Se tunne kun lapsi toisensa jälkeen

kukaan ei osaa sanoa mitään?

mitä tähän vois sanoa?

En mä oikein tiedä mitä sanoisi. Mä olen niin onnellisessa asemassa, että olen kaikki lapseni saanut normaalisti koulutielle. Kannattaa varmaan alkaa tosissaan tekemään niiden lasten kanssa kaikkea kehittävää ja kannustaa lapsia heidän vioistaan huolimatta. Eivät he sen huonompia ole kuin muutkaan, ehkä vain kehittyvät hieman hitaammin.

No en minäkään tiedä mitä tuohon pitäis sanoa.. Pahoittelen?

Minullakin kaksi lasta normaalisti koulussa ja kaksi pienempää kotona.

Mitä ongelmaa teille on sitten ilmennyt? Haluatko siitä kertoa?

minkälainen tausta sulla ja sun miehellä on? onko teillä ollut samanlaisia ongelmia kuin lapsilla?

Suosittelen ehkäisyä.

Eikö jo riitä ne heikkolahjaiset?

Geeneistä on osittain kiinni ja kasvuolosuhteista kuinka paljon lapset saavat virikkeitä ympäristöstään.

Aikoinaan ihmettelin naapuriperhettä jossa viisi lasta joista vain yksi ns. normaali. Pidemmässä tarkkailussa (lue naapuruussuhteessa) kävi ilmi etteivät lapset saaneet älyllisiä virikkeitä kotoaan. Leikkiä ei voinut vapaasti koska se olisi aiheuttanut siivousneuroosista kärsivälle äidille tuskaa. Askarteluvälineitä, paperia ja kynääkään ei ollut että olisivat voineet harjoituttaa kädentaitoja.

Tuossa perheessä äiti käytti aikansa mieluummin siivoamiseen kuin lasten kanssa olemiseen. Lapset ulos ja kavereiden luokse heti herättyään, mieluusti niin että vierailupaikoissa olisi tarjottu kaikki ateriatkin.

Ilmeisesti tuon yhden lapsen älykkyysosamäärä oli suurempi kuin muiden perheenjäsenten.

Veronmaksajille ovat tulleet kalliiksi, terapiaa terapian jälkeen.

Mullakin särähti korvaan tuo "lapsi toisensa jälkeen..." Montako niitä on? Älkää nyt ainakaan enempää tehkö.

Kieltämättä on ihana tunne kun toinen lapsi pääsee aloittamaan koulun ilman kypsyystestejä, taksi- ja avustajalausuntoja, terapioihin kuljettamisia jne. Tätä arvostaa kyllä ihan toisella lailla, kun on ne kerran kokenut,