Milloin viimeistään pitää ilmoittaa työnantajalle aikeesta jatkaa hoitovapaalla?
En löydä mistään Kelan punaista vihkosta, jossa tuo kerrottiin. Entä saako hoitovapaaseen hakea jatkoa kaksi kertaa?
Kommentit (2)
Asia on mullekin ajankohtainen, joten googletin ja löysin seuraavan tekstin:
Työntekijällä on työsopimuslain perusteella oikeuden lapsen hoidon vuoksi saada hoitovapaata yleensä vanhempainrahakauden jälkeen siihen saakka, kunnes lapsi täyttää kolme vuotta.
Oikeus koskee lapsen mo-lempia vanhempia. Vapaana voidaan pitää enintään kaksi vähintään kuukauden pituista jaksoa, elleivät työnantaja ja työntekijä sovi useammasta tai kuukaudetta lyhyemmästä jaksosta.
Hoitovapaata voi pitää pääsääntöisesti vain toinen vanhemmista kerrallaan. Toinen lapsen vanhemmista voi kuitenkin pitää yhden jakson yhtäaikaisesti toisen vanhemman äitiys- tai vanhempainvapaan kanssa.
Lapsen vanhemmat voivat pääsääntöisesti pitää hoitovapaata yhteensä enintään neljä jaksoa hoitaakseen alle kolmevuotiasta lasta ellei muuta ole erikseen sovittu.
Hoitovapaan ajalta ei makseta palkkaa. Henkilöllä on oikeus palata aikaisempaan tai siihen rinnastettavaan työhön.
Työntekijän on ilmoitettava työnantajalle hoitovapaan käyttämisestä ja sen pituudesta viimeistään kaksi kuukautta ennen sen aloittamista.
Hoitovapaaseen käytetyt päivät eivät ole työssäolopäivien veroisia päiviä. Hoitovapaan ajalta ei siis ansaita vuosi- eikä talvilomaa.
3kk ennenkuin jäät vapaalle! 3 kertaa saa anoa vapaata! Voi tietysti olla ihan työpaikkakohtaistakin. Toiset antavat anoa sitä useammminkin.
nonuli ja tytöt