Mun koira nukkuu aina samaan aikaan mun kanssa ja herää vasta kun mä herään
Eli nukkuu tasan niin kauan kunnes herään viemään aamulenkille. Jos vedän sen jälkeen vielä unta palloon niin koira nukkuu tai lahnaa mun läheisyydessä eikä esim leiki yksikseen. Ei myöskään seuraa muuta perhettä vaikka ovat hereillä eli ei joutuisi olemaan yksin kun lepään tai nukun. Onko mun koira ihan yli läheisriippuvainen musta?
Kommentit (27)
Mun koira on myös tuollainen, eikä kyllä mitenkään erityisesti palvo mua. Tapa juontaa juurensa siitä, kun olin raskaana. Koira teki molemmilla kerroilla "raskaustestin" ja alkoi seuraamaan mua jatkuvasti. Muistaakseni ennen koira lähti aina alakertaan sen kanssa, joka ensimmäiseksi heräsi, mutta viimeistään toisen lapsen jälkeen ainoastaan mun kanssa. Joskus harvoin se lähtee miehen kanssa ja saattaa käydä ulkona, mutta tulee yleensä takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Minulla toinen koirista samanlainen. Kun nukuttiin remontin takia vielä yläkerrassa miehen kanssa, koira jäi aina sinne odottamaan, että minä nousen. Toinen nukkuikin alakerrassa ja on aina heti muun perheenkin touhuissa mukana.
Ei tuosta tavasta mitään haittaa ole, koira ei kärsi eroahdistuksesta ja jos minä en ole kotona, muutkin kelpaa.
Sullakin tuollainen sinuun kiintynyt koira. Hyvä juttu että muut kelpaavat jos olet poissa. Tässä vähän samaa, eli jos lähden vaikka kauppaan niin on oppinut jo odottamaan eikä vingu ja kilju niinkuin pikkupentuna. Silti yleensäottaen odottaa yksin alakerrassa (jos vaikka muut ovat yläkerrassa) mua. Välillä saattaa hakea muista seuraa.
ap
No on sulla ongelmat.... ei luoja
Eli siis koirasi nukkuu sellaista koiranunta toinen silmä auki koko ajan, kun kuulee/näkeen sinunkin nukkuvan, mutta heti kun sinä heräät niin koirasi aktivoituu. Ei ole kyse mistään 'samaan aikaan' nukkumisesta, vaan siitä että koirasi tietää että lenkille tms. pääsee kun sinä nouset sängystä, kun taas nukkuessasi on turha edes toivoa.
Vierailija kirjoitti:
Eli siis koirasi nukkuu sellaista koiranunta toinen silmä auki koko ajan, kun kuulee/näkeen sinunkin nukkuvan, mutta heti kun sinä heräät niin koirasi aktivoituu. Ei ole kyse mistään 'samaan aikaan' nukkumisesta, vaan siitä että koirasi tietää että lenkille tms. pääsee kun sinä nouset sängystä, kun taas nukkuessasi on turha edes toivoa.
Ei, vaan aamulenkin jälkeen menen itse vielä nukkumaan/lepäämään tunniksi- pariksi ja koira seuraa perässä ja jatkaa unia kanssani. Heti kun taas herään niin koirakin aktivoituu uudestaan. Muu perhe on jo jalkeilla ja koira voisi viettää heidän kanssa aikaa, mutta ei vietä ja touhua heidän kanssa. Tästä siis oli kysymys.
ap
Tänään pysyin hereillä aamulenkin jälkeen ja koirakin heti pysyi elävien kirjoissa. Leikki ja touhusi :D
ap