Huonokäytöksinen erityislapsi kylässä..:/
Joo, olen kauhea ihminen mutta kyllä olen helpottunut että omani on terve. Kaveri kävi kylässä nyt pyhien aikaan ja hänellä on 6-vuotias erityislapsi jolla ainakin ADHD ja vissiin jotain muutakin vaivaa, käytöksestä päätellen. Lapsi kävi meillä vessassa ja kaverini säntäsi vahtimaan, että pesee kätensä. Ei kuulemma pese, jossei joku vahdi vieressä ja muistuta koko ajan.
Jäin kuuloetäisyydelle ja touhu oli kieltämättä mielenkiintoista; lapsi ei osannut valita oikeaa huuhtelua vaikka kotonaan ihan samanlainen pönttö. Sitten alkoi taistelu käsienpesusta: lapsi kieltäytyi ja alkoi ärisemään jotain siitä, että hänhän ei ala. Kaveri oli ilmeisen tottunut vääntöön ja totesi vaan, että pesehän kätesi. Lapsi mukelsi aikansa vastaan, mutta tömisti sitten lavuaarille ja avasi hanan. Otti saippuaa ja haistoi sitä; "tää haisee ihan oksennukselle, en varmasti pese!". Saippuamme on hajusteetonta, ei pitäisi tuoksua miltään..? Kaveri totesi taas että pese ne kädet. Lapsi alkoi kiukkuisena pesemään ja murisi vähän. Pesi ilmeisesti huonosti, koska kaveri ohjasi lapsen puuhaan uudestaan ja puhui jotain, että toinenkin puoli käsistä pestää sekä kynnet jne. No, siitähän se riemu repesi...
Kaveri: "Ja sitten pestään täältä.."
Lapsi: "SÄ OLET VÄÄRÄSSÄ!"
Kaveri: "Ja tuolta..."
Lapsi: "VÄÄRÄSSÄ!!"
Kaveri: "Sitten vielä kynnet, ja huuhtele--"
Lapsi: *jotain sekalaista mölinää ja haukkumista*
Kaveri: "Nyt. Se. Suu. Kiinni."
Lapsi: "AAARRRGHHHHHHHHHHHH!!!!!!!!!"
Kun pääsivät vessasta ulos, lapsi oli vihainen ja tömisteli jalkojaan kävellessään. Kaveri huokaisi ja pyysi anteeksi, totesi että heidän on varmaan parempi lähteä kotiin. Lapsi sai hepulit, yritti karata (kaveri ennakoi tämän ja nappasi kädestä kiinni + puki väkisin) ja raivosi koko loppuajan. Kieltämättä jäin vähän suu auki tätä touhua katsomaan...
Onko tuollainen jotenkin normaalia erityislasten kodeissa? Aika rankalta tuntui jo kuunnella koko välikohtausta. :/ Kaveri pysyi kauan asiallisena, mutta kai minultakin menisi hermo jos pitäisi noin ison lapsen kanssa vängätä noin mitättömistä asioista päivittäin.
Kommentit (41)
Itse erityislapsen äitinä on pakko avata myös tuota kakkakäsi juttua (hui kuulostaa niiiin AV:lta, vai mitä?
Minun oma poikani on erityislapsi, ja oikeasti se käden motoriikka on niin hakusessa... Siis ei oikein tuo pyllynpyykiminenkään suju kunnolla, vaan oikeasti sitä kakkaa tulee helposti myös käsiin, koska poika ei vain osaa hallita sitä samaanaikaan pyllistämistä ja wc-paperin kädessä pitämistä ja samalla pyllyn pyykimistä tarkasti. Poika tuhraa siis helposti itsensä ja kätensä kakkaan. Siksi minäkin vahdin aina, että poika pesee huolella kätensä, koska oikeasti EN halua sitä kakkaa muualle kotiin tai vaatteisiin. Poikani myös on kova tohottamaan, joten pitää muutenkin vahtia sielä vessassa, että vetää vessan (muuten unohtaa sen aina) ja että malttaa pestä ne kätensä, ja huolella.
Erityislapsi on erityislapsi. Sen kanssa pitää olla vähän eri säännöt, kuin normilapsella. Tietenkin erityislapsiakin on eri tasoisia ja eri diagnoosilla, mutta omani ainakin vaatii sitä vahtimista tiettyjen asioiden kanssa.
Kuulostaapa episodi juuri sellaiselta, jonka kaltaisia meidän perheessä käydään kahden lapsen osalta jatkuvasti. Ja kyllä, elämä on rankkaa. Lapsemme eivät olet varsinaisia erityislapsia, mutta niin hiivatin itsepäisiä kuin vain olla voi.
Ap:n kaltaisten taivastelijoiden vuoksi emme kyläile kovin ahkerasti, koska monet helppoihin lapsiin tottuneet vanhemmat ovat hämillään: "Miksi teidän uloslähtö on noin vaikeaa?" jne. No ehkä siksi, että lapsi haluaisi tehdä jotain muuta, ja voimakastahtoisena osoittaa sen varsin selvästi ja äänekkäästi. Itse olemme niin tottuneet tähän, eivätkä pasmat mene muutamasta raivarista sekaisin, mutta toisille tilanteet ovat suhteettoman stressaavia. Sellaista se on, vaikka rutiinit ja syy-seuraussuhteet toistuvat samanlaisina päivästä toiseen.
Ap miksi puhut huonokäytöksisestä erityislapsesta?? Etkö ymmärrä, että erityislapsi ei välttämättä halua olla huonokäytöksinen, ja vanhemmat ovat voineet todella paljon panostaa siihen kasvatukseen ja käytöstapojen opettamiseen, mutta juuri se "erityislapsisuus" eli neurologinen vajaus yms. miksikä nyt sitä kutsutaankin, saa aikaan juuri sen "huonokäytöksisyyden"! Lapsi ei ilkeyttään tai pahuuttaan, tai puuttellisesta kasvatuksesta käyttäydy "huonosti" vaan siksi, että sillä on juuri se sairaus. Sairaus aiheuttaa sen, että on hermostuva, kiivas, stressaantuva, huonomuistinen, tohottava, ei muista käytöstapoja, on liikaa tunnetilansa vietävissä, ei pysty vastustamaan viettejään (eli tunnetilojaan) ei pysty ajattelemaan ensin ennenkuin toimii jne. Siitä muodostuu noidankehä, jossa lapsen käyttäytyminen on omien impulssien alla. Lapsi ei pysty vastustamaan omia tunneimpulssejaan, kun suututtaa >suututaan heti ja raivostutaan, eikä osata suodattaa niitä tunteita tilanteen mukaan, tai sietämään pettymyksiä. Siitä kumpuaa se "huonokäytös"
Yrittäisit edes ymmärtää AP, eikä taivastella ja jeesustella täälä palstalla. Säälin kaveriasi, että sillä on noin huono ystävä. Itse en haluaisi tällaisen vierailun jälkeen enää käydä kylässä, kun tulet tänne sepustamaan ystävästäsi juttua, ja taivastelemaan erityislapsen käytöstä. Ei kuulosta kivalta ystävältä.
Kuvittele ap sitä, että joiden elämä on tuota koko ajan, vuodesta toiseen.
Kahden adhd-lapsen äitinä olo on karsinut ystäväpiiriä tehokkaasti. En jaksa enää muiden arvostelua tai kasvatusneuvoja kun itse tietää, että tekee parhaansa ja homma on hanskassa. Arki on kovaa työtä, "tavallisen" lapsen kasvatus ei ole mitään sen rinnalla mitä on kasvattaa impulsiivista, levotonta ja omaehtoista lasta joka vaatii jatkuvaa valvontaa ja ohjausta. Kun joku muu ehkä oppii kerrasta, erityislapsen kanssa sama lopputulos voi vaatia kymmeniä tai satoja toistoja. Ja vaikka miten luulet että joku sujuu niin lapsi saattaa toimiakin toisin, huonona päivänä on alttiimpi impulsseille jne.
Lisäksi esim. kyläily saattaa olla lapselle stressaavaa ja uusi paikka ja rytmin rikkoutuminen laittaa pakan sekaisin. Parhaimmillaan elämä sujuu omissa ympyröissä ja tutuissa paikoissa.
Sinulle ap sanoisin, että ystäväsi on taatusti tietoinen siitä mitä ajattelet. Arvostelun alla olevana sitä oppii vaistoamaan ne ihmiset jotka eivät ymmärrä tai halua ymmärtää.
Minulla on erityislapsi ja sekoaisin itse jos kyttäisin joka vessakäynnin käsienpesua yms pikkuasiaa. Elämä vaan ei sujuisi jos ottaisi sellaisen ihannemamman tiukkistarkka-asenteen. Vääntöä ja taistelua riittää silti enemmän kuin tarpeeksi. Normaalien lasten vanhemmat eivät mitenkään voi ymmärtää tätä.
Luulen, että ap:n ystävä polttaa itsensä loppuun ja uupuu jos jatkaa tuota rataa.
ja mikä oli ap:n ongelma???ole onnellinen, jos olet saanut terveet lapset -ei se ole niin hakskaa, kun on raskasta joka päivä sairasta lasta kasvattaa. etsi vitsin aiheet ap jostain muualta kuin toisten vaikeuksista
t. addun äiti
loukkaava aloitus ap
t. adhd lapsen äiti
Oman tyttöni kaveri (11v tyttö) on adhd. Tunnistan monta asiaa ap:n aloituksesta.
ADHD lapset voivat olla huonokäytöksisiä, tai hyväkäytöksisiä ja silti todella rankkoja.
Kun lapsen kaveri on kylässä ilman äitiään, ei ole puhettakaan että tytöt voisivat jäädä keskenään leikkimään, kuten muiden kanssa. Muistan elävästi miten annoin tytöille jäätelöä lasikulhoissa ja sitten seisoin sanomassa kaverille että lasikulho kädessä ei hypitä sohvalla.
Tyttö on hyväkäytöksinen ja tottelee heti, mutta unohtaa saman tien käskyn. Eli sanoin kerran, sanoin toisen kerran, sanoin viidennen kerran.
Samoin 10 min kävelymatkalla tyttö turhaantuu moneen kertaan koska ei vielä olla perillä ja haluaa kääntyä takaisin- tuttu puisto ja kävelymatka.
Visiittien lopuksi oma tyttöni on aivan naatti. Tykkäävät toisistaan kovasti kavereina, mutta kaverin ahdh vie voimat kaikilta ympäristössä.
Ymmärrän ahdh lasten vanhempia jotka eivät jaksa kasvattaa lastaan, ja arvostan erittäin suuresti niitä, joilla riittää energiaa edes yrittää. Ulospäin saattaa ain vaikuttaa että adhd on huonokäytöksinen, mutta totuus voi olla ihan toinen- lapsi voi olla erittäin hyvin kasvatettu mutta käytökseltään normikaavaan sopeutumaton, tai huonosti kasvatettu, tai mitä vaan siltä väliltä.
ADHD vaan on aika näkyvä tila arkielämässä kun lapsessa ei muuten näy olevan "vikaa".
Suuri kunnioitus adhd lasten vanhemmille.
Kyllä meillä jankataan erityislapsen kanssa samanlaisia asioita ja monia muita pitkin päivää. Mutta ei niiden takia kotiin lähdetä eikä joka asiaa kytätä eikö varsinkaan luoda valtataistelua.
Mutta juuri tuota elämä on.
Minusta ap ei arvostele sitä äitiä, vaan on vaan tajunnut yhtäkkiä, miten paljon työtä erityislapsen vanhemmuus aiheuttaa. Normiarkeen sisältyvistä rutiineista pitää vääntää paljon pidempään kuin tavislapsen kanssa. Metkaa, että osa vastaajista kokee tämän sanomisen jotenkin vittumaisena arvosteluna ap:n taholta!
Ymmärrän kyllä, että lapsen kanssa pitää ilmeisistä syistä olla käsienpesun suhteen tarkempia. Yritin vaan sanoa, että metodi oli väärä, sivustakyttäämällä lapsi ei opi omatoimiseksi ja siitä saa lapsen kuin lapsen aika äkkiä hermostumaan... tarkistamalla vaivihkaa ja matalalla profiililla saavutetaan parempia tuloksia. Mutta kuten sanottua, tämä nyt näin äitien kesken, ap:n ei tietenkään pidä mennä neuvomaan ystäväänsä kasvatusasioissa.
-7-
No jopas oli erityistä:DD Mä en olis kiinnittänyt tuollaiseen mitään huomiota edes, ihan perusjänkäämistä jos lapset sille päälle sattuu. Enkä kyllä olis lähteny kotiinkaan tuosta syystä, ehkä kaverisi huomasi millainen pilkunn***** sinä olet, eikä jaksanut jäädä? Ihan normaalitkin lapset jankkaa ja jänkkää mistä vaan, eikä siinä ole mitään ihmeellistä. ja hmmm.. meillä ei kyllä ole kynnenalusien pesua vessan jälkeen jahdattu koskaan- hieman omituista- jospa lapsi ei olekaan ylivilkas vaan äiti hiukan neuroottinen??
[quote author="Vierailija" time="01.04.2013 klo 14:39"]
Köh, pakko kyllä myöntää, että tuo vessaepisodi kuulosta ihan meidän 6-vuotiaalta joka ei edes ole erityislapsi. Hänellä on vain hitonmoinen uhma päällä ja joka asiasta saa vääntää kättä.
[/quote]Totta töriset, olen hoitanut vieraita ja omia lapsia ja kyllä ne ihan tavalliset tenavat osaavat vastaavan näytelmän käynnistää, kun haluavat huomiota.
OT: Hajusteeton saippua on sellainen, jossa ei ole keinotekoisia hajusteita. Mutta ei vielä ole meidän allergiaperheessä tullut vastaan saippuaa, jossa ei olisi mitään hajua. Kemikaaleista nekin on tehty ja kemikaaleissa on ominaishaju. Loppujen lopuksi itselle sopii hajustamattomia paremmin miedosti tuoksuvat.
Minä en sietäisi tuollaista käytöstä hetkeäkään. Antaisin laitokseen tuollaisen penskan.
[quote author="Vierailija" time="16.06.2015 klo 04:53"]Minä en sietäisi tuollaista käytöstä hetkeäkään. Antaisin laitokseen tuollaisen penskan.
[/quote]
Se on ihan eri asia, kun kyseessä on oma lapsi... Siihen ehtii kiintyä jo ennen kuin oireet näkyvät.
[quote author="Vierailija" time="01.04.2013 klo 13:26"]Joo, olen kauhea ihminen mutta kyllä olen helpottunut että omani on terve. Kaveri kävi kylässä nyt pyhien aikaan ja hänellä on 6-vuotias erityislapsi jolla ainakin ADHD ja vissiin jotain muutakin vaivaa, käytöksestä päätellen. Lapsi kävi meillä vessassa ja kaverini säntäsi vahtimaan, että pesee kätensä. Ei kuulemma pese, jossei joku vahdi vieressä ja muistuta koko ajan.
Jäin kuuloetäisyydelle ja touhu oli kieltämättä mielenkiintoista; lapsi ei osannut valita oikeaa huuhtelua vaikka kotonaan ihan samanlainen pönttö. Sitten alkoi taistelu käsienpesusta: lapsi kieltäytyi ja alkoi ärisemään jotain siitä, että hänhän ei ala. Kaveri oli ilmeisen tottunut vääntöön ja totesi vaan, että pesehän kätesi. Lapsi mukelsi aikansa vastaan, mutta tömisti sitten lavuaarille ja avasi hanan. Otti saippuaa ja haistoi sitä; "tää haisee ihan oksennukselle, en varmasti pese!". Saippuamme on hajusteetonta, ei pitäisi tuoksua miltään..? Kaveri totesi taas että pese ne kädet. Lapsi alkoi kiukkuisena pesemään ja murisi vähän. Pesi ilmeisesti huonosti, koska kaveri ohjasi lapsen puuhaan uudestaan ja puhui jotain, että toinenkin puoli käsistä pestää sekä kynnet jne. No, siitähän se riemu repesi...
Kaveri: "Ja sitten pestään täältä.."
Lapsi: "SÄ OLET VÄÄRÄSSÄ!"
Kaveri: "Ja tuolta..."
Lapsi: "VÄÄRÄSSÄ!!"
Kaveri: "Sitten vielä kynnet, ja huuhtele--"
Lapsi: *jotain sekalaista mölinää ja haukkumista*
Kaveri: "Nyt. Se. Suu. Kiinni."
Lapsi: "AAARRRGHHHHHHHHHHHH!!!!!!!!!"
Kun pääsivät vessasta ulos, lapsi oli vihainen ja tömisteli jalkojaan kävellessään. Kaveri huokaisi ja pyysi anteeksi, totesi että heidän on varmaan parempi lähteä kotiin. Lapsi sai hepulit, yritti karata (kaveri ennakoi tämän ja nappasi kädestä kiinni + puki väkisin) ja raivosi koko loppuajan. Kieltämättä jäin vähän suu auki tätä touhua katsomaan...
Onko tuollainen jotenkin normaalia erityislasten kodeissa? Aika rankalta tuntui jo kuunnella koko välikohtausta. :/ Kaveri pysyi kauan asiallisena, mutta kai minultakin menisi hermo jos pitäisi noin ison lapsen kanssa vängätä noin mitättömistä asioista päivittäin.
[/quote] Oma veljeni on autisti. Kaikki tukeni erityislasten vanhemmille. Voit välittää terveiseni kaverillesi. Minä täällä keskustelupalstalla toivotan hyvää kesää, voimia ja jaksamista. En voi kuvitellakaan kuinka rankkaa sinulla on. Toivon sydämeni pohjasta, että sinä ja lapsesi saatte hyvän elämän tästä eteenpäin. Kaikkea hyvää ja Jumalan siunausta.
En jaksanut lukea koko ketjua mutta kaksi asiaa pisti silmään: "kaveri", ap, levittelee kaverinsa asioita täällä ja lapsia ei opeteta pesemään takapuolta vessakäynnin jälkeen.
No aloittaja ei todellakaan selviäisi erityislapsen kanssa edes kymmentä minuuttia, jos ei tuollaista pystynyt katsomaan sivusta.
[quote author="Vierailija" time="01.04.2013 klo 16:44"]
Itse en osta koskaan mitään hajusteeton saippuaa tai voidetta, koska haisevat ihan hirveän pahalta.. samoin pyykinpesuaine..
[/quote]
Näin on.