Noloin moka tai valhe nyt eduskuntavaaleissa olevalta ehdokkaalta?
Kommentit (25)
Emma Kari ei osaa painaa nappia,mutta kova halu on eduskuntaan,vaikka oleellinen taito näyttää puuttuvan.
Ainakin Sipilä ja taisi Kaikkonenkin seistä "Koulutuksesta ei leikata" -kyltin kanssa.
Laura Huhtasaari plagioi gradunsa, ja yritti sitten vielä selittää että se oli muka aivan hyväksyttävää. Eli ei olisi pitänyt koskaan valmistua kasvatustieteen maisteriksi, eikä näin ollen olisi voinut myöskään pätevöityä opettajaksi, ja silti CV:ssä edelleen mainitaan kaikki nämä valepätevyydet.
Vierailija kirjoitti:
Emma Kari ei osaa painaa nappia,mutta kova halu on eduskuntaan,vaikka oleellinen taito näyttää puuttuvan.
Niin. Olisi hyvä osata edes tämä.
Mikäs tämä Moilasen ihmis🧤roska kommentti. Eikös hän ole keskustan ehdokas?
Silloin kun keittäjät olivat kouluissa lakoissa ja kouluruokaa ei ollut, niin jotkut porvarit lauloivat nälkämaan laulua kirkkain silmin. 😂
Vihreät lentelee lentokoneella ja ajelevat taksilla.
Emma Kari halatessaan tuulivoimamyllyn jalustaa sanoen sitä eeppiseksi. Sillähän
( tuulimyllyllä) ei ollut mitään tekemistä epiikan eli kertomarunouden kanssa.
(Ja ei kannata jankuttaa, jos englanninkieliset käyttää sanaa "epic" toisessa merkityksessä. Olemme Suomessa ja puhumme suomea).
Kuolleet eläinparat linnan juhlissa. Ja linnan känniörvelöt. Mokia.
Antti Rinteen rahakavallus taloyhtiöltä, jonka isännöitsijänä toimi.
Tässä aika kattava lista:
https://scontent.fhel1-1.fna.fbcdn.net/v/t1.0-9/51635284_10218778082908…
Nosiis Tommi Ukkonen. Jos sitä nyt mokaksi voi kutsua, että latasi YouTubeen mielenkiintoisen videon.
https://www.metropoli.net/uutiset/kansanedustajaehdokkaan-hammentava-va…
"Koulutuksesta ei leikata" Sipilä viime vaalien alla
Vierailija kirjoitti:
Nosiis Tommi Ukkonen. Jos sitä nyt mokaksi voi kutsua, että latasi YouTubeen mielenkiintoisen videon.
https://www.metropoli.net/uutiset/kansanedustajaehdokkaan-hammentava-va…
🧟♂️– Kun alko kiskomaan housujaan alas niin teki mieli huutaa ääneen ÄLÄ TEE SITÄ 😱, kauhisteli eräs kommentoija.
Katso video omalla vastuulla, sillä siinä kansanedustajaehdokas Tommi Ukkonen ensin ”panee” sohvaa puku päällä ja sitten todellakin riisuu itsensä alushoususilleen
Mitä ihmettä? 😁
Kimmo Tiilikainen väittää kannattavansa perustuloa.