Miksi masentunut ei voisi tehdä töitä?

Taas oot kyylännyt kun joku työ"kaveris" on jäänyt saikulle masennuksen takia ja kateellisena itse töissä olet vittuuntuneena hahahah vituttaisi olla AP

Voimat voivat riittää satunnaiseen kavereiden näkemiseen, mutta eivät täysiin työviikkoihin. Eikös tuo nyt ole aika selvä? Vai pitäisikö masentuneen mielestäsi maata vain sängyssä vuorokauden ympäri? Jo se kavereiden tapaaminen voi olla erittäin uuvuttavaa ja pitkän taistelun tulosta.

No mä kerron tuosta työasiasta omalta kannaltani.

Mä itken päivästä riippuen viidestä kolmeenkymmeneen kertaan ilman näkyvää syytä (syyt on pään sisällä).

Mä saan ahdistus- ja paniikkikohtauksia.

Mä en nuku öisin, joten mun keskittymiskyky on olematon.

Siinä tärkeimmät. Kavereita pystyn näkemään, koska he tietävät tilani ja ymmärtävät sen ja auttavat tarvittaessa. Hoitooni kuuluu sen, että tapaan ihmisiä ja käyn ulkona. Olen töissä pankissa, jossa töyhöni kuuluu asiakkaiden tapaaminen. Millainen työntekijä olisin tässä kunnossa? Aika surkea.

Lapsia minulla ei valitettavasti ole, joten siihen en voi ottaa kantaa. Jos minulla olisi, en haluaisi hoitaa heitä yksinäni, koska luulen, ettei minusta olisi siihen. Tässä tilassa en pysty ottamaan vastuuta mistään muusta kuin itsestäni, ja joskus en siitäkään.

Työ aiheuttaa usein ainakin jonkin verran stressiä. Masentuneen stressinsietokyky on alentunut.

Usein voisikin, jos työn johto olisi kunnossa. Useimmiten johto vaan toimii niin surkeasti, että masennuksen vaikutusta stressinsietokykyyn ja työtehoon ei pystytä huomioimaan. Siis masentuneellehan pitäisi antaa työkykyynsä sopivia, juuri sopivan muttei liian haastavia hommia, jotka saisi tehdä kaikessa rauhassa ilman että kukaan muu joutuu niiden takia silti odottelemaan olkapääntakana omaa vuoroaan.

Tämä on provo tai sitten ap on todella tyhmä. Mutta vastaanpa kuitenkin:

Masennukseen sairastuneet on (ainakin omassa tuttavapiirissäni) monesti kilttejä, perfektionismiin taipuvaisia suorittajatyyppejä. Masentunut saattaa yrittää pitää "kulisseja kunnossa", jolloin ulos päin näyttää siltä, että ihminen vain lomailee. Todellisuudessa masentunut laittaa kaikki voimansa noihin kulisseihin ja yksin itkeskelee, nukkuu paljon jne.

Sellaista se aikuisten elämä on. Itselläni on paha unihäiriö enkä pysty nukahtamaan ilman nukahtamislääkkeitä, ja aina nekään eivät tehoa. Yleensä valvon joka viikko vähintään kaksi yötä. Työni on stressaavaa ja keskittymiskykyni on huono, mutta työpäivässä on 8 tuntia ja työtä voi tehdä ainakin osittain pätkittäin ja päällekkäin, jolloin ainakin jokin homma päivän aikana valmistuukin. Lapsia on kolme ja heillä on omat harrastuksensa, joten vapaailtoja (=iltoja, jolloin voin olla kotona) on minulla viikossa vain muutama. Itken välillä salaa hetken autossa, koska olen väsynyt. Mutta nämä ruuhkavuodet eivät kestä mun koko elämää, joten jaksan tätä vielä sen mitä minun täytyy. Olen yh, joten ei ole mahdollista romahtaa. Tätä se elämä on, ei se ole sen kummempaa muillakaan. Olen varmasti surkea työntekijä ja surkea aika monella muullakin osa-alueella, mutta en laske itseäni masentuneeksi, vaan normaaliksi, ruuhkavuosiaan eläväksi ihmiseksi.

n41

Vaikea sanoa miksi, mutta minä en vaan pystynyt. Yritin kyllä viimeiseen asti pakottaa itseäni, mutta kun työstä ei tullut mitään vaikka kuinka psyykkasin itseäni kuinka on PAKKO ja nyt vaan teet... Mun työni on ajattelua vaativaa asiantuntijatyötä, ehkä olisin pystynyt vielä pakottamaan itseni vaikka kuuraamaan lattioita, mutta kun pitäisi tuottaa luovia ja älykkäitä ratkaisua asiakkaiden ongelmiin, pää oli vain tyhjä eikä tullut kuin itku kun yritti tehdä sitä hommaa.

Puoli vuotta sinnittelin silti töissä niin etten oikeastaan pystynyt tekemään mitään. En tajunnut, että olen masentunut, vaan tuomitsin itseni vain laiskaksi luuseriksi, jonka pitää saada itseäni niskasta kiinni. Lopulta kun tiesin että potkut on pian edessä, menin vielä katsomaan työterveyslääkäri-vaihtoehdonkin, jos ei muuta niin että saan jotain ahdistukseen lääkettä. Mulla todettiin työuupumus ja masennus ja lähdinkin siitä puolen vuoden sairaslomalle.

Stressaisin työssäkäymisestä niin paljon, etten nukkuisi öisin. Lapsia minulla ei ole eikä ystäviä, mutta stressaan myös sukulaisten tapaamista ja joskus teen oharit, koska en ole nukkunut yöllä tarpeeksi.

Ap, tuo kaverine näkeminen ja lapsien hoito voi rasittaa masentunutta yhtä paljon kuin ns.normaalia ihmistä työ. Eli hänen voiamsa riittävät vain lasten ja ihmissuhteiden jonkinlaiseen hoitoon.

[quote author="Vierailija" time="11.03.2013 klo 14:03"]

Sellaista se aikuisten elämä on. Itselläni on paha unihäiriö enkä pysty nukahtamaan ilman nukahtamislääkkeitä, ja aina nekään eivät tehoa. Yleensä valvon joka viikko vähintään kaksi yötä. Työni on stressaavaa ja keskittymiskykyni on huono, mutta työpäivässä on 8 tuntia ja työtä voi tehdä ainakin osittain pätkittäin ja päällekkäin, jolloin ainakin jokin homma päivän aikana valmistuukin. Lapsia on kolme ja heillä on omat harrastuksensa, joten vapaailtoja (=iltoja, jolloin voin olla kotona) on minulla viikossa vain muutama. Itken välillä salaa hetken autossa, koska olen väsynyt. Mutta nämä ruuhkavuodet eivät kestä mun koko elämää, joten jaksan tätä vielä sen mitä minun täytyy. Olen yh, joten ei ole mahdollista romahtaa. Tätä se elämä on, ei se ole sen kummempaa muillakaan. Olen varmasti surkea työntekijä ja surkea aika monella muullakin osa-alueella, mutta en laske itseäni masentuneeksi, vaan normaaliksi, ruuhkavuosiaan eläväksi ihmiseksi.

n41

[/quote]

Juu ei ole normaalia. Hanki apua, ennen kuin voimat loppuvat ja kokonaan romahdat. Silloin pohjalta on jo huomattavasti vaikeampaa nousta ylös. Ei kaikkea tarvitse kestää yksin, eikä siitä kärvistelystä palkita missään.

[quote author="Vierailija" time="11.03.2013 klo 14:21"]

[quote author="Vierailija" time="11.03.2013 klo 14:03"]

Sellaista se aikuisten elämä on. Itselläni on paha unihäiriö enkä pysty nukahtamaan ilman nukahtamislääkkeitä, ja aina nekään eivät tehoa. Yleensä valvon joka viikko vähintään kaksi yötä. Työni on stressaavaa ja keskittymiskykyni on huono, mutta työpäivässä on 8 tuntia ja työtä voi tehdä ainakin osittain pätkittäin ja päällekkäin, jolloin ainakin jokin homma päivän aikana valmistuukin. Lapsia on kolme ja heillä on omat harrastuksensa, joten vapaailtoja (=iltoja, jolloin voin olla kotona) on minulla viikossa vain muutama. Itken välillä salaa hetken autossa, koska olen väsynyt. Mutta nämä ruuhkavuodet eivät kestä mun koko elämää, joten jaksan tätä vielä sen mitä minun täytyy. Olen yh, joten ei ole mahdollista romahtaa. Tätä se elämä on, ei se ole sen kummempaa muillakaan. Olen varmasti surkea työntekijä ja surkea aika monella muullakin osa-alueella, mutta en laske itseäni masentuneeksi, vaan normaaliksi, ruuhkavuosiaan eläväksi ihmiseksi.

n41

[/quote]

Juu ei ole normaalia. Hanki apua, ennen kuin voimat loppuvat ja kokonaan romahdat. Silloin pohjalta on jo huomattavasti vaikeampaa nousta ylös. Ei kaikkea tarvitse kestää yksin, eikä siitä kärvistelystä palkita missään.

[/quote]

Minustakin kuulostaa siltä, että tarvitset apua ennen kuin sinullakin todella on kliininen masennus. Joskus ihminen nimittäin vain romahtaa vaikka ei "voisi romahtaa". Emme ole koneita.

[quote author="Vierailija" time="11.03.2013 klo 14:43"]

[quote author="Vierailija" time="11.03.2013 klo 14:21"]

[quote author="Vierailija" time="11.03.2013 klo 14:03"]

Sellaista se aikuisten elämä on. Itselläni on paha unihäiriö enkä pysty nukahtamaan ilman nukahtamislääkkeitä, ja aina nekään eivät tehoa. Yleensä valvon joka viikko vähintään kaksi yötä. Työni on stressaavaa ja keskittymiskykyni on huono, mutta työpäivässä on 8 tuntia ja työtä voi tehdä ainakin osittain pätkittäin ja päällekkäin, jolloin ainakin jokin homma päivän aikana valmistuukin. Lapsia on kolme ja heillä on omat harrastuksensa, joten vapaailtoja (=iltoja, jolloin voin olla kotona) on minulla viikossa vain muutama. Itken välillä salaa hetken autossa, koska olen väsynyt. Mutta nämä ruuhkavuodet eivät kestä mun koko elämää, joten jaksan tätä vielä sen mitä minun täytyy. Olen yh, joten ei ole mahdollista romahtaa. Tätä se elämä on, ei se ole sen kummempaa muillakaan. Olen varmasti surkea työntekijä ja surkea aika monella muullakin osa-alueella, mutta en laske itseäni masentuneeksi, vaan normaaliksi, ruuhkavuosiaan eläväksi ihmiseksi.

n41

[/quote]

Juu ei ole normaalia. Hanki apua, ennen kuin voimat loppuvat ja kokonaan romahdat. Silloin pohjalta on jo huomattavasti vaikeampaa nousta ylös. Ei kaikkea tarvitse kestää yksin, eikä siitä kärvistelystä palkita missään.

[/quote]

Minustakin kuulostaa siltä, että tarvitset apua ennen kuin sinullakin todella on kliininen masennus. Joskus ihminen nimittäin vain romahtaa vaikka ei "voisi romahtaa". Emme ole koneita.

[/quote]

Mä satun vaan olemaan sitä mieltä, että nämä ovat hyvin suurelta osin tahdon asioita: annanko periksi vai enkö anna. Ihmisen elämässä on välillä raskaampia aikoja, välillä helpompia. Se on elämää. Vähälläkin unella pärjää, eikä aina tarvitse tehdä täydellistä jälkeä. Kotona makaaminen olisi karhunpalvelus itselle ja perheelle, vaikka tokihan se olisi houkutteleva ajatus: päättää, että nyt en vaan enää jaksa. Ei maailma pyöri, jos kaikki antaisivat vaan periksi. Oikeesti ihmiset.

n41

[quote author="Vierailija" time="11.03.2013 klo 15:02"]

[quote author="Vierailija" time="11.03.2013 klo 14:43"]

[quote author="Vierailija" time="11.03.2013 klo 14:21"]

[quote author="Vierailija" time="11.03.2013 klo 14:03"]

Sellaista se aikuisten elämä on. Itselläni on paha unihäiriö enkä pysty nukahtamaan ilman nukahtamislääkkeitä, ja aina nekään eivät tehoa. Yleensä valvon joka viikko vähintään kaksi yötä. Työni on stressaavaa ja keskittymiskykyni on huono, mutta työpäivässä on 8 tuntia ja työtä voi tehdä ainakin osittain pätkittäin ja päällekkäin, jolloin ainakin jokin homma päivän aikana valmistuukin. Lapsia on kolme ja heillä on omat harrastuksensa, joten vapaailtoja (=iltoja, jolloin voin olla kotona) on minulla viikossa vain muutama. Itken välillä salaa hetken autossa, koska olen väsynyt. Mutta nämä ruuhkavuodet eivät kestä mun koko elämää, joten jaksan tätä vielä sen mitä minun täytyy. Olen yh, joten ei ole mahdollista romahtaa. Tätä se elämä on, ei se ole sen kummempaa muillakaan. Olen varmasti surkea työntekijä ja surkea aika monella muullakin osa-alueella, mutta en laske itseäni masentuneeksi, vaan normaaliksi, ruuhkavuosiaan eläväksi ihmiseksi.

n41

[/quote]

Juu ei ole normaalia. Hanki apua, ennen kuin voimat loppuvat ja kokonaan romahdat. Silloin pohjalta on jo huomattavasti vaikeampaa nousta ylös. Ei kaikkea tarvitse kestää yksin, eikä siitä kärvistelystä palkita missään.

[/quote]

Minustakin kuulostaa siltä, että tarvitset apua ennen kuin sinullakin todella on kliininen masennus. Joskus ihminen nimittäin vain romahtaa vaikka ei "voisi romahtaa". Emme ole koneita.

[/quote]

Mä satun vaan olemaan sitä mieltä, että nämä ovat hyvin suurelta osin tahdon asioita: annanko periksi vai enkö anna. Ihmisen elämässä on välillä raskaampia aikoja, välillä helpompia. Se on elämää. Vähälläkin unella pärjää, eikä aina tarvitse tehdä täydellistä jälkeä. Kotona makaaminen olisi karhunpalvelus itselle ja perheelle, vaikka tokihan se olisi houkutteleva ajatus: päättää, että nyt en vaan enää jaksa. Ei maailma pyöri, jos kaikki antaisivat vaan periksi. Oikeesti ihmiset.

n41

[/quote]

Onneks sä tiedät meidän tilanteet niin hyvin, että sulla on varaa sanoa noin.

[quote author="Vierailija" time="11.03.2013 klo 15:02"]

[quote author="Vierailija" time="11.03.2013 klo 14:43"]

[quote author="Vierailija" time="11.03.2013 klo 14:21"]

[quote author="Vierailija" time="11.03.2013 klo 14:03"]

Sellaista se aikuisten elämä on. Itselläni on paha unihäiriö enkä pysty nukahtamaan ilman nukahtamislääkkeitä, ja aina nekään eivät tehoa. Yleensä valvon joka viikko vähintään kaksi yötä. Työni on stressaavaa ja keskittymiskykyni on huono, mutta työpäivässä on 8 tuntia ja työtä voi tehdä ainakin osittain pätkittäin ja päällekkäin, jolloin ainakin jokin homma päivän aikana valmistuukin. Lapsia on kolme ja heillä on omat harrastuksensa, joten vapaailtoja (=iltoja, jolloin voin olla kotona) on minulla viikossa vain muutama. Itken välillä salaa hetken autossa, koska olen väsynyt. Mutta nämä ruuhkavuodet eivät kestä mun koko elämää, joten jaksan tätä vielä sen mitä minun täytyy. Olen yh, joten ei ole mahdollista romahtaa. Tätä se elämä on, ei se ole sen kummempaa muillakaan. Olen varmasti surkea työntekijä ja surkea aika monella muullakin osa-alueella, mutta en laske itseäni masentuneeksi, vaan normaaliksi, ruuhkavuosiaan eläväksi ihmiseksi.

n41

[/quote]

Juu ei ole normaalia. Hanki apua, ennen kuin voimat loppuvat ja kokonaan romahdat. Silloin pohjalta on jo huomattavasti vaikeampaa nousta ylös. Ei kaikkea tarvitse kestää yksin, eikä siitä kärvistelystä palkita missään.

[/quote]

Minustakin kuulostaa siltä, että tarvitset apua ennen kuin sinullakin todella on kliininen masennus. Joskus ihminen nimittäin vain romahtaa vaikka ei "voisi romahtaa". Emme ole koneita.

[/quote]

Mä satun vaan olemaan sitä mieltä, että nämä ovat hyvin suurelta osin tahdon asioita: annanko periksi vai enkö anna. Ihmisen elämässä on välillä raskaampia aikoja, välillä helpompia. Se on elämää. Vähälläkin unella pärjää, eikä aina tarvitse tehdä täydellistä jälkeä. Kotona makaaminen olisi karhunpalvelus itselle ja perheelle, vaikka tokihan se olisi houkutteleva ajatus: päättää, että nyt en vaan enää jaksa. Ei maailma pyöri, jos kaikki antaisivat vaan periksi. Oikeesti ihmiset.

n41

[/quote]

Ai eli sulla on valta päättää sairastutko sä vai pysytkö terveenä? No ole onnellinen, meillä muilla se ei ole tahdon asia.

Nämä masennukset ja työuupumukset ovat kyllä niin elitasosairauksia kuin vaan olla voi.

Kun ihan oikeat ongelmat (sodat, nälänhätä, rutot, jne.) ovat yhteiskunnasta hoidettu pois, niin näköjään yksilön tarvitsee sitten itse keksiä omat ongelmansa.

Kyllä tämä elämä, ruuhkavuodet, työelämän vaatimukset, ärsyttävät pomot ja stressaavat deadlinet töissä ovat niiiin raskaita kantaa, että tottahan puolet väestöstä tarvitsee masennuslääkkeitä ja puoli vuotta palkallista kotoiluaikaa, että saa väsymykset kuitattua pois ja suurimmat itkut itkeskeltyä rauhassa.

[quote author="Vierailija" time="11.03.2013 klo 14:03"]

Masennukseen sairastuneet on (ainakin omassa tuttavapiirissäni) monesti kilttejä, perfektionismiin taipuvaisia suorittajatyyppejä. Masentunut saattaa yrittää pitää "kulisseja kunnossa", jolloin ulos päin näyttää siltä, että ihminen vain lomailee. Todellisuudessa masentunut laittaa kaikki voimansa noihin kulisseihin ja yksin itkeskelee, nukkuu paljon jne.

[/quote]

Loistava vastaus. Olen itse juuri tuollainen. Häpeän masennustani niin paljon, etten ikimaailmassa kehtaa kertoa kellekään, kuinka esimerkiksi voi mennä päiväkausia ennen kuin jaksan lähteä kauppaan. Yritän olla aina mahdollisimman normaali ja ystävällinen kaikille. Jos joku näkisi, miten mielessäni pyörii ajatuksia itsemurhasta, kukaan ei jaksaisi minua. Varmaan jonkun ulkopuolisen mielestä olen tosiaankin ikuisella lomalla, vailla huolia ja väsymystä, vaikka tosiasiassa olen valmis hautaan!

Itsellä ollut vaikea masennus. Töissä kävin, koska kotona olisin vaan itkenyt ja ryypännyt. Töissä oli jotain rotia. Välillä kyllä otin sairaslomapäivän, ehkä pari kertaa kuukaudessa, kun en kokenut pystyväni ihmisten ilmoille. Kyllä mua ahdisti yhtä paljon, vaikka kotona olisin maannut, joten oli järkevämpää mennä töihin. Eipähän ennättänyt miettiä itsemurhaa. 

Lääkitys auttoi lopulta sekä asioiden pohtiminen itsekseen. Terapiasta ei ollut apua.

Kyllä ihmiset nykyään aika helposti nyykähtää "työväsymykseen" ja vaikka mihin rajatiloihin, kun kyse on vaan elämänhallinnan kriisistä, saamattomuudesta ja laiskuudesta.

[quote author="Vierailija" time="11.03.2013 klo 15:10"]

Itsellä ollut vaikea masennus. Töissä kävin, koska kotona olisin vaan itkenyt ja ryypännyt. Töissä oli jotain rotia. Välillä kyllä otin sairaslomapäivän, ehkä pari kertaa kuukaudessa, kun en kokenut pystyväni ihmisten ilmoille. Kyllä mua ahdisti yhtä paljon, vaikka kotona olisin maannut, joten oli järkevämpää mennä töihin. Eipähän ennättänyt miettiä itsemurhaa. 

Lääkitys auttoi lopulta sekä asioiden pohtiminen itsekseen. Terapiasta ei ollut apua.

Kyllä ihmiset nykyään aika helposti nyykähtää "työväsymykseen" ja vaikka mihin rajatiloihin, kun kyse on vaan elämänhallinnan kriisistä, saamattomuudesta ja laiskuudesta.

[/quote]

Ihanaa kun täällä on näitä kaikkien alojen asiantuntijoita :)

[quote author="Vierailija" time="11.03.2013 klo 15:02"]

 Ei maailma pyöri, jos kaikki antaisivat vaan periksi. Oikeesti ihmiset.

n41

[/quote]

tuossahan tuo pyörii