hössötystä lainkaan, vielä vähemmän nykyään.

En myöskään jaksa kuunnella tätä: "on ollut niin helppo tulla raskaaksi, äärimmäisen helppo raskaus, tosi helppo ja nopea synnytys ja vielä tosi helppo ja kiltti vauva, joka nukkuu helposti monta tuntia putkeen".

Sitten vielä päälle muiden utelu "milloinkas sinä muuten hankit lapsia?", johon olen jo vastannut, etten ikinä.

Ap

Ymmärrän tunteesi. Sain itse kuulla siskoni raskaudesta välittömästi oman keskenmenoni jälkeen. Lapset olisivat syntyneet samassa kuussa. Sisko ei uskaltanut edes itse kertoa, vaan laittoi äitini soittamaan. 

Raskautumisyritykset jatkuivat heti, mutta seuraavaan onnistumiseen meni vuosi. Siskon vauva ehti siis syntyä ja saada nimenkin. Tuona aikana tuntui mielettömän raskaalta nähdä vauvaa ja löytää itsestään jotain iloa siskon puolesta. Varsinkin nimiäisissä jouduin tsemppaamaan kaikin voimin, ja niistä selvittyäni kirjaimellisesti itkin sohvalla koko illan. 

Mielestäni silti ainoa oikea ratkaisu oli käyttäytyä aikuismaisesti ja tavata vauvaa. Ei ole vauvan vika, että joku toinen ei syntynytkään.

Ja nyt sillä siskon vauvalla on nuorempi serkkukin. : ) Seuraavassa raskaudessa kaikki meni hyvin, kun se vihdoin alkoi. Ja kaiken lisäksi jälkikäteen ajateltuna lasten ikäero on pieni, vaikka se silloin tuntui musertan pitkältä ajalta. Tsemppiä.

Vierailija kirjoitti:

Sinun ehkä kannattaa yrittää työstää sitä, miksi tuo lähisukulaisen vauva rassaa sinua niin paljon, ettet halua nähdä sitä. Mitä tunteita se sinussa siis herättää? Ehkä olet solmussa oman kokemuksesi kanssa? Oletko vihainen, surullinen, kateellinen, pettynyt.  Koetko eponnistumista tai syyllisyyttä? Oletko helpottunut ja tunnet siitä häpeää/syyllisyyttä? 

Joku ongelma sinulla on, koska et pysty kohtaamaan tuota vauvaa, joka ei liity sinun kokemuksiisi millään muulla tavalla kuin siten, että se muistuttaa sinua omasta raskaudestasi ja menettämästäsi vauvasta.

Uskon että jos lähisukulaisesi pystyvät yhtään myötäelämään sinun kokemustasi, he ymmärtävät miksi sinun on nyt vaikea jakaa heidän kokemustaan lapsestaan ja antavat sinulle aikaa.

Sain raivokohtauksen noiden uutisten jälkeen, johon oli sekoitettu koko tunneskaala. Sitä ennen olin keskenmenon kanssa vielä ihan fine ja ajattelin, että ongelma hoitui pois itsekseen, eikä sitä tarvitse enää ajatella. Olin helpottunut ja iloinen. Uutiset kuultuani päällimmäisenä tunteena varmaan, että joku muu saa jotakin, mitä minulta on otettu pois eli kateus. Vaikka minua ei kiinnostanut lapsen hankkiminen. Ja se itsessään kyrsii aika paljon. Vertailen koko ajan lapsken suhteen, että jos hän on x kuukautta niin olisin itse synnyttämässä jne. Kun hän on x+y kuukautta, omani olisi 5 kuukautta nuorempi.

Sukulaisille en halua tilanteesta kertoa, sillä suhtautumiseni lapsia kohtaan on äärimmäisen ristiriitaista ja sekavaa. Kukaan, jolle olen näistä tunteista avautunut, ei tunnu ymmärtävän minua. Ja etenkin netissä olen avautunut liian monille. Joillekin myös kasvotusten. Ihmiset tarttuvat vain yhteen haaraan, joka on lähinnä heitä itseään. He eivät ymmärrä, ettei minuun vaikuta vain pari tunnetta, vaan käyn läpi tilannetta kaikkien tunteiden kautta. Joidenkin voimakkaammin kuin toisten, eivätkä ne ole ehkä niitä yleisiä tunteita, joita voisi olettaa. En toivo sääliä, enkä toisaalta halua, että minua inhottaisiin sekavien ajatusteni vuoksi.

Yksi ystäväni sanoi myös, että älä missään tapauksessa kerro, sillä jos kyse olisi hänen lapsestaan, hän ei äitinä pystyisi olemaan sinut asian kanssa. Todennäköisesti tämä sukulainen suhtautuisi asiaan aikalailla samoin.

Ap

1-2 vuotta, sitten se ei enää ole vauva.

Ongelmasi ei ole sukulaisesi vauva, vaan sun on käsiteltävä oma kokemuksesi ns. loppuun.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän tunteesi. Sain itse kuulla siskoni raskaudesta välittömästi oman keskenmenoni jälkeen. Lapset olisivat syntyneet samassa kuussa. Sisko ei uskaltanut edes itse kertoa, vaan laittoi äitini soittamaan. 

Raskautumisyritykset jatkuivat heti, mutta seuraavaan onnistumiseen meni vuosi. Siskon vauva ehti siis syntyä ja saada nimenkin. Tuona aikana tuntui mielettömän raskaalta nähdä vauvaa ja löytää itsestään jotain iloa siskon puolesta. Varsinkin nimiäisissä jouduin tsemppaamaan kaikin voimin, ja niistä selvittyäni kirjaimellisesti itkin sohvalla koko illan. 

Mielestäni silti ainoa oikea ratkaisu oli käyttäytyä aikuismaisesti ja tavata vauvaa. Ei ole vauvan vika, että joku toinen ei syntynytkään.

Ja nyt sillä siskon vauvalla on nuorempi serkkukin. : ) Seuraavassa raskaudessa kaikki meni hyvin, kun se vihdoin alkoi. Ja kaiken lisäksi jälkikäteen ajateltuna lasten ikäero on pieni, vaikka se silloin tuntui musertan pitkältä ajalta. Tsemppiä.

Kiitos! Tavallaan tunnistan tunteesi. Sinulla tilanne on kuitenkin hyvin erilainen, sillä itse en halua lapsia, eikä uutta edes yritetä. En kuitenkaan olisi keskeyttänyt raskautta. Ap

Olet pöpi.

No ei se sinun keskenmenosi ollut tuon lähisukulaisen tai vauvan vika kuitenkaan. Mutta mikään pakko ei ole nähdä/tavata koskaan ketään. Voit istua kotona märehtimässä kovaa kohtaloasi vaikka maailman tappiin asti. Tai voit käsitellä surusi, pettymyksesi, pelkosi, kateuden ja muut tunteet. Elämä on valintoja.

T: 1 keskemeno ja 1 tuulimunaraskaus

Vierailija kirjoitti:

No ei se sinun keskenmenosi ollut tuon lähisukulaisen tai vauvan vika kuitenkaan. Mutta mikään pakko ei ole nähdä/tavata koskaan ketään. Voit istua kotona märehtimässä kovaa kohtaloasi vaikka maailman tappiin asti. Tai voit käsitellä surusi, pettymyksesi, pelkosi, kateuden ja muut tunteet. Elämä on valintoja.

T: 1 keskemeno ja 1 tuulimunaraskaus

Miten? Tekemällä vauvan tai käymällä sterilisaatiossa? Ap