mitä tehdä kun tuntuu, että elämässäni ei ole enää mitään odotettavaa....

Onko sulla kummilasta? Voisiko kummityttö korvata tytönkaipuun?

No ajattele niitä asioita jotka ovat hyvin. Sinulla on kohta viisi mahtavaa poikaa ja ihana aviomies. Pojat kasvavat ja alkavat tuoda kotiin tyttöystäviä, saat heistä ystäviä joiden kanssa voit tehdä tyttöjen juttuja ja lastenlapset sitten! Mahtavia mahdollisuuksia.

Miniöiden kanssa pärjää, jos sinä ja miniät osaatte normaalit käytöstavat. Omat appivanhempani eivät osaa ja tästä syystä emme ole väleissä. Vai onko normaalia, että appivanhemmat tulevat sanomaan poikansa ottavan avioeron, jos miniä ei toimi kuten he haluavat? Yrittävät painostaa (aikuista, ei mitään teini-ikäistä) miniää aborttiin, koska HEIDÄN elämäntilanteeseen ei sovi lapsenlapsi? Korottavat ääntään heti, kun lapsensa perheineen eivät toimi kuten he haluavat ja valittavat vielä vuosien jälkeenkin "väärien valintojen" tekemisestä?

Jos vastasit kyllä, olet ongelmissa miniöittesi kanssa. Muussa tapauksessa tulette varmasti juttuun.

Yksinäisenä, lapsettomana, 5-kymppisenä luuserina, jolla ei ole mitään toivoa päästä oman alansa töihin enää koskaan, ymmärrän ap:ta, mutta vaihtaisin heti osani hänen kanssaan, jos voisin.

Tietynlaisilla ihmisillä on tapana kehittää ongelmia asiasta kuin asiasta. Ok, sulla on nyt masennus, kun et saa tyttölasta ja urakin tyssäsi. MUTTA sulla on ilmeisesti suhteellisen terveita lapsia, mahtava mies, jonkinlainen työ jne. Sulla ON asiat hyvin mutta et itse sitä jostain syystä ymmärrä. Joku kaunis päivä voi käydä niin, että sulla romahtaa oikeasti elämä: joku lapsistasi sairastuu vakavasti tai jopa kuolee, miehellesi voi käydä jotain, itse voit sairastua vakavasti tms. Ehkä silloin ymmärrät, että olisi pitänyt olla kiitollinen siitä, mitä oli...

Mutta ihminen on eriskummallinen olento ja valaistuu vasta sitten, kun on ensin jotain merkityksellistä menettänyt :(

[quote author="Vierailija" time="08.03.2013 klo 11:11"]

Mutta ihminen on eriskummallinen olento ja valaistuu vasta sitten, kun on ensin jotain merkityksellistä menettänyt :(

[/quote] valaistuminen kannattaa tehdä ennen sitä kuin jotain traagista tapahtuu. Siihen ei tarvita traagisia tapahtumia.

niin tuollainen valaistuminen olisi mahtava juttu (siis ilman traagista tapahtumaa), mutta eihän se käskemällä tule. Ja kyllä minä osaan olla kiitollinen terveydestäni, lasteni terveydestä ja kaikesta hyvävästä mitä minulla on, MUTTA elämä tuntuu jotenkin keskinkertaiselta. Sellaiselta lattealta ja tasapaksulta. Minulla on kaikki ihan ok, mutta ei ole yhtään asiaa jossa asiat olisivat todella hyvin, niin hyvin, että ei väliä vaikka jossain muussa osa-alueessa ei onnistuisi. Nyt tavallaan tasapainottelen nuoralla...jos tapahtuu vähänkin jotain epämiellyttävää lisää, niin tipun. Ei ole helppo tunne kantaa tämä, niin kun sanoin, en tavallaan voi valittaa...en voi purkaa sydäntäni kenellekään, koska kaikki vaan sanosivat, että en voi valittaa. Mutta miksi olo on sitten tällainen? Eikä auta ne säälivät katseet mitä saan kun kerron odottavani viidettä poikaa. Olisi mahtavaa tavata joku ihminen joka onnittelisi ja toteaisi, että olisi hienoa saada monta poika. Mutta ei kukaan niin sano, sälivät vaan ja se vain pahentaa oloani. 

ap

Kuulostaa ihan jonkinlaiselta ikäkausi- tai elämänvaihekriisiltä tämä ap:n tilanne. Yksi vaihe elämästä, lapsiperhe-elämä alkaa olla takanapäin, ja nyt ihmetyttää että mitä jatkossa. Tuntuu ettei tavallinen arki jotenkin ole tarpeeksi, mutta mitään muuta ei ole näkyvissä. Keski-iässä todella monelle tulee tuollainen vaihe, ihminen putoaa henkisesti ikään kuin tyhjiöön jossa vanhat haaveet on joko toteutettu tai niistä on ollut pakko luopua, mutta uusia haaveita ei ole, ja lilluminen ilman suuntaa turhauttaa.

Tällaiseen kriisiin ihmiset löytävät erilaisia ratkaisuja. Useimmat vain antavat asian olla, ja vuodessa-parissa kriisi menee ohi, ja ihminen on sopeutunut ja tyytyväinen siinä arjessa, joka aiemmin niin ahdisti ja tuntui liian pieneltä ja merkityksettömältä. Sitä löytää iloja arjen pienistä asioita. Toisaalta on niitäkin, jotka aktiivisesti alkavat toimia muuttaakseen elämäänsä. Radikaaleimmat vaihtavat ammattia ja/tai puolisoa. Jotkut muut vaan hankkivat sisältöä ja tavoitteita elämäänsä muuten, alkavat harrastaa uusia asioita, matkuvastelevat, osallistuvat vapaaehtoistyöhön tms. Ei ole vain yhtä tapaa päästä yli tuollaisista kriiseistä, mutta onneksi yleensä ne tosiaan menevät ihan ajan kanssa ohi jopa siinä tapauksessa, ettei henkilö tee asialle mitään.

Kyllä tuollaiset tuntemukset ovat kai aika yleisiä? Jos alkaa oikeasti tuntumaan pahalta, niin ehkä depression merkitys pitäisi sulkea pois/huomioida?

t. Mies, 30v

Oliskohan ihan masennusta sulla nyt päällä?

Sen oireisiinhan kuuluu juurikin tuollainen, ettei mikään tunnu ilahduttavan ja elämä tuntuu kovin näköalattomalta.

Kuinka kauan sulla on ollut tuo olo?

Jos kyse on asiasta, joka on koetellut vasta jokusen viikon, tilanne korjaantuu varmaan ihan itsestäänkin ajan kanssa, kun totut ajatukseen viidennestä pojasta.

Tuntuu, että sinulla on vähän nyt liikaa "munat yhdessä korissa". Olet elänyt liikaa lapsiesi kautta, ja kun et sitä toivomaasi tyttöä saa, elämäsi tuntuukin yhtäkkiä ihan arvottomalta. Järjellä kun ajattelet, tuo on ihan hoopoa.

Koeta etsiä elämääsi merkitystä muustakin kuin lapsista. Lapset kasvavat kuitenkin aikuisiksi ja muuttavat pois, joten viimeistään silloin sinulla pitää olla jo Oma Elämä.

Harrastukset, itsensä sivistäminen, hyvä parisuhde auttavat kaikki.

Mikä estää sinua opiskelemasta vaikka aivan uutta ammattiakin, et voi olla "liian vanha", jos vielä lapsiakin teet.

Nyt potku persauksiin, ja miettimään, mitä haluat tehdä "isona".

Tämä kaikki siis siinä tapauksessa, että tuo ei ole masennusta, johon tarvitset ihan lääkärinapua.

En halua vähätellä elinikäistä unelmaasi tyttölapsesta, mutta tuo kohta että "Miksi odottaisin sitä kun pojat kasvavat ja alkavat isän kanssa pyöriä miesten touhuissa. Minä jään totaalisen yksin" kuulostaa tosi pahalta. Meneekö mielestäsi aivan kaikki tekeminen sukupuolen mukaan? Itselläni on sekä tyttäriä että poikia, ja mielestäni riippuu ihan täysin vanhemman omasta innosta esitellä lapsilleen asioita, millaisista asioista lapset sitten kiinnostuvat ja innostuvat ja mitä heidän kanssaan voi tehdä ja jutella. Minulla on taipumus kertoa ja jutella jokaisen lapsen kanssa erityisesti sellaisista aiheista, joista tiedän heidän olevan kiinnostuneita, eikä ne aiheet ja niiden rajat ole tiukasti merkitty sukupuolen mukaan. Samoin kuin omat harrastukseni ja kiinnostuksen kohteeni nyt sattuvat olemaan minun harrastuksiani ja kiinnostuksen kohteitani, osa ehkä naisille tyypillisiä, osa vähemmän. 

Jos aiot jäädä yksin poikakatraasi puuhatessa isänsä kanssa, se on kyllä ihan oma valintasi ja valitettava sellainen. Jos sinulla on tiukat vanhoilliset käsitykset siitä, mitä poikien sopii tehdä ja mitä ei, sekä sinä että lapsesi menetätte paljon. Vaikka on ne x- ja y-kromosomit ja tietynlainen kulttuuri, ei lapsia silti toimiteta maailmaan kaikki kiinnostuksen kohteet lukkoon lyötyinä. 

Minä epäilen, että aika suurella osalla sellaisista ihmisistä, jotka toivovat lapsekseen toista sukupuolta niin hartaasti, että vain toisen saanti on elinikäinen pettymys, on varmaan melko ahdas ja joustamaton käsitys sukupuolesta ylipäätään - mitä se tarkoittaa, mitä se sisältää, mitä sulkee ulos. Se on sääli. Avoimella mielellä saa irti yllättäviä asioita suhteessaan eri sukupuolta olevaan lapseensa. 

Samalla kaavalla mennään meilläkin. Ihana mies, ok duuni, 3 poikaa....Mutta! Ne pojat ovat parasta mitä olisin voinut edes kuvitella. Aina aiemmin minun helmoissa, mutta nyt kasvaessaan ovat antannet minulle omaa aikaa siirtymällä puuhiin iskän kanssa. Ihanaa! Viimeinkin minulla on omaa aikaa, mennä jumppaan, kauppaan yksin, kirjastoon ja ottaa rennosti. Ruokaa tehtävä järkky määrä ja kaupassa juostava alvariinsa, mutta jääköön se minun tehtäväksi.

Kasvettuaan he ovat mitä mainioita seuraa mihin tahansa puuhaan, mutta äitikin saa nykyään olla vaan.

Mitä jos aluksi lopettaisin tuollaiset typerät sukupuolistereotypiat, ja alkaisit ajatella lapsiasi ihmisinä etkä poikina. Mitä sellaista juttua ne miehesi kanssa tekevät mitä sinä et voisi tehdä myös? Ei se tyttölapsi sulle mitään prinsessaleikkejä ja kauneushoitolalomia olisi taannut, hyvin voi olla ettei sitäkään olisi sellaiset kiinnostaneet. Onneksi et odotakaan tyttöä, olisi tyttöparalle niin hirveät ennakko-odotukset, että ei hyvin menisi.

Keksipä nyt jotain kivaa yhteistä tekemistä missä ei sukupuoli haittaa. 

No meillä on 3 poikaa ja enempää lapsia ei tule. Kun mä tätä iltatähteä odotin niin salaa toivoin tyttöä, poikahan sieltä tuli ja en häntä vaihtaisi mihinkään.. en mä edes osais varmaan tehdä mitään tyttöjen juttuja :) autoilla ajaminen ja sähly ja fudistaidot tällä mammalla kehittyneet huimasti omista kouluajoista..

Tytär, no sen kanssa olis sitten isompana voinut shoppailla ja tehdä muita tyttöjen juttuja (mitä ne on ???? ) mä en ainakaan lähtenyt mutsin kanssa mihinkään vuosiin.. vasta aikuisena sen kanssa on ollut kiva olla, teininä ja vasta omaan kotiin muuttaneena nuorena ei olis voinut vähempää kiinnostaa.. Eli siis sulla on nyt liian vaaleanpunaiset lasit millä katselet sitä tulevaisuutta mikä olis voinut tytön kanssa olla.. Mieti millasia me naiset ollaan oikeesti esimurkku ja murkkuiässä :)

Jos sä suhtaudut pessimistisesti tuleviin miniöihin jo nyt niin et varmaan saa niistä itsellesi ystäviä mutta jos ajattelet että sieltähän saattaa saada monta uutta ystävää niin näin tulee käymään kunhan et tyrkytä seuraasi liikaa vaan annat niille tilaakin.

Mä odotan vanhenemiselta tietysti lapsenlapsia mutta myös sitä omaa aikaa ihanan mieheni kanssa, matkustelua, vapautta tulla ja mennä ilman velvotteita ja että kotiin tultua voi vain istua ja olla tekemättä mitään, saada lukea kirjaa rauhassa tai istua vessassa ilman että moneen kertaan kuuluu oven takaa äiti avaa...

Mäkin olen keskituloisessa ammatissa, en todellakaan siinä mihin aikoinani valmistuin mutta en jaksa stressata, täällä töissä on ihan kivaa ja rahan takia mä tätä teen..

Jos tulevaisuus ahdistaa niin elä tätä päivää, mikä on tässä ja nyt, sulle on syntymässä vielä yksi ihme lisää joka tarvitsee äitiä täyspäiväisesti muiden lasten lisäksi. TUlevaisuutta ehtii murehtia myöhemminkin.. ja todennäköisesti tulet huomaamaan että mitään murehtimista siinä ei sitten loppujen lopuksi ollutkaan..

Ja vielä: PALJON ONNEA tulevasta pojastasi! Olet onnekas neljän terveen ja reippaan lapsen äiti, ja pian toivottavasti viiden! Onnea, nauti lapsistasi nyt kun he ovat pieniä! :) t.12

kiitos hyvistä ajatuksista ja kannustavista sanoista kaikille. Toivon todella, että tämä on ohimenevä tunne, pahimmassa tapauksessa menetän tässä murehtiessani myös parisuhteeni. Sillä kukapa jaksaisi katsoa vuosi tolkulla vaimoa joka märehtii tällaisia asioita? 

Kauheata sanoa, mutta olisi ehkä pitänyt jättää tämä viides lapsi tekemättä. Nyt olisin jo kovaa vauhtia menossa tuohon seuraavaan vaiheeseen elämässä mistä joku kirjoittikin ja se voisi hieman pelastaa olotilaani. Toisaalta jos en olisi "katsonut kortteja loppuun" niin miettisin lopun elämääni olisiko se viides lapsi ollutkin se tyttö mitä aina kaipasin. Ehkä siis mielummin näin päin. Ja kun vauva syntyy, niin tietysti siihen rakastun aivan kauheasti, aivan kuin edellisiinkin lapsiini. Silloin viimeistään tämä olotila väistyy (toivottavasti).

Ehkä tuo miehen kanssa yhdessä matkustelu ja ajan viettäminen rauhassa on yksi asia mitä voisin odottaa. Toki se on aika hullunkurinen ajatus nyt kun olen vielä raskaana, pitäisi ehkä nyt keskittyä hieman toisenlaisiin asioihin. Mutta ehkä tuolla haaveilulla siitä tulevasta ajasta pääsisin tämän vaikeimman ajan ylitse. 

Kiitos numero 12, se taisikin olla ensimmäinen onnittelu tästä raskaudesta. Aika kauheata. Kun kukaan ei edes tiedä, että olen tyttöä kovasti toivonut. 

ap

Mitä ihmeellistä oletat elämän olevan? Tämähän koostuu pienistä arkipäivän asioista. Kuolemaan voi jäädä odottamaan, ei muuta.

[quote author="Vierailija" time="08.03.2013 klo 11:42"]

No meillä on 3 poikaa ja enempää lapsia ei tule. Kun mä tätä iltatähteä odotin niin salaa toivoin tyttöä, poikahan sieltä tuli ja en häntä vaihtaisi mihinkään.. en mä edes osais varmaan tehdä mitään tyttöjen juttuja :) autoilla ajaminen ja sähly ja fudistaidot tällä mammalla kehittyneet huimasti omista kouluajoista..

Tytär, no sen kanssa olis sitten isompana voinut shoppailla ja tehdä muita tyttöjen juttuja (mitä ne on ???? ) mä en ainakaan lähtenyt mutsin kanssa mihinkään vuosiin.. vasta aikuisena sen kanssa on ollut kiva olla, teininä ja vasta omaan kotiin muuttaneena nuorena ei olis voinut vähempää kiinnostaa.. Eli siis sulla on nyt liian vaaleanpunaiset lasit millä katselet sitä tulevaisuutta mikä olis voinut tytön kanssa olla.. Mieti millasia me naiset ollaan oikeesti esimurkku ja murkkuiässä :)

Jos sä suhtaudut pessimistisesti tuleviin miniöihin jo nyt niin et varmaan saa niistä itsellesi ystäviä mutta jos ajattelet että sieltähän saattaa saada monta uutta ystävää niin näin tulee käymään kunhan et tyrkytä seuraasi liikaa vaan annat niille tilaakin.

Mä odotan vanhenemiselta tietysti lapsenlapsia mutta myös sitä omaa aikaa ihanan mieheni kanssa, matkustelua, vapautta tulla ja mennä ilman velvotteita ja että kotiin tultua voi vain istua ja olla tekemättä mitään, saada lukea kirjaa rauhassa tai istua vessassa ilman että moneen kertaan kuuluu oven takaa äiti avaa...

Mäkin olen keskituloisessa ammatissa, en todellakaan siinä mihin aikoinani valmistuin mutta en jaksa stressata, täällä töissä on ihan kivaa ja rahan takia mä tätä teen..

Jos tulevaisuus ahdistaa niin elä tätä päivää, mikä on tässä ja nyt, sulle on syntymässä vielä yksi ihme lisää joka tarvitsee äitiä täyspäiväisesti muiden lasten lisäksi. TUlevaisuutta ehtii murehtia myöhemminkin.. ja todennäköisesti tulet huomaamaan että mitään murehtimista siinä ei sitten loppujen lopuksi ollutkaan..

[/quote] Öh? Minulla on monta tyttöä ja yksi poika ja sähly-fudis-ja koristaidot ovat parantuneet huomattavasti heidän kanssaan. Keskustelut ovat huippuhyviä ja kaikenlainen muukin tekeminen remonttihommia myöden kivaa. Myös se shoppailu, taidenäyttelyissä luuhaaminen, puissa kiipeily yms. Sinun mielipiteesi takaa paistaa täydellisesti sukupuolijaottelu.

Minusta tuntuu myös siltä, että oma ajattelu olisi tuossa häiriintynyt jos elo ei tunnu mielekkäältä oman lapsen sukupuolen ja työtilanteen vuoksi? Asiaa kannattanee miettiä.

t. Mies

ap, sulla on asiat liian hyvin. siis oikeita ongelmia tai surua ei näyttäis olevan. odota vaan, kun joku läheinen sairastuu tai tapahtuu jotain oikeasti ikävää, ehkä sitten huomaat, että sullahan meni oikeastaan aika hyvin.

tiedän, ei auta