Voi, lapseni sai synttärikutsun pk-kaveriltaan!
Nyt näimme lapseni kaverin osoitteen! Voi kauhistus missä lapseni kaveri asuukaan!
Kommentit (11)
Onko hienokin villa? :-)
P.S Mulle selvisi että pojan kaverin vanhemmat olivat kaupungin rikkaimpia vasta usean vuoden jälkeen. Päätyivät isoilla kuvilla lehteen kun julkaistiin edellisen vuoden verotuloja. Kumminkin heidän poikansa oli pyörinyt meillä kymmeniä ellei satoja kertoja ilman että olin tajunnut mitään tulotaso eroa.
Kyllä, näin pääsi käymään.
Ikinä en olisi arvannut, asuvat tuossa hulppeassa paikassa aika kaukana päiväkodista. Huh!
Mä luulin, että asuisi jossain slummissa.
Mitä toi vitosen teksti muute tarkoittaa, ihan mielenkiinnosta kysyn, kun en tajuu.
Meidän esikoinen ehti aikoinaan seurustella melkein puoli vuotta oikein kivan ja fiksun tytön kanssa. Tyttö oli meillä useinkin enkä oikeastaan sen kummemmin miettinyt hänen nimeään ja siihen mahdollisesti liittyviä kytkentöjä, koulusta tyttö ei ollut tuttu minulle kun kävi eri koulua kuin poikamme. No, sitten kerran joulukuun alussa monta vuotta sitten poika tuli sanomaan, että äiti saako hän lähteä viikonlopuksi laskettelemaan. Minä ihmettelin että minne muka tähän aikaan vuodesta ja poika sanoi että Leville tai Rukalle oltaisiin menossa yhdelle mökille ja pitäs äkkiä päättää, että he voivat lähteä ja pääsevät samana iltana vielä mäkeen. Siinä vaiheessa aloin ihmetellä että miten voi 600 kilometrin päästä ehtiä mutkamäkeen vielä samana iltana. Poika tokaisi sitten, että mentäisiin tyttöystävän isän kaverin helikopterilla sinne tyttöystävän mökille mutta ei vielä ollut päätetty, KUMMALLE mökille. No juu, siinä vaiheessa sitten kellot kilkattivat ja rupesin kyselemään tarkemmin ja tyttö olikin tosiaan miljonääriperheestä. Poika ei ollut nähnyt tarpeelliseksi siitä koskaan kertoa, kun (pojan sanoin) "höh, miten se tähän tai mihinkään liittyy". Materialistiset odotukset syntyvät meistä aikuisista, ei lapsista ja nuorista. Ja muistan kyllä, että ikinä ei tyttö tuonut sitä esille tai mitenkään antanut ymmärtää asiaa, pikemminkin oli tosi vaatimaton. Edes vaatetuksesta en olisi huomannut.
Vitosen teksti tarkoitti sitä, että ei kukaan aikuinen oikeasti voi mennä säppiin siitä, jos lapsen kaveri asuu kartanossa tai on vaikka miljoonaperijä.
Ne on lapsia:)
Rikkaidenkin lapset tarvitsevat kavereita.
Meillä kävi kerran toisinpäin. Asumme ihan mukavasti isossa omakotitalossa ja tilla on muutenkin reilusti ympärillä. Lapsi meni keverisynttäreille, jonne hänet kuljetin, 5-vuotiaan. Tämä kaveri asui paikkakuntamme huonomainesimmalla alueella, jossa on kaupunginvuokrataloja. Jorappukäytävästä sen näki. Siellä lapsi kävi synttäreillä ja hauskaa oli. Kun hain hänet pois sankarin äiti pyysi hakemaan sisältä asti. Näin selkeästi, että tuolla perheellä ei selvästi ollut kovinkaan paljon maallista mammonaa. Kutsut olivat kivat, kiitos niistä. Aukesi vaan silmät tuollekin osalle kaupunkia.
Miksi ihmeessä pojan olisi pitänyt mainita jotain tytön vanhempien varallisuudesta? Fiksu poika. Ja miksi varallisuuden pitäisi mitenkään vaikuttaa ystävyyssuhteisiin? On se nyt kumma, kun lasten synttäreille ei voi kutsua, jos on liian pieni asunto, mutta ei myöskään jos on liian iso?
[quote author="Vierailija" time="03.04.2013 klo 20:58"]
Meidän esikoinen ehti aikoinaan seurustella melkein puoli vuotta oikein kivan ja fiksun tytön kanssa. Tyttö oli meillä useinkin enkä oikeastaan sen kummemmin miettinyt hänen nimeään ja siihen mahdollisesti liittyviä kytkentöjä, koulusta tyttö ei ollut tuttu minulle kun kävi eri koulua kuin poikamme. No, sitten kerran joulukuun alussa monta vuotta sitten poika tuli sanomaan, että äiti saako hän lähteä viikonlopuksi laskettelemaan. Minä ihmettelin että minne muka tähän aikaan vuodesta ja poika sanoi että Leville tai Rukalle oltaisiin menossa yhdelle mökille ja pitäs äkkiä päättää, että he voivat lähteä ja pääsevät samana iltana vielä mäkeen. Siinä vaiheessa aloin ihmetellä että miten voi 600 kilometrin päästä ehtiä mutkamäkeen vielä samana iltana. Poika tokaisi sitten, että mentäisiin tyttöystävän isän kaverin helikopterilla sinne tyttöystävän mökille mutta ei vielä ollut päätetty, KUMMALLE mökille. No juu, siinä vaiheessa sitten kellot kilkattivat ja rupesin kyselemään tarkemmin ja tyttö olikin tosiaan miljonääriperheestä. Poika ei ollut nähnyt tarpeelliseksi siitä koskaan kertoa, kun (pojan sanoin) "höh, miten se tähän tai mihinkään liittyy". Materialistiset odotukset syntyvät meistä aikuisista, ei lapsista ja nuorista. Ja muistan kyllä, että ikinä ei tyttö tuonut sitä esille tai mitenkään antanut ymmärtää asiaa, pikemminkin oli tosi vaatimaton. Edes vaatetuksesta en olisi huomannut.
[/quote]
Ei viddu... joku luulee että joku on miljonääri jos sillä on mökki Lapissa. :=DDDDDDD
HALOO, MONILLA TAVIKSILLA ON MÖKKI LAPISSA NYKYISIN!
Monacossa?