Osaako asperger-lapsi kommunikoida aikuisten kanssa normaalisti

Käsittääkseni aspergerin juurikin haluavat olla mieluummin aikuisten kuin ikätovereidensa kanssa.

As lapsia on monentasoisia.

[quote author="Vierailija" time="15.03.2013 klo 12:10"]

yleensä? VAi pitäisikö ongelmia olla ns. kaikissa vuorovaikutustilanteissa? Tietääkö kukaan?

[/quote]

On eria asia se, kenen kanssa haluaa olla ja se, kenen kanssa pystyy luontevaan vuorovaikutukseen. Meillä 12v asperger-tyttö, jolla kaikenlaisia vuorovaikutusongelmia kaiken ikäisten ihmisten kanssa. 

No kai se voi osata, koska itselläni ainakin todettiin Asperger vasta aikuisena, eli varmaan olin aika normaalin oloinen lapsena. Vähän ujona minua vaan pidettiin kun mieluiten olin omissa oloissani varsinkni vähän vieraammassa porukassa. Minäkin olin sellainen, että tykkäsin jutella aikuisten kanssa mutta lasten (ikäisteni) seurasta en piitannut yhtään.

4: millaisia ne vuorovaikutusongelmat ovat? Onko lapsi liian ujo ja syrjäänvetäytyvä vai ajautuuko riitoihin tms?

Ap:lla on neljävuotias poika, joka ei vieläkään ole oppinut leikkimään muiden kanssa eikä pidä lapsista. Ei ole koskaan pitänyt, jo vauvana huusi, jos oli muita lapsia paikalla. Aikuisten kanssa sen sijaan on aina viihtynyt.

Havahduin siihen, että puhuu kirjakieltä erittäin huollisesti artikuloiden, omat tavarat on tosi tärkeitä, samoin niiden järjestys. On suunnilleen maailman loppu, jos joku lelu esim. menee väärään koriin. Oppi 3-vuotiaana lukemaan ja kirjoittamaan, nyt tekee eskaritehtäviä (sellaisia puuhakirjoja) todella nopeasti. Ja esimerkiksi sellaisissa "etsi viisi virhettä" tehtävissä löytää virheet ihan heti, siis parissa sekunnissa "toi, toi ja toi"... Mielikuvitus on kyllä rikas ja tuota aspergerille kuvattua kömpelyyttäkään ei ole, vaan pikemminkin on oppinut tosi nopeasti ja nuorena hiihdot, luistelun ja pyöräilyn.

Onko tämä normaalia vaihtelua vai pitäisikö puuttua jotenkin? (Sosiaalisia suhteita on lempeästi koitettu kehittää ihan pienestä asti, mutta kun ei halua niin ei halua). Kai päiväkodista kertoisivat jos jotain olisi?

Nykyään aletaan liian herkästi hakemaan diagnooseja jos on vähänkään erilainen kuin muut lapset. Lapsi voi olla vain luonteeltaan ujompi ja syrjäänvetäytyvämpi ja siksi tykkää aikuisten seurasta eikä niinkään lasten, jotka voi olla riehakkaita jne. Ei sen tarvi mitään aspergeria olla.

[quote author="Vierailija" time="15.03.2013 klo 12:44"]

Ap:lla on neljävuotias poika, joka ei vieläkään ole oppinut leikkimään muiden kanssa eikä pidä lapsista. Ei ole koskaan pitänyt, jo vauvana huusi, jos oli muita lapsia paikalla. Aikuisten kanssa sen sijaan on aina viihtynyt.

Havahduin siihen, että puhuu kirjakieltä erittäin huollisesti artikuloiden, omat tavarat on tosi tärkeitä, samoin niiden järjestys. On suunnilleen maailman loppu, jos joku lelu esim. menee väärään koriin. Oppi 3-vuotiaana lukemaan ja kirjoittamaan, nyt tekee eskaritehtäviä (sellaisia puuhakirjoja) todella nopeasti. Ja esimerkiksi sellaisissa "etsi viisi virhettä" tehtävissä löytää virheet ihan heti, siis parissa sekunnissa "toi, toi ja toi"... Mielikuvitus on kyllä rikas ja tuota aspergerille kuvattua kömpelyyttäkään ei ole, vaan pikemminkin on oppinut tosi nopeasti ja nuorena hiihdot, luistelun ja pyöräilyn.

Onko tämä normaalia vaihtelua vai pitäisikö puuttua jotenkin? (Sosiaalisia suhteita on lempeästi koitettu kehittää ihan pienestä asti, mutta kun ei halua niin ei halua). Kai päiväkodista kertoisivat jos jotain olisi?

[/quote]

Ei tuo nyt vielä mitään aspergeria tarkoita. Osa lapsista nyt vaan on tuollaisia ilman mitään syndroomaakin. Erityisesti tuntuu, että poikkeuksellisen älykkäistä lapsista todella moni on tuollainen, että jo pienenä alkaa kiinnostaa asiat enemmän kuin ihmiset. Haluaa tutkia maailmaa, oppia, eikä niinkään leikkiä tai olla kontaktissa ihmisiin. Itse tuntemistani tällaisista lapsista kukaan ei ole saanut Asperger-diagnoosia ja he myös korkean älykkyytensä takia pärjäävät mainiosti elämässään ja urallaan aikuisina. 

Olen itse ihan samaa mieltä, että ei kaikkea tarvitse diagnostisoida ja että normaalin kirjoon mahtuu monenlaista vaihtelua. Mutta haluaisin auttaa lasta, on tosi kurjaa, jos jää aina ryhmän ulkopuolelle eikä ole yhtään ystävää. Itse en jotenkin voi uskoa, että lapsi oikeasti haluaa aina olla yksin. Pikemminkin ei löydä tapaa olla muihin yhteydessä.

ap

oma poika on aina viihtynyt aikuisten seurassa tai sitten hakeutuu vanhempien 4-5vuotta vanhempien seuraan. on pari oma ikäistäkin kaveria, mutta niiden kanssa on usen riitoja. vanhempien kanssa on mutkattomampaa ja selkeetä vuorovaikutusta. 

poika on nyt 12 v, eikä aspergeria ole todettu, vaan jäi siihen nippanappa lähelle.. on osittain erityisopetuksessa ja ollaan saatu ohjeita arkeen aspergerlapsen kanssa.

[quote author="Vierailija" time="15.03.2013 klo 13:06"]

Olen itse ihan samaa mieltä, että ei kaikkea tarvitse diagnostisoida ja että normaalin kirjoon mahtuu monenlaista vaihtelua. Mutta haluaisin auttaa lasta, on tosi kurjaa, jos jää aina ryhmän ulkopuolelle eikä ole yhtään ystävää. Itse en jotenkin voi uskoa, että lapsi oikeasti haluaa aina olla yksin. Pikemminkin ei löydä tapaa olla muihin yhteydessä.

ap

[/quote]

Ap, mutta eihän aspergereita osata mitenkään oikeastaan auttaa tuossa asiassa. Eli ei diagnoosista olisi mitään apua edes. He ovat aina ulkopuolisia porukoissa, olivatpa niitä sosiaalisempia aspergereita tai niitä vetäytyvämpiä - vetäytyvän osa on siinä mielessä onnellisempi, että he eivät yleensä kärsi yksinäisyydestään lainkaan vaan viihtyvät siinä, paitsi että kiuatuksi joutumisriski on suuri. 

Mutta se lapsi on vasta neljävuotias. Ei hänen tarvitse vielä porukoihin sisälle päästä tai muuta. Anna nyt hänen rauhassa olla vaan mikä on. Ja toisaalta, jos ei pääse porukoihin niin useimmiten syy siihen ei ole asperger vaan ihan vaan luonnolliset temperamentin ja luonteenpiirteet. Jos on lähes millään tapaa erilainen, joutuu lapsiporukoissa helposti ulkopuolelle, sellaista se vaan on. Itsekin olin lapsena aina syrjitty ja kiusattu, koska olin sellainen älykkötyyppi ja pikkuvanha. Mutta eipä se mitään, siitäkin selviää ja aikuisena olen saanut muodostettua ihan hyviä ihmissuhteita, aikuislaumat kun on vähän sivistyneempiä jengejä kuin lapsilaumat.

Samaa mieltä; diagnoosista on oikeasti enemmän haittaa kuin hyötyä. Saa vain ikävän leiman. Toki voi käydä toimintaterapiassa tms, mutta ei niistä oikeasti ole hyötyä lapselle.

Esikoiseni oli pienenä hyvin itsekseen viihtyvä, saattoi tuntikausia leikkiä järjestellen pikkuautoja erilaisiin muodostelmiin. Aikuisten kanssa pärjäsi paremmin kuin lasten, joita usein pelkäsi. Toisaalta suuri osa kerhossa nähdyistä parivuotiaista pojista lähinnä vain repi leluja toisten käsistä ja huusi, joten ihmekös tuo. Viisivuotiaana kerhossa leikki innokkaasti yhden toisen pojan kanssa, joka oli omalla tavallaan "erilainen" hänkin ja heillä sitten synkkasi, mutta toisaalta kerhon jälkeen kävi aivan kierroksilla ja tuli sellaisia mitään tarkoittamattomia hokemia, joita huuteli kymmeniä kertoja peräjälkeen jne. Kerhon tädin mielestä kaikkien ei tarvikaan siinä iässä olla vielä kovin sosiaalisesti sutjakoita. Päätin katsoa, miten eskari alkaa sujumaan (epäilin itsekin tuolloin Aspergeria) ja yllättäen se menikin alkuvaikeuksien jälkeen upeasti! Koulun alku sosiaalisine kuvioineen oli myös helppo. Jos arvioidaan hienostuneempia sos. taitoja (mitä tokalla luokalla tehtiin), poika ei ole hyvä, mutta nyt kolmannella pärjää opettajan mielestä ihan hyvin, on kavereita jne. Olen ihan tyytyväinen, etten vienyt tutkimuksiin silloin joskus 5-vuotiaana. Diagnoosi itsessään olisi kai aika väistämättä tuntunut lapsesta siltä, että hän on viallinen, ja vasta jos erilaiset kuntoutukset ym. olisivat olleet hyvät, olisi jääty plussan puolelle.

Varhais-keski-ikäisellä veljelläni on asperger ja äitimme on ainoa ihminen, jonka seurassa hän pystyy olemaan oma itsensä. Asuvat myös yhdessä.

Mutta eniten vaikeuksia hänellä on aina ollut samanikäisten kanssa kommunikoinnissa ja siksi on eristäytynyt.

[quote author="Vierailija" time="15.03.2013 klo 12:44"]

Havahduin siihen, että puhuu kirjakieltä erittäin huollisesti artikuloiden, omat tavarat on tosi tärkeitä, samoin niiden järjestys. On suunnilleen maailman loppu, jos joku lelu esim. menee väärään koriin. Oppi 3-vuotiaana lukemaan ja kirjoittamaan, nyt tekee eskaritehtäviä (sellaisia puuhakirjoja) todella nopeasti. Ja esimerkiksi sellaisissa "etsi viisi virhettä" tehtävissä löytää virheet ihan heti, siis parissa sekunnissa "toi, toi ja toi"... Mielikuvitus on kyllä rikas ja tuota aspergerille kuvattua kömpelyyttäkään ei ole, vaan pikemminkin on oppinut tosi nopeasti ja nuorena hiihdot, luistelun ja pyöräilyn.

Onko tämä normaalia vaihtelua vai pitäisikö puuttua jotenkin? (Sosiaalisia suhteita on lempeästi koitettu kehittää ihan pienestä asti, mutta kun ei halua niin ei halua). Kai päiväkodista kertoisivat jos jotain olisi?

[/quote]

Kuvailusi kuulostaa aivan veljeltäni,hänellä aspergeri tosin "löydettiin" vasta teini-iässä.
Ei tuossa minusta mitään huolestuttavaa ole,lapsi on vielä pieni,oppii varmasti sosiaaliset normit ja muutenkin kanssakäymistä ajan kanssa. Se on vain vaikeampaa kuin meille neurologisesti tyypillisille.

Minusta ap:n poika on vaan poikkeuksellisen älykäs akateemisesti. Älykkäillä lapsilla on monesti myös hyvät karkeamotoriset taidot. Älykkäilla kiinnostus eri asioihin menee ohi kiinnostuksesta ihmisiin. Kiinnostus ihmisiin on olemassa, mutta jää siis helposti jalkoihin.

Aspergerilla on aina jokin aistiyliherkkyys sekä LÄHES aina ongelmia karkeamotoriikassa. Jos näistä ei kumpaakaan olen, niin ole ap huoleti.

17; jaa meidän Aspergerilla on liikunta 10, on todella hyvät karkeamotoriset taidot. Lisäksi aspergerit nimenomaan on myös älykkäitä. Meidän aspergerilla ei aistitliherkkyyksiä. Eli aspergerit on hyvin erilaisia keskenään, samoin kuin muut ihmiset. Ei pitäisi yleistää.