Olenko kohtuuton, kun en hyväksy pornoa?
Täällä kun aina haukutaan nainen pirttihirmuksi, jos ei hyväksy miehen pornon katselua niin haluan tietää onko porno hyväksyttävää myös tässä tapauksessa.
Olemme molemmat alle 30v, kaksi lasta ja naimisissa, yhdessä ollaan oltu jo kymmenisen vuotta. Porno on aina ollut minulle hyvin vaikea asia ja viime aikoina tilanne on kärjistynyt niin, että minun tunteeni miestä kohtaan alkavat hiipumaan.
Minä olen se osapuoli joka haluaa enemmän seksiä, noin 1-2krt viikossa on ok JOS se on hyvää. Yleensä seksi on kuitenkin sitä, että vehje sisään, muutama minuutti parissa asennossa ja mies laukeaa. Minä sitten hoitelen itseni jos hoitelen. Mies ei tee lähes koskaan aloitetta. Hän kuitenkin katselee pornoa ja runkkaa aina kun on yksin kotona. Minä olen puutteessa. En ole koskaan saanut orgasmia yhdynnässä, olen pikkuhiljaa päässyt lähemmäs tätä h-hetkeä, mutten ikinä ehdi mukaan. Kerran kun asiaa hänelle valittelin hän sanoi, ettei hän ole liian nopea vaan minä olen liian hidas.
Hän on sanonut minulle mm. näin "naisen alapää on ruma" "hän ei tykkää katsella kun nainen tyydyttää itseään/koskettelee rintojaan tms." "hän ei katso pornossa naisia" Kuitenkin hän katselee jotain webkamera sivustoja, joissa ei tapahdu muuta kuin sitä naisen itsensä hivelyä.. Eli koen tämän niin, että nämä hänen kertomansa faktat koskee vain minua. Enkö ole hänen mielestään kiihottava? Hyvännäköinen?
Haluan silti korostaa, että silloin kun hän on sillä tuulella niin seksi on aivan taivaallista, hän huomioi minut erinomaisen hyvin. Valitettavasti tämä on aika harvinaista.
Tämä oikeasti painaa minun mieltä ja paljon. Minulla ei kuulemma ole oikeutta päättää mitä hän itsensä kanssa tekee, eikä tietenkään olekaan. Minä todella olen yrittänyt hyväksyä hänen touhunsa, mutta jos läheisyys ja seksi minun kanssani tuntuvat olevan pakkopullaa niin kyllähän se pahalta tuntuu. Pikkuhiljaa haluni ovat hiipumassa, samoin käy tunteilleni häntä kohtaan. Koen itseni rumaksi ja petetyksi. Tuntuu, etten merkitse hänelle paljoakaan. Aina kun otan asian puheeksi mies ilmaisee hyvin selkeästi, ettei aio lopettaa pornon katselemista. Pitääkö minun siis vain hyväksyä tämä ja antaa miehen tehdä mitä tykkää?
Kommentit (23)
Et ole kohtuuton. Toisen naisen himoitseminen silmillään on avionrikkomista. Olisit outo, jos sinua ei loukkaisi, että miehesi katsoo toisia naisia himoiten.
Nyt kaikki pornolla lannistetut naiset sitten tänne vaahtoamaan, ettei siinä mitään pahaa ole, kun mies tuijottaa toisia naisia. Todellisuudessa terve nainen haluaa olla miehensä ainoa halun ja himon kohde!
Tietenkin olen! En minä mikään tyhmä ole. Ja kyllä hän minulle orgasmeja on antanutkin, harvemmin ja silti tuntuu, että se on hänelle väkisin vääntämistä.
Kuulostaako meidän seksielämämme sinusta siis siltä, että se on kunnossa?
AP
"Toisen naisen himoitseminen silmillään on avionrikkomista"
you gotta be kidding
[quote author="Vierailija" time="26.03.2013 klo 13:37"]
Et ole kohtuuton. Toisen naisen himoitseminen silmillään on avionrikkomista. Olisit outo, jos sinua ei loukkaisi, että miehesi katsoo toisia naisia himoiten.
Nyt kaikki pornolla lannistetut naiset sitten tänne vaahtoamaan, ettei siinä mitään pahaa ole, kun mies tuijottaa toisia naisia. Todellisuudessa terve nainen haluaa olla miehensä ainoa halun ja himon kohde!
[/quote]
Varmaan haluaa, mutta se ei ole realistista... Meitä ihmisiä ei ole rakennettu sillä tavalla, että seksuaalinen halumme kohdistuisi pelkästään suotavaan objektiin (tässä tapauksessa omaan puolisoon), vaan silmät ja ajatukset vaeltavat luonnostaan kaikilla. Jos ei myönnä näin tapahtuvan omalla kohdallaan, on joko autuaassa rakastumisen huumassa tai sitten itsepetosta harrastava. Ikävää, mutta näin se menee.
Mitä tulee itse ap:n viestiin: suosittelen pariterapiaa. Koet miehesi sanomiset ristiriitaisina (mitä ne viestistäsi päätellen myös ovat) ja porno selkeästi aiheuttaa teidän välillenne kiistaa. Jos olet yrittänyt, kuten oletettavasti olet, puhua miehesi kanssa ja sanoa asioista suoraan, olisi ehkä hyvä kokeilla, miten mies suhtautuisi, jos samoista asioista sanoisi joku objektiivinen, ulkopuolinen ihminen. Sinun ei todellakaan kuulu hyväksyä tilannetta tuollaisena, eikä tarvitse.
Mua ihmetyttää se oikein tosissaan, ettei miehesi halua tyydyttää sun kaikkia tarpeita. Miksi ihmeessä ei halua? Jos mä jään joskus ilman, niin mies tarjoutuu hoitamaan mut ja jos en hyväksy tarjousta, niin seuraavan kerran homma kestää niin kauan, että mäkin saan. Miehesi pitää itseään teidän perheessä tärkeimpänä. Rakastaako sua oikeasti vai käyttäytyykö vastaavasti muissakin tilanteissa? Ei ota sua huomioon, päättää mitä teette tai mitä ette ainaan tee?
Ei todellakaan kuulosta siltä, että teidän seksielämä on kunnossa. Mä nään aina punasta, kun joku valittaa miehen pornon katselusta, mutta tässä sun tapauksessa mäkin kieltäisin sun mieheltä pornon kokonaan. Hitto soikoon, jos sun alapäätä ei halua katsella, niin olkoon katselematta kenenkään muunkaan.
[quote author="Vierailija" time="26.03.2013 klo 13:41"]
"Toisen naisen himoitseminen silmillään on avionrikkomista"
you gotta be kidding
[/quote]
Tuohan on lähes suora lainaus Raamatusta.
Vitonen varmaan kuvittelee tietävänsä ja tuntevansa ihmisluonnon paremmin kuin maailmankaikkeuden ja ihmisen Luoja ja Herra. Jumala auttakoon sinua, rakas ystävä, että silmäsi avautuisivat. Nauraminen Jumalan pyhälle sanalle on hirvittävä asia etkä voi tietää, milloin on viimeinen hetkesi ja joudut kohtaamaan Hänet silmästä silmään.
Haluan vielä korostaa, että silloin kun mies huomioi minua ja antaa hyvää seksiä, minua ei hänen pornon katselu häiritse ollenkaan.
Eli silloin kun olen puutteessa ja hän katsoo pornoa niin olen hyvin loukkaantunut, ja tätä se useimmiten on. Kun hän runkkaa niin hän ei halua seksiä pariin päivään joten silloinhan se on minultakin pois!
AP
Tuossa tilanteessa on ihan normaalia olla hyväksymättä miehen käytöstä. Itse olin samantapaisessa suhteessa; mies pihtasi ja seksuaalisesti muutenkin tosi estynyt. Hänen pornon katseluaan oli vaikea hyväksyä. Mitä enemmän hän masturboi, sitä vähemmän mä sain seksiä. Nykyinen mieheni on puolestaan seksuaalisesti aktiivinen ja ottaa mut hyvin huomioon, sen vuoksi hänen pornonkatselukaan ei mua kiinnosta, se ei ole multa pois.
Kun luin tän, luulin että mun vanha kirjoitus on nostettu.
Meillä tilanne on hieman helpottanut.Mies on alkanut odottaa että minäkin pääsen mukaan ja tyydyttää minut nykyään 99% kerroista. Aiemmin tilanne oli ehkä toisin päin, 99% kerroista jäin ilman.
Meillä tosin mies ei ole koskaan sanonut ettei tykkäisi katsella jotain tiettyä, mutta vähättelee että porno on vain kuvia. Niin on, mutta ajatuksissaan ne kuvat tulee eläviksi ja mies kuvittelee panevansa sitä naista samalla kun käsillään runkkaa. Minä koen melkein pettämiseksi tuon. Ei se vain kuva ole, oikea ihminen jota on videoitu ja mieheni kuvittelee sitä oikeaa ihmistä panevansa.
Minua sen sijaan kuvittelee panevansa aika harvoin, sillä aloitteiden määrä ei edelleenkään ole muuttunut. Nykyään ehkä suurin muutos on se valehtelu "en mä kato pornoo" ja että niinä harvoina kertoina kun meillä on seksiä, minäkin nautin.
Kysyin mieheltä mitä hän tykkäisi jos katselisin pornoa ja sormettaisin samalla kuvitellen että minä saan sitä mulkkua jota katselen, ei kuulema haittaisi.
Pitää varmaan joskus kokeilla ja harjoitella pornon tahtiin runkkaamaan, annan miehen vaikka katsoa niin ehkä ymmärtää?
[quote author="Vierailija" time="26.03.2013 klo 13:50"]
Haluan vielä korostaa, että silloin kun mies huomioi minua ja antaa hyvää seksiä, minua ei hänen pornon katselu häiritse ollenkaan.
Eli silloin kun olen puutteessa ja hän katsoo pornoa niin olen hyvin loukkaantunut, ja tätä se useimmiten on. Kun hän runkkaa niin hän ei halua seksiä pariin päivään joten silloinhan se on minultakin pois!
AP
[/quote]
Taidan näyttää tän ketjun mun miehelle. Vaikka mies sanoo että haluu seksiä paljon ja että pelkkä pusuttelu saa seisomaan, niin vois sitten muutakin tehdä? Ihan kuin sanoilla yrittäisi seksinmäärää korvata, ei se mitään auta!!
se ohis joka luuli kirjoitusta omakseen
Olette edelleen tosi nuoria ja olleet jo kauan yhdessä. Ikäväkseni joudun sanomaan, että aika monelle käy niin, että tossa vaiheessa erotaan juuri siksi, että vanha suhde väljähtyy. Vaimosta/miehestä on ennemminin tullut kaveri, kuin intohimon kohde. Se on usein peruuttamatonta.
Se on ikävää, mutta toisaalta, olette niin nuoria ja teillä on vielä elämä edessä, joten jos nyt jo on vaikeaa, niin mitä se onkaan sitten kymmenen vuoden kuluttua, hohhoijaa. Erotkaa.
Seiskan arvaukset osuivat oikeaan.. Hän puhuu muutenkin hyvin ilkeästi ja päättää asioista. Olen kuulemma herkkänahkainen ja oma vikani kun en tuo mielipiteitäni esille jne. Eron partaalla ollaan käyty ja nyt hän on todella yrittänyt parantaa puhetyyliään. Tämä porno on vain sokerina pullan päällä.
Minä oikeasti rakastan häntä, tuntuu niin pahalta etten voi olla varma siitä rakastaako hän minua? Tai siitä miksi hän ylipäätään on minun kanssani kun en selvästikään ole sellainen, jonka hän haluaisi.
Olet tehnyt pornosta syntipukin seksiongelmiinne. Ei ole pornon syy, että miehesi on urpo.
[quote author="Vierailija" time="26.03.2013 klo 19:00"]
Et ole kohtuuton.
https://www.shelleylubben.com/shelleys-videos
tuo video sai minut voimaan pahoin.
[/quote]
“She drank with me and took pills with me. That is not a recovery program. Shelley has a ex hooker (JENNI) and an ex porn addict (ROGER) running her program. One Jenni’s occupation title is a porn recovery specialist! Miss Jenni has … no high school diploma. I am glad that Shelley got proper treatment in a luxury rehab that she boasted to me that cost two grand a day and had leisure activities such as hiking, horse back riding, swimming, etc.
She must have got some nice donations exploiting my daughter and I. Shelley is a liar, manipulator, drug addict and user. She makes us girls pose with her, helps write our so called testimonies! She has did more damage to me than ANY agent or producer. She exploited my daughter and my real name! I contacted Michael Whiteacre. I did not receive any money for the shoot and he did not promise to heal me from my addictions and porn like Lubben does!”
Ottakaa nyt vähän selvää kenen sivuja luette..
Nooh, minun on helppo sanoa, ettet ole kohtuuton, koska en itsekään hyväksy pornoa. Kuitenkin, on vähän vaikea kieltää miestä katsomasta pornoa jos hän sitä haluaa katsoa. Voihan se olla että miehelläsi on jotain ihan omia ongelmia seksuaalisuutensa tai läheisyyden kanssa... Tai sitten ongelma on teidän kahden suhteessa.
Itselläni on myös vaikeuksia saada orgasmi yhdynnässä, eli joka kerta en saa kun seksiä harrastamme. Mies on onneksi myös hidas lämpiämään ja jos vain saamme olla rauhassa lapsilta niin seksi on todella hyvää ja nautinnollista. Kokeilemme eri asentoja ja olenkin löytänyt sen parhaan asennon, jolla orgasmi tulee jos on tullakseen. Olen melko estoinen enkä osaa rentoutua täysin kun on noita pikkuihmisiä heräilemässä lähistöllä....
minusta seksissä kuten parisuhteessa muutenkin, on tärkeää haluta toiselle hyvää, ja kun tekee toiselle hyvää niin saa itsekin. Jos lähdetään sille linjalle, että kumpikin vaatii sitä ja tuota, niin ei hyvä heilu. Toki saa ja on hyväkin pyytää toiselta niitä asioita mitä toivoo, mutta vaatimuksia ei voi esittää. Positiivisuus ja leikkimielisyys auttaa miltei kaikkeen! En tiedä voisitteko saada apua jostain pariterapiasta, sellaista varmaan kannattaisi kokeilla jos mahdollista.
[quote author="Vierailija" time="26.03.2013 klo 19:27"]
[quote author="Vierailija" time="26.03.2013 klo 19:00"]
Et ole kohtuuton.
https://www.shelleylubben.com/shelleys-videos
tuo video sai minut voimaan pahoin.
[/quote]
“She drank with me and took pills with me. That is not a recovery program. Shelley has a ex hooker (JENNI) and an ex porn addict (ROGER) running her program. One Jenni’s occupation title is a porn recovery specialist! Miss Jenni has … no high school diploma. I am glad that Shelley got proper treatment in a luxury rehab that she boasted to me that cost two grand a day and had leisure activities such as hiking, horse back riding, swimming, etc.
She must have got some nice donations exploiting my daughter and I. Shelley is a liar, manipulator, drug addict and user. She makes us girls pose with her, helps write our so called testimonies! She has did more damage to me than ANY agent or producer. She exploited my daughter and my real name! I contacted Michael Whiteacre. I did not receive any money for the shoot and he did not promise to heal me from my addictions and porn like Lubben does!”
Ottakaa nyt vähän selvää kenen sivuja luette..
[/quote]
Mistä tuo lainattu teksti on? Tuoko oli nyt jotain "selvän ottamista"? Tiedätkö, että aika moni taho puhuu vallan muuta...
hyväksy pois. on niin paljon kamalampiakin asioita, mitä puoliso vois tehdä. oletko koskaan pyytänyt mieheltäsi suoraan, että hän hoitais sulle orgasmin. ja kertoisit, miten hän voi sen saada aikaan?
jotkut katsovat pornoa, vaikka seksielämä olis kunnossa.