Mitä sanoisitte 38-vuotiaalle, joka on työtön,

No jos on akateeminen loppututkinto, menet ensin elykeskukseen ja suunnittelette yhdessä yrityksen. Samalla laitat hankesuunnitelman markkinoinnistasi ja haet 70% tuen esiselvitys konsultoinnista, jonka tilaat huippuammattilaiselta ja pyydät samaan pakettiin nettisivun toteutuksen. Sitten alat soitella yrityksiin, jotka voivat tarvita osaamistasi tai palveluksiasi. Hinnasto pitää olla valmiina, kun otat yhteyttä.

Pää pystyyn ja parempaa onnea jatkossa!

Itsellä on myös jonkin sosiaalisten tilanteiden pelkoa, ja valitsen ystäväni huolella. Ei se määrä, vaan se laatu. Tähän myös vaikuttaa alle 10-vuotiaana tuhottu itsetunto, sekä luottamuksen puute. Oikeasti läheiset ja hyvät ystävät voi laskea yhden käden sormilla. Senkin määrän voisi puolittaa. 

Oletko varma ettet ole masentunut? Mulla diagnosoitiin keskivaikea masennus ja viikonloput meni neljän seinän sisällä haluamatta nähdä ketään. Pakko kuitenkin oli hammasta purren jotkut asiat ja tapaamiset hoitaa.

Itse söin ja join tavallista epäsäännöllisemmin ja turhan paljon kerralla useita viikkoja putkeen. Kaverit sai houkuteltua baareihin, kunnes sitten havahduin ettei siihen oikeasti ole varaa, tai että siellä en loppujen lopuksi edes viihdy. Ajoittain saattoi taas olla päiviä muutaman välissä, kun en mitään syönyt ja vain olin. Tässä sitä nyt vain päivä toisensa jälkeen koitetaan jaksaa, vaikka mikään ei nappaa.

Juhani, 32

Ihana tuo yritysvinkki! Mun ongelma on siis se, että en oikein uskalla mitään ja tarmoni on ajoittaista. Eli jos vaikka jaksaisin kuukauden pistää firmaa pystyyn, saattaisin jäädä seuraavaksi tahmeana makaamaan ja miettisin, että tästä ei tule mitään.

Jotain psyykkisen puolen ongelmia siis.

Tunnistan itseni kuvauksesta. Havahduin hetki sitten samaan ja aloin purkaa sumaa siten, että keskityin oman jaksamisen parantamiseen. ailahtelen itsekin niin, että voin mennä kuukausia ylikierroksilla ja sitten "sammua" taas kuukausiksi. Nyt kun syön, nukun ja liikunkin vähän, niin voimaa riittää paremmin hoitaa muita murheenkryynejä. en hoputa itseäni vaan suhtaudun projektiin kuin suursiivoukseen, tässä menee hetki, mutta parempaan suuntaan mennään.

[quote author="Vierailija" time="29.03.2013 klo 11:30"]

Ihana tuo yritysvinkki! Mun ongelma on siis se, että en oikein uskalla mitään ja tarmoni on ajoittaista. Eli jos vaikka jaksaisin kuukauden pistää firmaa pystyyn, saattaisin jäädä seuraavaksi tahmeana makaamaan ja miettisin, että tästä ei tule mitään.

Jotain psyykkisen puolen ongelmia siis.

[/quote]

no tuohon ainoa joka tepsii on ota itseäsi niskasta kiinni. Tee viikko-ohjelma ja päiväohjelma, josta pidät kiinni. Poikkea ohjelmasta vain tilausten vaatiessa.

Kiitos vastauksista. Minäkin vasta "havahduin", olen tavallaan pitänyt itseäni suhteellisen "menestyneenä", eli olen tehnyt sitä työtä mitä olen halunnut, opiskellut, matkustellut jne. Paljon ihania kavereita ympäri maailmaa, lapsi on kaunis, älykäs ja rakas :) En ole edes kaivannut mammonaa jne. Mutta nyt pysähdyin ja tosissaan käsitin, että ikää on paljon, enkä ole edennyt urallani mihinkään, vaan tehnyt tosi paljon tosi erilaisia (kylläkin erittäin mielenkiintoisia) töitä enkä oikein siis ole minkään alan asiantuntija. Ylipaino-ongelmakin on tullut vasta viime vuosina. Muistan jo nuorena ahmineeni, mutta se oli niin kausittaista, että kilot eivät jääneet pysyviksi.

Viikko-ohjelmat ei ap:ta auta jos on ns. omaehtoinen työ kyseessä. Tämä tuli ilmi jo graduvaiheessa. Töissä pysyn aina aikatauluissa, mutta jos olen vastuussa vain itselleni, ei hommistaa tule mitään.

Olisikohan tällaiseen mistään terapiasta apua? Siis laiskuuteen?

Niskasta kiinni yrittämistä on kyllä kokeiltu, onnistuu ehkä pysyvimmillään sen kuukauden.

Minäkin tunnistan itseni kirjoituksestasi. Ikää on suunnilleen saman verran, on hyvä mies ja ihanat lapset. Korkeakoulututkinto on ja hyvä koulumenestys taustalla ja päällisin puolin kaikki elämässä hyvin. Mutta on myös ahdistuneisuushäiriö ja työelämään heijastuva hirvittävä epäonnistumisen pelko. Tunnen olevani työelämässä täysi nolla, en uskalla yrittää, jätän mahdollisuuksia käyttämättä. Epäilen olevani väärällä alallakin.

Ulkopuolelta on helppo sanoa, että sen kuin perustat yrityksen. On sitä minullekin jankutettu, mutta pelkkä ajatuskin nostaa karvat pystyyn. Olen tällä hetkellä töissä, työnantajana yritys. Eli huonompikin tilanne voisi olla, mutta uran kannalta seinä on käytännössä pystyssä. Jos haluaisin edetä jotenkin, pitäisi vaihtaa työpaikkaa. Pelottaa ja ahdistaa. Onneksi voin purkaa fiiliksiäni terapiassa, jossa käyn. En ole toivoton, vaan uskon että asiat kyllä järjestyvät jotenkin, ja loppupelissä työ ei ole elämäni tärkeysjärjestyksessä kärkipäässä.

Jäin yh:ksi 37-vuotiaana. Taskussa oli akateeminen loppututkinto, mutta ei mitään työkokemusta kymmeneltä vuodelta, sitä ennen satunnaisia kesätöitä. Pääsin akateemisille räätälöityyn työvoimakoulutukseen ja harjoittelupaikkaan. Onnistuin keksimään sinne paikkaan sopivan oppisopimuskoulutuksen, missä olin pienellä palkalla puolitoista vuotta. Aitten sain viran sieltä samasta paikasta. 

Älä masennu, ap. Olin epätoivoisessa tilanteessa ja komen lapsen yh, elämä kantoi silti. Uskon, että se kantaa sinuakin! 

[quote author="Vierailija" time="29.03.2013 klo 11:45"]

Viikko-ohjelmat ei ap:ta auta jos on ns. omaehtoinen työ kyseessä. Tämä tuli ilmi jo graduvaiheessa. Töissä pysyn aina aikatauluissa, mutta jos olen vastuussa vain itselleni, ei hommistaa tule mitään.

[/quote]

Itselläni on tuota samaa. Tarvitsen ulkoapäin asetetut raamit, niiden sisällä pystyn toimimaan ihan ok. Itsensä johtaminen ei ole millään tavalla hallussa enkä ole edes varma, pystyykö sitä oppimaan, vai pitääkö vain hyväksyä asiain laita.

Olen itsekin työttömänä, valmistuin aikuisiän opinnoista vasta joulukuussa enkä ole saanut kammettua itseäni työelämän puolelle. Selvästi näkee, ettei tämä joutilaana olo sovellu, kotona en osaa tarttua mihinkään ja kaikki on levällään. Silloin kun on töissä, on muukin elämä jotenkin ryhdikkäämpää.

Sanoisin, että yritä tehdä asioita, joista pidät ja jotka on tärkeitä itsellesi, seuraa itseäsi. Jotain sellaista, jossa on edes pieniä tavoitteita. Minulle nuo asiat on alkaneet olla tärkeämpiä, tulee hyvä mieli ja itsetuntemus paranee sitä kautta. Olen 35.