Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Olen materiaan kiintyjä

Vierailija
01.04.2013 |

Olenko jotenkin outo? Jo lapsena halusin säilyttää jopa roskapaperit ja hieman vanhempana suutuin verisesti äidilleni kun antoi tavaroitani ja kirjojani pois-ihan järkisyistä.Vielä nyt 3-kymppisenä suren mm. muutoissa hävinneitä tavaroita ja erityisesti lapsuudenkotiani,jonka äiti luovutti pois(ihan järkisyistä)

Lapsena kun olin poissa kaipasin nimenomaan kotia,en vanhempiani! Vieläkään en ikävöi ketään ihmistä,voin kevyesti olla vaikka kuukauden tai useamman tapaamatta esim. äitäni,lapseni eivät vielä ole paria päivää pitempään ollet poissa,mutta tuskin heitäkään kaipaisin.

En ole koskaan sanonut kenellekään että rakastan häntä(kun en tiedä onko se totta) ja vihaan esim. halaamista. Toisaalta olen hyvinkin herkkä ja empaattinen,esim.vauvat sulattavat sydämeni,ennen lasten saamista kissat

Kommentit (3)

Vierailija
1/3 |
01.04.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mussa on paljon samaa, en tuosta halaamisen vihaamisesta ja muusta itseäni tunnista, mutta materiaan kiintymisestä kyllä. En raaski heittää tavaroita pois. Moni sekoittaa tämän tavaran hamstraamiseen, joka on kuitenkin eri asia. En haali tavaraa, mutta kiinnyn siihen mitä mulla on. Erityisesti lahjaksi saamiani tavaroita en voisi ikinä heittää pois.

Vierailija
2/3 |
01.04.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen muuten miettinyt, että liittyyköhän tähän jotakin outoa kiintymyssuhdeongelmaa. Tavaroihin, paikkoihin ja eläimiin on helppo kiintyä, kun se on tietyllä tavalla "yksisuuntaista" ja hallittavampaa. Mulla ainakin lienee jokin hyvin lievä sosiaalinen fobia, avoin läheisyys ihmisten kanssa tuntuu usein vähän ahdistavalta.

 

2

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/3 |
01.04.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla on sama ongelma, ja olen liittänyt sen varhaislapsuuden tapahtumiin, ihan keittiöpsykologialla. Voi olla että lapsuuden tapahtumat vaikuttivat siihen että kiinnyin jo lapsena tavaroihin normaalia enemmän. Kiintymys toi minulle turvaa, kun omat tavarat on lähellä, on turvallinen olo. Pienenä, alle kaksivuotiaana, äitini joutui lähtemään joskus kotoa pois, alkoholisti-isääni pakoon, ilman kenkiä lumeen, ja nappasi minut suoraan sängystä nukkumasta mukaansa, ja luulen että siitä tuli joku turvattomuuden trauma. 

Minulla on juuri samoja "oireita" eli suren tavaroita, sellaisiakin joilla ei oikeasti ole mitään väliä, mutta jotka on menneet hukkaan tai rikki joskus. Suren myös tavaroita joita olisin halunnut mutta en saanut syystä tai toisesta. Mieheni ei ymmärrä minua ollenkaan, mutta jotenkuten kestää.

Nyt tavaraa on niin paljon, että se ahdistaa, olemme juuri muuttamassa, ja tavaraa on pakko laittaa pois, suorastaan painajainen.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kolme neljä