Kaameaa :(. Ero tulossa ja raskaana.

Ei ilmeisesti samaa kokeneita täällä?

ap

Kyllä sä pärjäät, usko pois. Heti alkaa helpottaa kun päätöksen on tehnyt.

Joulukuussa synnytin yksin ja ihan hienosti meni. Meillä on tosi kivaa lapsen kanssa kahdestaan.

Onko tilanne niin paha, ettet pysty lykkäämään sitä? Että vauva syntyisi ensin ja katsoisit sitten tilanteen? Ei ero ole helppo ratkaisu tuollaisessa tlanteessa,mutta toki se on tehtävä,jos ei muuta vaihtoehtoa.Eikö mies "tule järkiinsä", kun tajuaa, että olet lähdössä? Olisiko mahdollista saada ulkopuolista apua (keskustelu)?

Soita maanantaina kirkon perheasiain neuvottelukeskukseen, kerro tilanteesi, että teilä on pienet lapset ja kolmas syntyy kesällä. Kerro, että tarvitsette akuuttia apua kriisitilanteeseenne. Teidän on tehtävä kaikkenne, ennen kuin viette lapsiltanne mahdollisuuden molempiin vanhempiin saman katon alla. Tietenkään väkivaltaa ei tarvitse sietää, mutta yritä nyt ainakin hakea apua, jospa saisitte vielä perheenne pelastettua!

Jos suhteessasi on ollut sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa niin suhtautuisin hyvin epäilevästi siihen, että mies jossakin vaiheessa havahtuisi ja tekisi parannuksen (nähty on omassa elämässä). Ei sulla ole itsesi ja lapsesi hyvinvoinnin kannalta muuta vaihtoehtoa kuin erota. Olet vahva ja rohkea nainen!

Jos asut Tampereella tai lähistöllä, voin auttaa sinua jos tarvitset apua. Ja varmasti sinulla on läheisiä, jotka auttavat hädän hetkellä. Muista, että asunnot ym. ovat vain materiaa. Tärkeintä on henkinen hyvinvointi ja turvallisuus. Vähemmälläkin pärjäät. Hoidat vain asiat mahdollisimman pitkälle kuntoon ennen vauvan syntymää.

Vakivaltaa ei tarvitse sietaa, ei fyysista, ei henkista. Kun paatos on tehty, niin sitten vain toteuttamaan. Etsit uuden asunnon tai olisiko helpompi, etta mies lahtee siita uuteen asuntoon. Onko sulla tyopaikka, johon palaat aitiysloman jalkeen, niin etta taloudellisesti parjaatte? Enta muita tukiverkkoja? Ne olisivat todella tarpeen - ala pelkaa pyytaa apua. Pelkosi voisi helpottua, jos vaan saat asioita suunniteltua. Teet vaikka listaa asioista mita pitaa hoitaa niin etta tavoitteesi ovat selvilla.

Vaikea tilanne, koska en olisi ikinä tutustuessani mieheeni uskonut mihin kaikkeen hän pystyy. Ulospäin rauhallinen, kiltti, ystävällinen eikä "uskalla" sanoa kenellekään vastaan. Naapurit tai mIehen sukulaiset jos tietäisivät tilanteen eivät uskoisi korviaan. Väkivaltaisuus ja mitätöinti alkoi vasta siinä vaiheessa, kun muutimme yhteen ja olin raskaana. Ensimmäinen lapseni on edellisestä liitostani. Olin niin ällikällä lyöty että en osannut toimia. Lapsen synnyttyä tilanne hiukan parani ja aloin itsekin uskoa että kyllä se tästä. Nyt kun odotan toista yhteis lastaa niin sama kaava toistuu entistä pahempana. En voi ymmärtää, miksi tilanne mennyt tällaiseksi aina kun olen raskaana. Haukkumista ja henkistä alistamista on päivittäin ja erilaista uhkailua. Kerran tämän raskauden aikana hyökännyt fyysisesti kimppuun niin että lensin maahan ja kävin lääkärissä kuvauttamassa käteni, jonka loukkasin. Lääkärintudistus on siis olemassa jos haluaisin tehdä pahoinpitelyilmoituksen. Raskasta on jotenkin se, että kukaan ei takuulla uskoisi miehestäni mitään tällaista. Ulospäin on kiltteyden perikuva. Jälkiviisaana sitä tietysti pohtii, että jostainhan olisi pitänyt huomata millaisen miehen kanssa on tekemisissä ja lopettaa koko juttu ajoissa. En haluaisi hajottaa perhettä ja jossain syvällä sisimmässäni elää pienenpieni toive ja illuusio että vielä kaikki kääntyisi parhain päin. Toiveajatteluahan se on, mutta silti. 

Teet ihan oikein kun lähdet. Ihan vain siitä syystä, että sinä ja lapset ansaitsette parempaa kuin miehen, joka pahoinpitelee sekä fyysisesti että henkisesti. Lapset huomaavat kyllä ja äidin paha olo heijastuisi heihinkin.

Alku on varmasti pahin Kun elämä eron jälkeen tasaantuu ja vauva syntyy, huomaat varmasti selviäväsi yksinkin. Silloin joku ilta katselet itseäsi peilistä tai ihailet nukkuvia lapsiasi ja mietit miten onnellinen ja ylpeä itsestäsi olet kun lähdit niin huonosta suhteesta. 

Itselläni on hyvä mies. Hän ei ole täydellinen, mutta aina tukenani. Toivoisin jokaiselle samaa enkä siksi pysty kehottamaan jäämään suhteeseen, jossa esiintyy henkistä väkivaltaa _raskaana_ olevaa naista kohtaan. 

Huono onni sulla miesten kanssa. Seuraavat vuodet sitten tapaamisista ym. sopimista lasten isien kanssa. Kun löydät uuden, hän tuo omat lapsensa suhteeseenne, samoin lasten isät löytävät uudet naiset.Ja sitten tulee yhteisiä lapsia. On siinä lapsilla miettimistä, kuka kukin on ja keitä kuuluu perheeseen.

Sori,tämä meni jo aika pitkälle, mutta tällaista näen työssäni ja lähipiirissäni kaiken aikaa, siksi ajatus karkasi tulevaan.

Kiitos tsempeistä. Edelliselle kirjoittajalle vain kommenttina että ei kukaan tällaista suunnittele elämäänsä. Edellinen liittoni solmittu nuorena eikä siinä mitään tällaista. Ensivaikutelma ja tutustumisvaiheen käytös ja puheet eivät valitettavasti kerro kaikkien kohdalla koko totuutta. Väkivaltaisuuden purkautuminen etenlin raskausaikana hämmentää syvästi. Ei voi ymmärtää.

Täältähän se apu löytyy!

Tsemppiä. Siskoni oli samassa tilanteessa muutama vuosi sitten. Lapsia on myös kolme, miehellä oli väkivaltaisuuden ja uhkailun lisäksi ongelmia alkon kanssa. Eka vuosi oli rankka. Nyt kaikki on hyvin ja on erittäin tyytyväinen päätökseen. Sai tukea kunnalta (hoitajan silloin tällöin, että pääsi hoitamaan asioitaan) ja vanhemmiltamme.

Olisi hauska kuulla mitä sinulle kuuluu nyt? Mulla aivan sama elämäntilanne. Kolmas lapsi tulossa ja ero vahvasti mielessä..