Seksuaalirikosten selvittäminen Suomessa

LUETTAVAMPI VERSIO. EDELLISESTÄ KATOSI VÄLILYÖNNIT.

Jatkan Anu Suomelan haastattelua. Nyt aiheena on: Missä mättää seksuaalirikosten epäilyjen selvittämisessä?

NB: Olet ollut yli 150 kertaa todistamassa tuomioistuimessa lapseen kohdistuneissa seksuaalirikoksen epäilyissä. Mitä havaintoja sinulla on noihin asioihin liittyvistä ongelmista?

AS: Tuomioistuimille näyttää olevan ihan selvää, että jos kyse on sillan romahtamisesta, niin paikalle kutsutaan asiantuntijat, jotka esittävät lujuuslaskelmia jne. Eli oikeus ei kuvittele hallitsevansa tuollaisia erityistä ammattitaitoa vaativia alueita.

Oikeudet eivät varmaan kuvittele myöskään hallitsevansa psykiatrian erityisosaamista, vaan paikalle hankitaan alan asiantuntija. Se, mitä oikeusistuimissa ei ymmärretä, on, että lapseen kohdistuneen seksuaalirikosepäilyn selvittämisessä psykiatreilla ei ole juurikaan ammattitaitoa, kun kyse on lapsen haastattelemisesta. Psykiatrien keskeistä osaamisaluetta on psyykkisten häiriöiden ja sairauksien määrittäminen, ja niihin tarvittavien lääkkeiden määrääminen. Lapsen haastattelu rikosepäilyjen yhteydessä ei kuulu psykiatrien osaamisalueeseen.

NB: Miksi se ei kuulu, kun se tuntuisi luontevasti soveltuvan psykiatreille?

AS: Lasten haastatteleminen näissä erityistilanteissa vaatii täysin toisenlaista orientaatiota. Psykiatrit samoin kuin terapiatyötä tekevät psykologit ja sosiaalityöntekijät lähtevät hoidollisesta näkökulmasta. He kuuntelevat, ymmärtävät ja tukevat asiakastaan. He eivät kyseenalaista kuulemaansa, vaan se, mitä asiakas kertoo, on työn lähtökohta.

NB: Eroaako tämä oikeuspsykologisesta haastattelutavasta?

AS: Merkittävällä tavalla. Oikeuspsykologinen haastattelu liittyy mahdollisen rikoksen selvittämiseen. Silloin kyse on niin pitkälle kuin mahdollista saada selville lapsitodistajan omat havainnot tapahtumasta, eli selvittää aineellista totuutta. Siksi haastattelun tulee perustua tieteellisesti testattuun haastattelumenetelmään, jossa lasta ei johdatella, vaan haastattelija pysyy objektiivisena ja neutraalina lapsen havaintojen selvittäjänä.

Hoidollisessa haastattelutavassa ongelmana on se, että terapeutti on saanut lasta koskevia ennakkotietoja siitä, että hän on rikoksen uhri. Tuota ennakkotietoa ei kyseenalaisteta, vaan lähdetään liikkeelle tuosta ‘empaattisesta’ ennakko-olettamasta.

NB: Mikä merkitys tällä on lapselle?

AS: Harva lapsi pystyy vastustamaan ympäröivien aikuisten käsityksiä, vaikka hän tietäisikin, että se mitä aikuiset uskovat ei ole totta. Tällöin lapsi joutuu vakavaan ristiriitaan oman todellisuutensa ja aikuisten uskomusten välillä. Hänelle ei jää tilaa kertoa omia havaintojaan. Eli lapsi ei tule aidosti kuulluksi ja ymmärretyksi. Se on lapselle traumatisoivaa, koska hän ei voi enää luottaa aikuisiin.

Lapset saattavat myös mukautua ympäröivien aikuisten käsityksiin, eli uskoa ymmärtäneensä asiat väärin. Mitä useammin epätosia tapahtumakuvauksia kerrataan, sitä vakuuttuneemmaksi lapset tulevat siitä, että aikuisten esittämä tapahtumasarja on totta.

Myös monet aikuiset ovat suggestioherkkiä. Tästä on tehty mittava määrä tieteellistä tutkimusta. Muistin tutkija Elizabeth Loftus toteaa runsaan 30 vuoden tutkimustulostensa pohjalta, että epätoden muistikuvan synnyttäminen täysin terveelle aikuiselle käy yhtä helposti ja nopeasti, kuin omeletin paistaminen. Huomattavasti helpompaa se on, kun kyseessä ovat lapset, jotka ovat suggestioherkempiä kuin aikuiset.

NB: Mitä tämä tarkoittaa oikeuskäsittelyissä?

AS: Ennen kaikkea sitä, että tuomioistuimet erottaisivat toisistaan ‘hoidollisen’ ja oikeuspsykologisesti oikein suoritetun haastattelun. Jälkimmäiseen on olemassa Stakesin vuonna 2003 julkaisemat yksityiskohtaiset haastattelurungot. Jos haastattelussa ei noudateta noita ohjeita, vaan mukana on johdattelevia kysymyksiä, ei lapsen kertomaan voida luottaa. Yksikin johdatteleva haastattelu voi vääristää lapsen muistikuvia siten, että hänen antamaansa kertomukseen ei voida enää luottaa.

NB: Mitä lapsen kertomuksen luotettavuuteen vaikuttaa, jos häntä ovat haastatelleet maallikot kotona tai vaikka päivähoidossa?

AS: Se vahingoittaa kertomuksen luotettavuutta, koska maallikot eivät tiedä johdattelevansa, ja palkitsevansa lasta. Tuolloin lapsen kertomus voi merkittävällä tavalla vääristyä, ja hän saattaa lisäillä siihen fantasiaelementtejä, joihin hän alkaa itse uskoa. Tästä on tehty runsaasti tutkimuksia, joissa on käytetty verrokkiryhmää.

Jos lapsi itse uskoo kertomaansa, eivät hyvin koulutetut ammattilaisetkaan pysty välttämättä erottamaan mitkä osuudet ovat aitoja muistikuvia, ja mitkä haastattelun aiheuttamia vääristymiä. Sen vuoksi pitäisi aina selvittää myös lapsen kertomuksen syntyhistoria, eli mitä kukakin lapsen kanssa asiasta puhunut on kysynyt, ja mitä nuo henkilöt itse uskovat tapahtuneen.

Monet lapset rakastavat jännittäviä kertomuksia, kuten Grimmin veljekset aikanaan ymmärsivät. Jos aikuiset ovat kiinnostuneet kuuntelemaan, voi lapsi kehitellä kertomuksia seikkailuista, joilla ei ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä.

Toisaalta kertomuksessa voi olla vain vähän epätosia elementtejä, jotka kuitenkin vaikuttavat merkittävällä tavalla kokonaiskuvaan. Haastattelijalla pitäisi olla mahdollisimman paljon yksityiskohtaista tietoa väitettyjen tapahtumien olosuhteista, esimerkiksi huoneiston pohjapiirustus, että hän voisi tarvittaessa konfrontoida lasta, jos hänen kertomuksessaan tulee esiin seikkoja, jotka eivät vastaa arkitodellisuutta.

Lähde http://niinaberg.com/2013/03/19/missa-mattaa-seksuaalirikosten-epailyjen-selvittamisessa/

Annelin lapsiahan haastatteli epäpätevä uskovainen maallikko eno, joka toimitti "uudet todisteet" syyttäjä Valkamalle ja poliisille. Jo pelkästään tällä perusteella lasten kertomusten luotettavuus on nolla, eikä syytteitä olisi pitänyt koskaan nostaa. Luulisi poliisin ja Valkaman tienneen tämän, ovat varmasti tutustuneet Stakesin ohjeisiin. Silti oli kova hinku saada Anneli telkien taakse hinnalla millä hyvänsä, eikä lapsiakaan ole säästelty. Perhe on hajoitettu ja lapset joutuvat elämään näiden tuskallisten tapahtumien kanssa. Jonain päivänä heille selviää kuinka viranomaiset käyttivät heitä hyväkseen oman äidin tuomitsemiseksi.

.