Kerrostaloasukas joutui katsekontaktiin Vantaalla
Raportoi Gilbert Granholm 05.03.2013 10.03 Asuminen, Kulttuuri, Muut kohkaukset, Tapetilla nyt, Uusimmat, Uutiset ja vanhaset
Loimaalainen mies ehti porraskäytävästä kotiinsa juuri ennen kuin olisi joutunut tervehtimään kuusitoista vuotta seinänaapurinaan asunutta eläkeläistä.
Äskettäin sattuneesta katsekontaktitapauksesta huolimatta Vantaata pidetään pääsääntöisesti erinomaisena ja viihtyisänä kaupunkina asua ja yrittää.
Tapaus sattui Länsi-Vantaalla viime viikolla, kun mies oli palaamassa työpaikaltaan ja tuijotti tavalliseen tapaansa jalkateriinsä. Koska eläkeläinen oli kompastunut ja makasi toisen kerroksen lattialla, hänen katsettaan oli hankala välttää.
“Kotini ulkopuolella suuntaan silmäni aina omiin kenkiini”, mies sanoo ja hämmästelee naapurinsa julkeaa käytöstä.
“Miltei kaksikymmentä vuotta on asuttu samassa talossa eikä koskaan ole tapahtunut niin, että naapuri olisi näin häikäilemättömästi yrittänyt ottaa minuun katsekontaktia”, mies sanoo.
Miehen mukaan 1990-luvun lopulla eräs nainen yritti sanoa hänelle kiitos, kun ennätti ulos rappukäytävästä juuri ennen edellään kiiruhtaneen miehen avaaman oven sulkeutumista.
“Muutoin tämä taloyhtiö on kyllä ollut kaikin puolin moitteeton. Toki nuoria olisi hyvä valistaa tällaisista vaaroista, jos he joutuvat muuttamaan lupsakoilta kotiseuduiltaan tällaisiin kivikaupunkeihin.”tällaisiin kivikaupunkeihin.”
Kommentit (5)
Kamala tapaus! Toivottavasti ei tapahdu täällä Helsingissä mulle tuollaista. Menisi ihan pasmat sekaisin. Jotain rauhoittavia tarvisi moisen kokemuksen jälkeen varmaan ottaa.
Onko jo aprillipaiva? Mika on uutissirkus?
[quote author="Vierailija" time="26.03.2013 klo 16:03"]
Kamala tapaus! Toivottavasti ei tapahdu täällä Helsingissä mulle tuollaista. Menisi ihan pasmat sekaisin. Jotain rauhoittavia tarvisi moisen kokemuksen jälkeen varmaan ottaa.
[/quote]
Ei täällä Stadissa tuollaista tapahdu, täällä ihmiset osaavat sentään käyttäytyä. Vantaalla ei näköjään osaa mitään tapoja!
xD