Lue keskustelun säännöt.
mitä tehdä kun tuntuu, että elämässäni ei ole enää mitään odotettavaa....
08.03.2013 |
elämäni ei sinäänsä ole mitään huonoa ja valittaa en periaatteessa voi, mutta tunne aamulla herätessä on sellainen, että en haluaisi edes nousta. En näe mitään kiinnostavaa tulevaisuudessani, en mitään mtä kohti mennä :( Ihan kauhea tunne.
Minulla on mahtava mies, siis sellainen mies, että hänet olisin kaikista miehistä itselleni valinnutkin. Minulla on neljä poikaa, ihania poikia ja yksi poika lisää mahassa. Olen toivonut koko elämäni omaa tytärtä jota en nyt sit saanut. Tästä murheesta tämä minusta laukesi tämä olotila.
Työelämäni on ihan retuperällä, en tule enää pääsemään alalle minne olisin alunperin halunnut. Tämä lasten "tehtailu" on tiputtanut minut automaattisesti ulos kilpailusta siellä alalla. Ja lapsia piti "tehtailla" koska koin, että niin suurta unelmaa piti vain lähteä tavoittelemaan. Oletin, että jos nyt 5 lasta teen, niin kyllä niistä ainakin yksi tyttö on. Ja siihen olisin ollut enemmän kuin tyytyväinen. Pidän kyllä pojista tosi paljon ja esim 4 poikaa, 1 tyttö olisi olllut ihan kiva katras.
Mutta nyt hukkaan heitetty ura, perhe josta ei tullut sellaista kun toivoin, rahan puute, tulevaisuuden synkät näkymät on ajanut minut tähän tilanteeseen, että ei huvita nousta edes aamulla ylös sängystä. Minulla ei ole tosiaan tulevaisuudessa mitään mitä odottaa. Miksi odottaisin sitä kun pojat kasvavat ja alkavat isän kanssa pyöriä miesten touhuissa. Minä jään totaalisen yksin. Miksi odottaisin jotain miniötiä, ne jutut mitä täällä saa lukea vahvistaa vain sitä, että miniöiden kanssa ei voi saada aikaiseksi hyvää suhdetta. Tai miksi odottaisin lapsenlapsia? Poikia saan vaan lisää tai jos saan tyttö lapsenlapsen, niin miniä on taatusti kunnon naarasleijona ja en saa sen tytön kanssa koskaan mitään tehdä. Enkä edes halua alkaa suosimaan lapsenlapsia sukupuolen mukaan, joten en odota lapsenlapsia ollenkaan.
Ja se ura, en tule saamaan sitä mitä haluaisin sielläkään, Eikä se olisi haitannut jos olisin saanut unelmieni perheen. Enkä oikeasti pyytänyt/toivonut mahdottomia...kyllä sitä nyt kuka vaan olettaa jos tekee 5 lasta, että edes yksi on eri sukupuolta. Eikö? Nyt minulla ei ole mitään mitä olen unelmoinut, mitään mitä olen tavoitellut tai mitään mistä olen haaveillut.
Tästä tuli nyt hieman ruikutusposti, mutta ihan aidosti haluaisin saada neuvoja miten tästä jatkaa? Miten saada joku kipinä taas elämään? Mitä voisin odottaa? ei nyt vielä viitsisi eläkepäiviäkään odotella...
Kommentit (36)
Mulla oli sama tilanne. Uskon että sullakin helpottaa kun aika kuluu. pahin oli odotus ja vauva aika. Nyt kun kuopuskin jo puhuu ja on oma ihana yksilö niin en vaihtaisi jalkapallojoukkuettani mihinkään <3 voin käsi sydämellä sanoa etten haikaile tippaakaan enää mitä voisi olla vaan nautin mitä olen saanut. Voimia,ei taida tuohon auttaa kuin aika <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
toivotaan, että aika auttaa. Poikien välissä on aina ollut hyvä olla ilman tyttöä kun on tiennyt, että on toivoa saada vielä joskus tyttökin. Nyt se toivo on viety, sekä perhe-elämässä, että työelämässä ja sehän tässä nyt vaikealta tuntuukin. Sillä mitä on elämä ilman toivoa? Ehkä tosiaan aika parantaa ja opin vain elämään ilman sitä tytärtä. Eihän tässä elämässä muutoinkaan saa mitä haluaa...minä en ainakaan tunnu saavan, joten pitää vaan opetella elämään asian kanssa.
ap
ap, valitettavasti kaikkea ei voi saada. kyllä säkin ajan mittaan tyydyt siihen mitä sulla on ja unohdat moiset mietteet.
jaksuhali, not :D
mulla niin samat ajatukset, paitsi, että poikia on neljä, eikä enempää tule...mutta muuten niin täysin samoja ajatuksia :(
En nyt ehtinyt kaikkea lukea, mutta sen verran kommentoin, että sulla taitaa olla yhdenlainen elämänvaiheen "kriisi". Pohdit tähän asti elettyä elämää, olet hieman epävarma tulevaisuuden suhteen, etkä ole varma oletko sittenkään satsannut oikeisiin asioihin. Minusta voit kyllä taputtaa itseäsi olalle ja kehua hienosta perheen perustamisesta ja myös siitä, että olet nyt pysähtynyt miettimään tulevaisuuden vaihtoehtojasi. Olet tehnyt elämäsi aikana jo PALJON kaikenlaista, ota ihan reilusti kiitos ja kunnia kaikesta tekemästäsi!
Tulevaisuutta voit toki miettiä niin itseksesi kuin miehesi kanssa. Onko miehelläsi tulevaisuudentoiveita? Millaisena hän näkee sinun tulevaisuutesi? Millaisena sinä näet miehesi tulevaisuuden? Voisitteko yhdessä tehdä jotain uusia ratkaisuja? Ja jos et pysty puhumaan miehesi kanssa, niin voisi ehkä olla fiksua miettiä ammattiauttajaa keskustelukumppaniksi. Ehkä saisit uutta näkökulmaa elämääsi ja pääsisit jotekin aukaisemaan pääsi sisälle muodostuneita (turhia) solmuja?
Ja vaikka tyttövauva jäänee teillä haaveeksi (onnittelut kuitenkin joka ikisestä lapsestanne!), niin ajan myötä pääset kyllä nauttimaan poikiesi tyttöystävien seurasta ja kukaties pääset vielä isoäidiksikin jollekin ihanalle pikkutytölle! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.03.2013 klo 14:51"]
toivotaan, että aika auttaa. Poikien välissä on aina ollut hyvä olla ilman tyttöä kun on tiennyt, että on toivoa saada vielä joskus tyttökin. Nyt se toivo on viety, sekä perhe-elämässä, että työelämässä ja sehän tässä nyt vaikealta tuntuukin. Sillä mitä on elämä ilman toivoa? Ehkä tosiaan aika parantaa ja opin vain elämään ilman sitä tytärtä.
ap
[/quote]
Nyt oikeasti suutun. Mieti nyt vähän mitä ruikutat! Sulla on viisi tervettä lasta, rakastava aviomies, työtä ja koti, ja sä kehtaat valittaa! Elämä ilman toivoa! Kuule nyt, sun elämä on täydellistä, häpeä vähän että viitsit edes kirjoittaa tuollaista.
Ihmeellistä miten ihminen ei osaa olla kiitollinen ja nauttia siitä mitä on saanut. Valittaa siitä, kun ei ole tyttöä. Pitkien lapsettomuushoitojen jälkeen toivoisin, että minulla olisi jo edes yksi sijoituslapsi. Keskity siihen mitä sinulla on,älä siihen mitä sinulta puuttuu. Paitsi jos tieten tahtoen haluat olla onneton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En halua kuulostaa ikävältä ihmiseltä, mutta miten voi koskaan kokea huonoa oloa lapsen sukupuolen takia??? Siis se on enää niitä ainoita asioita maailmassa, joille ei kukaan voi mitään. Miksi tuollaisen asian takia murehtia, jolle ei KUKAAN voi mitään?? Ellei ole itse joku ylijumala tms.
Itselläni 1 lapsi ja sydämeni itkee verta, kun mieheni ei halua toista lasta. Että vaihtaisin ap;n kanssa paikkoja lapsiluvun suhteen!
Eläisitköhän jotain menetettyä elämääsi tyttäresi kautta. Vai mistä johtuu pakkomielteinen tarve saada tyttölapsi. Mutta ehkä se ei ole ihan tavatonta, heti tukee mieleen pari äitiä tuttavapiiristä, joilla on ihan samat ajatukset.
Onnea komeasta poikalaumasta, mahtava saavutus!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tyttäret ja äidit tulee harvoin hyvin toimeen. Mä olen ainakin tullut poikieni kanssa paremmin toimeen kuin tyttäreni, jonka kanssa ollaan aina napit vastakkain. En myöskään itse meinaa tulla oman äitini kanssa toimeen, olemme täysin erilaisia ihmisiä ja sen tähden etäisiä.
Sen sijaan anoppini kanssa olen hyvissä väleissä ja hän on minulle läheisempi kuin oma äiti. Niinpä sanoisin, että sulle saattaa hyvinkin tulla vielä "tyttäriä", kun poikasi alkavat seurustella. Olet vain itse valoisa ja mukava ihminen, niin saat vielä haluamasi.
n41
Jestas kuinka itsekäs olet, ap. Olet ilmeisesti näitä pikkutyttöjä jotka ovat viettäneet lapsuutensa ja nuoruutensa haaveilemalla yhtä sun toista, etkä ole koskaan hoksannut että kannattaisi satsata esim. opiskeluun ja terveytensä hoitamiseen, koska ne on niitä asioita joihin voi vaikuttaa. Toisin kuin lapsen sukupuoli.
Aivan pieninä tyttölapset ovat helposti ohjattavissa, mutta murkkuikäisenä lapsesi ei tasan halua osallistua sinun prinsessa leikkeihisi. Tyttäresi vain katsoisi kauhistuneena sinun vanhaa ja läskistä kehoasi, ja vannoisi itselleen ettei hänestä IKINÄ tule samanlaista. Mitä tahansa neuvot ja sanot, hän päättäisi vakaasti tehdä juuri päinvastoin, ettei hänesti vain tulisi samanlaista kuin sinä.
Osta ap nukkekoti. Vain nukkekotileikeissä pystyt kontrolloimaan toisia ihmisiä niinkuin haluaisit.
Tämä ketju olikin hyvä muistutus siitä miksen näin lapsettomana halua olla tekemisissä perheellisten (entisten) ystävieni kanssa. Valivali mulla on niin rankkaa, kun en saanut unelmieni kotia ja lastenkin sukupuolet ei oo siitä mitä MINÄ MINÄ MINÄ halusin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
älä suotta suutu, en ole sanonut, että minulla olisi työpaikka, en ole sanonut, että minulla olisi haluamani koti... sinä itse päätit nuo. Sen olen sanonut, että minulla on mies jota rakastan ja lapset joita rakastan.
ap
Toi oli hyvin kirjoitettu numero 27, että en ole varma olenko satsannut oikeisiin asioihin. JUURI siltä minusta nyt tuntuu, että olen tehnyt vääriä valintoja ja ottanut suuria riskejä aivan turhaan, saamatta mitä niillä riskeillä ja valinnoilla tavoittelin. Ehkä eläisin elämän aivan erilailla jos voisin... ehkä en olisi alunperinkään keskittynyt niin paljon siihen, että saisin unelmien perheeni. Olisin tehnyt ehkä vain yhden tai kaksi lasta. Jaksaisin paremmin ja mieheni jaksaisi paremmin. Luultavasti minulla olisi ollut myös mahdollisuus edes yrittää haluamalleni alalle.
Mutta näin on nyt menty ja näillä korteilla on elettävä ja se pitäisi vaan hyväksyä. Viisaita sanoja kaikilla, sitä en kiistä ja olisin varmasti hyvä itsekin neuvomaan itseäni. Mutta on huomattavasti vaikeampi vain käskeä itseään ajattelemaan järkevästi, kun on niin paha olla ja mikään ei tunnu miltään ja itseäkin hävettää narista näin typerästä kun toisaalla on ihmisiä jotka kuolee nälkään. Toisaalta en ole yhtään sen turhempi valittaja kuin nekään jotka valittaa liiasta lihavuudestaan tai liian pienistä tisseistään...samanlaista turhaa narinaa sekin, toisaalta he sentään voivat tehdä rahalla asialle jotain. Minä en voi tehdä kertakaikkiaan mitään!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.03.2013 klo 15:59"]
Toi oli hyvin kirjoitettu numero 27, että en ole varma olenko satsannut oikeisiin asioihin. JUURI siltä minusta nyt tuntuu, että olen tehnyt vääriä valintoja ja ottanut suuria riskejä aivan turhaan, saamatta mitä niillä riskeillä ja valinnoilla tavoittelin. Ehkä eläisin elämän aivan erilailla jos voisin... ehkä en olisi alunperinkään keskittynyt niin paljon siihen, että saisin unelmien perheeni.
Mutta näin on nyt menty ja näillä korteilla on elettävä ja se pitäisi vaan hyväksyä. Viisaita sanoja kaikilla, sitä en kiistä ja olisin varmasti hyvä itsekin neuvomaan itseäni. Mutta on huomattavasti vaikeampi vain käskeä itseään ajattelemaan järkevästi, kun on niin paha olla ja mikään ei tunnu miltään ja itseäkin hävettää narista näin typerästä kun toisaalla on ihmisiä jotka kuolee nälkään.
[/quote]
Toisaalta on turha jossitella, mitä EHKÄ olisit saanut, jos olisit toiminut toisin. Sinulla saattaisi vaikkapa olla kaksi vaikeavammaista tyttölasta, eikä minkäänlaista toivetta lapsenlapsista ja toivoisit, että olisitkin saanut viisi tervettä poikaa. Tai sinulla saattaisi olla se unelmien työpaikka, joka olisikin ajan myötä paljastunut sinut loppuunpalaneeksi ajavaksi oravanpyörätyöksi, josta haluaisit nyt hypätä pois ja aloittaa työelämän aivan alusta. Tai saattaisit olla syöpäsairaan miehesi omaishoitaja ja miettiä nyt, että miten helvetissä pyörität perhettäsi yksin. Sitä kun ei koskaan tiedä mitä kortteja elämä jakaa, joten se "unelmien valinta" jossain elämän vaiheessa ei välttämättä tuotakaan sitä lopputulosta, mitä toivoisi.
Jos sinusta todellakin tuntuu siltä, että elämä kaikesta hyvästä huolimatta ei tunnu miltään, arki painaa, olet surumielinen ja toivoton tulevaisuuden suhteen, voisi oikeasti olla hyvä käydä ammattilaisen juttusilla. Voi olla kyse mainitsemastani "elämänkriisistä" tai sitten voi olla että olet ottanut ja sairastunut masennukseen, jolloin ei todellakaan auta, vaikka kaikki muut jankuttaisivat miten hyvin sinun asiasi ovat. Sinä olet oman elämäsi paras asiantuntija ja jos tuntuu siltä, että palaset ovat sekaisin ja olo on toivoton, voi olla että tarvitset tukea saadaksesi itsesi taas onneen kiinni!
Kaippa sitä on päivä kerrallaan elettävä, suljettava pois mielestä työ asiat, varsinkin nyt kun on jäämässä taas kotiin lasten kanssa. Ja suljettava pois mielestä toisten ihmisten puheet ja säälittelyt. Kasvatettava nämä viisi poikaa niin hyvin ja niin malli kansalaisiksi, että ketään ei enää myöhemmin säälitä :)
ap
Eiköhän tuo ole ihan normaalia.
Itse olen nelikymppinen mies, joka huomasi tässä yksi päivä, että kaikki viimeaikainen sähellykseni ja yritykset repiä iloa irti milloin mistäkin asiasta, ovatkin näköjään jotain ihme pyristelyä sitä vastaan, että oikeasti mulla on nyt sellainen olo, että tulevaisuudella ei oikein ole mitään tarjottavaa ja mua ei kiinnosta mikään eikä mistään saa iloa.
No, voihan se olla jotain kaamosmasennustakin, mutta juteltiin asiasta kotona vaimon kanssa ja heti tuli parempi fiilis. Ehkä se kuuluu johonkin tiettyyn ikään, että näyttää vähän näköalattomalta eikä huvita oikein työt eikä keksi juuri mitään hauskaa mitä odottaisikaan, tai tuntuu että omalla elämällä ei ole juuri muuta merkitystä kuin olla pikkulasten kasvattaja.
Mutta ehkä se siitä suttaantuu. Turha siitä nyt ainakaan on isompia paineita ottaa. Elämä on semmoista. Voi olla että muutaman kuukauden päästä tuntuu jo paremmalta!