Onko kukaan elänyt lapsuutta perheessä, missä isän hyvinvointi

Alkoholistiko?

Joo, olen elänyt. Isäni on hyvin impulsiivinen ihminen, työnarkomaani ja hyvin dramaattinen. Hän pelkää jatkuvasti, että maailma suurinpiirtein romahtaa hänen ympäriltään ja puhuu paljon kuolemasta ja onnettomuuksista, asioista joita joko on tapahtunut tai joita voi tapahtua. Lapsiansa kohtaan hän on ollut melko välinpitämätön ja kova arvostelemaan meitä. Hän on rikkinäinen ihminen, joka on elänyt hyvin turvattoman lapsuuden, aina alistettuna, väheksyttynä ja huonosti kohdeltuna (siis häntä kohdeltiin vanhempien kuoleman jälkeen huonosti sijaisperheessä nelivuotiaasta lähtien).

Minä ymmärrän näin aikuisena, että isäni hyvin itsekeskeinen käytös johtuu siitä lapsuuden hirväestä mitättömyyden ja kelvottomuuden tunteesta ja niistä seuraavasta sietätmättömästä häpeästä. Hänen työnarkomaniansa on yhdenlaista ylikiltteyttä ja miellyttämisenhalua - tunnetta siitä, ettei ole oikeutettu olemaan edes olemassa, jos ei tee yötä päivää töitä.

Meillä elettiin aina isän ehdoilla, ja koska isän käytös väsytti äidin, niin isän jälkeen me lapset huolehdimme siitä, onko äiti väsynyt ja surullinen, ja yleensä oli. En tiedä johtuuko tästä, mutta itse ole aivan ylikiltti, minun on vaikea tunnistaa omia tunteitani ja toiveitani. Koen jatkuvaa riittämättömyyden ja huonommuuden tunnetta, olen tosi sopeutuvainen, hyvin rauhallinen ja pelkään epäonnistumisia, riskien ottoa ja ylipäänsä kaikkea muutosta elämässä.

Minä. Isäni on narsisti, alkoholistikin nykyään. Olen itsekin hakeutunut tietämättäni huonoihin ihmissuhteisiin. Vasta nyt kolmekymppisenä tajuan oman arvoni,

[quote author="Vierailija" time="17.03.2013 klo 13:36"]

Minä. Isäni on narsisti, alkoholistikin nykyään. Olen itsekin hakeutunut tietämättäni huonoihin ihmissuhteisiin. Vasta nyt kolmekymppisenä tajuan oman arvoni,

[/quote]