Asuminen on liian kallista

Kun 70-luvulta alettiin kouluttamaan jöykkiöitä ja joukkioita, siis joukko-oppia itänaapurin tapaan., alkoi sosiaalinen myötäeläminen. Koulujen opetusta on sen jälkeen kevennetty hurjasti, että ei tule paha mieli, eli siis mulle heti kohta kaikki. Oman tekemisen määrä on valunut melkein nollaan. Nyt tuet ja turvat ovat kasvaneet yli sietokyvyn. 70% ihmisistä haluaa asua rivi- tai omakotitalossa, mutta niistä on tullut niin kalliit, että ihmiset eivät pysty sitä ostamaan. Esim. jos teetät itsellesi omakotitalon ja myyt/joudut sen heti myymään, et saa läheskään maksamiasi rahoja takaisin. Tämä pätee esim. ostajaan joka osti viisi vuotta sitten uudehkon talon ja joutuu sen nyt myymään. Ei ole normaalia kehitystä, että joudut ottamaan siitä isosti takkiin. Samoin, jos henkilö on suomalaisessa tehtaassa töissä ja valmistaa siellä vaikka vaatteita, hän ei itse osta niitä samoja vaateita kaupasta, koska ovat liian kalliita. Kerrostaloasunnoista on ollut pakko tehdä yhä pienempiä, että sen hinta pysyisi edes jossain kohtuudessa tulotasoon nähden. Tämä ei tarkoita, että henkilön palkka on liian suuri vaan sitä, että sen palkan sivukulut ovat liian suuret palkan maksajalle ja se näkyy tuotteiden hinnoissa. On yhteiskunnan oma syy, että tähän on ajauduttu. Täytyy tietysti hyväksyä, että kuka hyvänsä valmistaja/tuottaja saa työstänsä riittävän katteen kulujensa peittämiseen. Edessäpäin odottaa aina vaan pahempaa tässä mielessä. On sääli, että nykynuorison tilanne tässä mielessä vain pahenee. Mielitekoja on, mutta ei mahdollisuutta niitä hankkia. Tämän maan sivukulut pitää saada alas ja roimasti, että voidaan jotain pelastaa.