Elinkautisvanki itkee TS:sa kun saa tavata 5v tyttärtään niin harvoin
Pitäisi olla perheleiriä ym. että murhasta tuomittu saisi olla lähemmin pienen lapsensa kanssa?
Mitä ajattelette asiasta?
Kommentit (35)
Ajattelen että murhasta tuomitulla ei ole oikeutta tavata lastaan, mikäli sen ei ehdottomasti katsota olevan lapsen etu, silloin valvottu tapaaminen mahdollinen. Pääsääntöisesti en hyväksy sitä että vankilaan viedään lapsia ollenkaan eikä kenenkään lapsen tarvitsisi murhaajaa kohdata, vaikka murhaaja olisikin oma vanhempi.
Miten tytölle mahdetaan selittää miksi isä on vankilassa?
Mun on kyllä vaikea ajatella että murhasta tuomittu voisi olla mitenkään kauhean hyvä kasvattaja ja roolimalli.
Kovia mammoja taas liikenteessä. Eihän se vanki miksikään muutu, jos sille ei anneta mahdollisuutta.
Kuka kysyy murhatun lapselta, haluaisiko hän tavata isäänsä? Eli miksi ihmeessä murhaajalla on oikeus perheeseen, kun hän on itse omalla teollaan toiselta sen oikeuden vienyt.
Minusta jokaiselle lapselle pitäisi vankilan ovella muistuttaa, miksi vanhempi on siellä ja mitä hän on aiheuttanut mahdollisesti jollekin toiselle lapselle.
[quote author="Vierailija" time="25.03.2013 klo 12:20"]
No sinällään en kyllä sääli. Olisiko kannattanut pysyä kaidalla tiellä?
Lapsen kannalta ajateltuna perheleiri tms. olisi oikein hyvä asia. Ei ole lapsen vika, että isä (tai joissain tapauksissa äiti) on rikollinen. Lapsi kaipaa toista vanhempaansa joka tapauksessa ja tietenkin olisi hyvä, että suhdetta saisi ylläpidettyä edes jollakin tavalla.
[/quote]
Se tieltä poikkeaminen ei aina ole oma valinta ja joillekkin se on viimeinen oljenkorsi.
Eipä elinkautisvangin kovin äkkiä tarvi muuttuakaan, eikä se oikeaksi isäksi tuolle lapselle edes ehdi.
[quote author="Vierailija" time="25.03.2013 klo 12:24"]
Kovia mammoja taas liikenteessä. Eihän se vanki miksikään muutu, jos sille ei anneta mahdollisuutta.
[/quote]
Mä ajattelen ensin uhrin omaisia ja uhrin menetettyä elämää, rikos on niin vakava että murhaajan pitäisi ymmärtää että hän on kärsimässä rangaistusta, koska on murhaaja. vaikuttaa siltä ette ei oikein tunne syyllisyyttä teostaan kun ajattelee vai omia asioita. minä kieltäisin tapaamiset kokonaan, jotta voisi keskittyä miettimään omia tekojaan.
Murha on viimeinen oljenkorsi tai ei oma valinta? Miksei ennemmin tapa itseään?
[quote author="Vierailija" time="25.03.2013 klo 12:25"]
[quote author="Vierailija" time="25.03.2013 klo 12:20"]
No sinällään en kyllä sääli. Olisiko kannattanut pysyä kaidalla tiellä?
Lapsen kannalta ajateltuna perheleiri tms. olisi oikein hyvä asia. Ei ole lapsen vika, että isä (tai joissain tapauksissa äiti) on rikollinen. Lapsi kaipaa toista vanhempaansa joka tapauksessa ja tietenkin olisi hyvä, että suhdetta saisi ylläpidettyä edes jollakin tavalla.
[/quote]
Se tieltä poikkeaminen ei aina ole oma valinta ja joillekkin se on viimeinen oljenkorsi.
[/quote]
Siis sehän on lapsen isä vai mitä oikein tarkoitat?
[quote author="Vierailija" time="25.03.2013 klo 12:27"]
Eipä elinkautisvangin kovin äkkiä tarvi muuttuakaan, eikä se oikeaksi isäksi tuolle lapselle edes ehdi.
[quote author="Vierailija" time="25.03.2013 klo 12:24"]
Kovia mammoja taas liikenteessä. Eihän se vanki miksikään muutu, jos sille ei anneta mahdollisuutta.
[/quote]
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="25.03.2013 klo 12:29"]
Murha on viimeinen oljenkorsi tai ei oma valinta? Miksei ennemmin tapa itseään?
[quote author="Vierailija" time="25.03.2013 klo 12:25"]
[quote author="Vierailija" time="25.03.2013 klo 12:20"]
No sinällään en kyllä sääli. Olisiko kannattanut pysyä kaidalla tiellä?
Lapsen kannalta ajateltuna perheleiri tms. olisi oikein hyvä asia. Ei ole lapsen vika, että isä (tai joissain tapauksissa äiti) on rikollinen. Lapsi kaipaa toista vanhempaansa joka tapauksessa ja tietenkin olisi hyvä, että suhdetta saisi ylläpidettyä edes jollakin tavalla.
[/quote]
Se tieltä poikkeaminen ei aina ole oma valinta ja joillekkin se on viimeinen oljenkorsi.
[/quote]
[/quote]
Jos tilanne on ollut "tapa tai tule tapetuksi".
Murhasta tuomitulla ei mun mielestä tarvitse olla oikeutta isyyteen/äitiyteen:
Ja lapsen kannalta murhaajaisän tai murhaajaäidin tunteminen tuskin on kovin hyödyllistä.
Rikosnimike ei silloin olisi murha.
[quote author="Vierailija" time="25.03.2013 klo 12:30"]
[quote author="Vierailija" time="25.03.2013 klo 12:29"]
Murha on viimeinen oljenkorsi tai ei oma valinta? Miksei ennemmin tapa itseään?
[quote author="Vierailija" time="25.03.2013 klo 12:25"]
[quote author="Vierailija" time="25.03.2013 klo 12:20"]
No sinällään en kyllä sääli. Olisiko kannattanut pysyä kaidalla tiellä?
Lapsen kannalta ajateltuna perheleiri tms. olisi oikein hyvä asia. Ei ole lapsen vika, että isä (tai joissain tapauksissa äiti) on rikollinen. Lapsi kaipaa toista vanhempaansa joka tapauksessa ja tietenkin olisi hyvä, että suhdetta saisi ylläpidettyä edes jollakin tavalla.
[/quote]
Se tieltä poikkeaminen ei aina ole oma valinta ja joillekkin se on viimeinen oljenkorsi.
[/quote]
[/quote]
Jos tilanne on ollut "tapa tai tule tapetuksi".
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="25.03.2013 klo 12:32"]

Murhaa tai tule murhatuksi sitten. Ei kukaan toiselta henkeä turhaan ota. Ainakaan tahallisesti.
Joo ei varmaan. Kaikki murhat vahinkoja tai itsesuojelua.
[quote author="Vierailija" time="25.03.2013 klo 12:35"]

Murha on suunniteltu teko eli oikeasti joku on tilanteessa, jossa joutuu suunnittelemaan toisne murhaamista, koska tämä toinen aikoo murhata hänet? tappo nyt jotenkin olisi looginen tuossa tilanteessa, mutta ei murha
Ja vankilat on täynnä syyttömiä ja väärintuomittuja.
[quote author="Vierailija" time="25.03.2013 klo 12:36"]

En kyllä sitä äitiäkään ihan ymmärrä. Eläisi ennemmin lapsen kanssa omaa elämää vailla murhaajaisän taakkaa. Miksi rangaista lasta? Lapsi vierastaa isäänsä ja pelkää vankilaympäristöä.
[quote author="Vierailija" time="25.03.2013 klo 12:37"]
[quote author="Vierailija" time="25.03.2013 klo 12:35"]
[quote author="Vierailija" time="25.03.2013 klo 12:32"]
Rikosnimike ei silloin olisi murha.
[quote author="Vierailija" time="25.03.2013 klo 12:30"]
[quote author="Vierailija" time="25.03.2013 klo 12:29"]
Murha on viimeinen oljenkorsi tai ei oma valinta? Miksei ennemmin tapa itseään?
[quote author="Vierailija" time="25.03.2013 klo 12:25"]
[quote author="Vierailija" time="25.03.2013 klo 12:20"]
No sinällään en kyllä sääli. Olisiko kannattanut pysyä kaidalla tiellä?
Lapsen kannalta ajateltuna perheleiri tms. olisi oikein hyvä asia. Ei ole lapsen vika, että isä (tai joissain tapauksissa äiti) on rikollinen. Lapsi kaipaa toista vanhempaansa joka tapauksessa ja tietenkin olisi hyvä, että suhdetta saisi ylläpidettyä edes jollakin tavalla.
[/quote]
Se tieltä poikkeaminen ei aina ole oma valinta ja joillekkin se on viimeinen oljenkorsi.
[/quote]
[/quote]
Jos tilanne on ollut "tapa tai tule tapetuksi".
[/quote]
[/quote]
Murhaa tai tule murhatuksi sitten. Ei kukaan toiselta henkeä turhaan ota. Ainakaan tahallisesti.
[/quote]
Murha on suunniteltu teko eli oikeasti joku on tilanteessa, jossa joutuu suunnittelemaan toisne murhaamista, koska tämä toinen aikoo murhata hänet? tappo nyt jotenkin olisi looginen tuossa tilanteessa, mutta ei murha
[/quote]
Jos sun ja sun perheen henki on kiinni siitä, että joku mulkku elää, niin etkö itse tekisi asialle jotain? Vuosia kestänyt kiristys ja uhkailu?
Jos ajattelee lapsen näkökulmasta, on parempi, että vanhempi on olemassa ja tavoitettavissa vaikka vain muutaman tunnin kuukaudessa. Tulee aika, jolloin lapsi pystyy ymmärtämään ja muodostamaan itse mielipiteensä vanhemmastaan ja tämän tekemisistä. Lapsi ei ole isäänsä / äitiänsä valinnut. Valvotuissa oloissa, ei lapselle tapahdu mitään. Ja vaikka ihminen on paha, voi hän silti olla hyvin sitoutunut lapseensa, eikä koskaan tätä vahingoittaisi.