Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Millä "tasoittaa" ylidramaattista lasta?
06.03.2013 |
Meillä ekaluokkalainen, joka on melkoinen ääripääihminen. Kaikki on joko tosi ihanaa, tai aivan kamalaa. Erityisen vaikeaa on sietää itseensä kohdistunut pettymys, esim. jos tekee 1 sivun matikanläksyjä ensin iloisesti ja sitten siellä on yksi virhe, niin ensireaktio on "mä en osaa mitään ja kaikki muut on mua parempia kaikessa" ja itku päälle. Mikä ei pidä paikkansa, koska koulusta tulee palautetta että kaikki aineet sujuvat ja esim. äidinkielessä on edellä muita. Tuntuu että lapsi on perfektionisti ja ajattelee että jos hän ei osaa kaikkea täydellisesti niin se on sama kuin ei osaa mitään. Ihan aina tämä ei kuitenkaan päde, esim. pyöräilemään ja luistelemaan opetellessa oli hyvin sitkeä ja kun kaatui nousi valittamatta ylös ja yritti uudestaan ja uudestaan ja uudestaan kunnes onnistui eikä luovuttanut kesken "kun en mä mitään osaa".
Yleisesti ottaen lapsi on luonteeltaan iloinen, mutta jos joku menee pieleen niin sitten kaikki on ihan pilalla ja kamalaa. Selkeästi siis usein vaikea kestää pettymyksiä, mutta kyse ei ole siitä että olisimme curling-vanhempia ja lapsi saisi tahtonsa aina läpi. Olemme mielestäni normaaleja kasvattajia, eli emme kaikkein tiukimpia mutta emme myöskään lepsuimpia. Emme odota lapselta täydellisyyttä, eli kyse ei ole myöskään siitä että olisimme istuttaneet liiallisia onnistumisen vaatimuksia.
Onko jollain kokemuksia vastaavanlaisesta, ja neuvoja miten toimia? Luulen että lapsellekin on raskasta tuollainen, mutta en oikein tiedä mitä tehdä. Olemme yrittäneet jutella asiasta, ettei tarvitse olla täydellinen, kaikki epäonnistuvat välillä, ettei se pidä paikkaansa että hän ei osaa mitään jne. mutta ei sillä tunnu olevan mitään vaikutusta. Juttelua tehdään sekä näinä dramaattisina hetkinä että niiden jälkeen kun lapsi on rauhoittunut.
Kommentit (10)
Kiitos vastauksesta. Tuota meilläkin ollaan yritetty, toivottavasti jossain vaiheessa helpottaa meillä ja teillä. "Kiva" kuulla ettei olla ainoita, lähipiirissä ei ole yhtään samantyyppistä tapausta joten ollaan oltu aika yksin tämän pulman kanssa. No, kaikilla on omat hankaluutensa, ja onhan tämä sieltä kevyemmästä päästä kuitenkin.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on 8 vuotias poika, jonka on vaikea kestää pettymyksiä, ja yleensä suhtautuu ennkolta jo negatiivisesti esim. lomaan, jotta ei sitten "pettyisi". Olen itse kokenut asian niin, että lapsi suojelee itseään sillä asenteella, että "kaikki menee kuitenkin pieleen". Lupaukset kun on aina pidetty jne.
Tietenkin ikäkin vaikuttaa, 7-9 vuotiailla on taipumusta olla tietyllä tapaa kärsimättömiä, ja negatiivisia 5-vuotiaan ikipositiivisuuden sijaan. Kehitykseen liittyvää siis.
Itse olen huomannut, että pitää pyrkiä vain avoimesti ja paljon puhumaan asioista. Ja kuuntelemaan lasta, kysymään ns. oikeat kysymykset. Pettymyksen takana voi ollakin muuta, esim. väärinkäsitys siitä miten luuli asioiden menevän. Olen huomannut, että kuunteleminen ja aktiivinen kysyminen vähentää lapsen turhautumista, itkua, ja raivoa "kun kaikki aina menee pieleen". Kysy lapselta mitä hän ajattelee tilanteesta, miksi suututtaa ja mikä suututtaa? Miten lapsi oli ajatellut, että asiat olisi pitänyt mennä? Yleensä itse sitten kerron oman näkemykseni, esim. että et ole yhtään huono matematiikassa, joskus vaan jotkut aineet vaativat enemmän harjoittelua, tämä on vähän vaikeampi asia mitä nyt opetellaan, ja sitä pitää siksi harjoitella enemmän. Tai että ei voi vaatia itseltään virheetöntä suoritusta, se on epärealistista. Siksi tehdään läksyjä että harjoitellaan asioita, joita ei vielä osata! Jos osaa kaiken, sitten siirrytään seuraavaan asiaan. Läksyjen tehtävänä on siis harjoittelu, ja siksi virheitäkin saa ja tuleekin. jne.
Lapseni on myös kova vertaamaan koko ajan itseään muihin. Olen joutunut jankkaamasta jankkaamaan, että vertaa vain itseesi, siihen mitä kaikkea olet oppinut ja mitä on vielä oppimatta, ei kannata verrata kaveriin, koska hän on ihan eri juttu.
Ap, kannattaa lukea Liisa Keltinkangas-Järvisen kirjoja lasten temperamenttieroista, mm. Temperamentti ja koulumenestys.
Itse olen tasoitellut tunne-elämältään dramaattista tytärtäni näillä konsteilla:
- varon kriittisen palautteen antamisen tapaa. Jos joku ei onnistu, ei kannata ainakaan mennä tössähtämään, että ei toi nyt millään onnistu... et sä osaa. Vaan mielellään kritiikki annetaan ehdotuksen muodossa: mitä jos kokeilisit niin, että....
- kehun lapsen työtä ja ponnisteluja, en niinkään hänen ominaisuuksiaan. Tämä on aika uusi lastenpsykiatrinen oppi: ajatuksena on, että lapsi oppii arvostamaan ponnisteluja jonkin asian oppimiseksi, ei sitä, että joku osaa *vips* samantien jotain. Jos kehut esim. lapsen matematiikkapäätä, hän saattaa alkaa ajatella, että matikan pitää sujua ponnistelutta ja neuvoa kysymättä, muuten hän "pettää odotukset". Sen sijaan kun kehut sitä, että hän on jaksanut sinnikkäästi opiskella kertotaulua, ja tehnyt siististi vihkotehtävät, hän ajattelee, että vaivannäkö kannatti.
- sanoitan lapsen turhaumia. "Sinua nyt ärsyttää, kun et osaa tuota vielä, mutta hei: se on aika vaikea juttu ja vaatii aikaa. Ei kannata harmistua, kokeillaanko yhdessä, jos se tehtävä aukenisi paremmin yhteistyössä".
Tsemppiä, lapset ovat perusluonteeltaan erilaisia ja temperamenttisten lasten kanssa pätevät vähän eri konstit kuin tasaisten lasten. Ja ekaluokkalaiset ovat todella pieniä vielä, eli kaikilla heillä on vielä rajallisesti sitä kärsivällisyyttä opetella asioita ;-)
Kiitos, pitää seuraavaksi yrittää tuota että kysyy miten lapsi oli ajatellut että asiat menisivät. Olen kovasti yrittänyt kertoa juuri tuota että kaikkea pitää harjoitella ja siinä tulee kaikille virheitä, ja esimerkkejä omalta kohdalta ja esim. noissa läksyjen virheissä sitä että opettajat ovat lasta kehuneet osaavaksi jne. Usein helpottaa, mutta välillä tilanteet tulevat niin puun takaa että en edes tajua mikä meni pieleen eikä lapsikaan aina osaa kunnolla sanoa.
-ap
Kiitos, tätä konstia pitääkin kokeilla, ei ole tullut mieleen.
Olen itse ollut lapsena myös melkoinen tulisielu, mutta eri tavalla. Omena ei pudonnut kauas puusta mutta vähän eri paikkaan kuitenkin :) Sinänsä helpottavaa ettei itse ole ihan eri luontoinen, auttaahan se ymmärtämään paremmin.
[quote author="Vierailija" time="06.03.2013 klo 15:18"]
- kehun lapsen työtä ja ponnisteluja, en niinkään hänen ominaisuuksiaan. Tämä on aika uusi lastenpsykiatrinen oppi: ajatuksena on, että lapsi oppii arvostamaan ponnisteluja jonkin asian oppimiseksi, ei sitä, että joku osaa *vips* samantien jotain. Jos kehut esim. lapsen matematiikkapäätä, hän saattaa alkaa ajatella, että matikan pitää sujua ponnistelutta ja neuvoa kysymättä, muuten hän "pettää odotukset". Sen sijaan kun kehut sitä, että hän on jaksanut sinnikkäästi opiskella kertotaulua, ja tehnyt siististi vihkotehtävät, hän ajattelee, että vaivannäkö kannatti.
Tsemppiä, lapset ovat perusluonteeltaan erilaisia ja temperamenttisten lasten kanssa pätevät vähän eri konstit kuin tasaisten lasten. Ja ekaluokkalaiset ovat todella pieniä vielä, eli kaikilla heillä on vielä rajallisesti sitä kärsivällisyyttä opetella asioita ;-)
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun tytär on perfektionisti, mutta ei dramaattinen ollenkaan. Ikinä ei ole kiukunnut virheen takia, ettei hänestä olisi mihinkään tms, mutta poikani, joka ei ole perfektionisti, saa juuri samanlaisia tuskaisia hepuleita, hän haluaa päästä helpolla ja nopeasti, siksi asioiden pitäis mennä kerrasta oikein.
Ei oikein millään, ikä tuo helpotusta normaaleille lapsille tämän suhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset oppii myös mallista. Draamakuningatarsiskoni lapsetkin ovat hirveitä kohkaajia. :D
Niin, ja lapsethan kaipaavat myös loputtomasti vanhempien huomiota. Eli jos ovat huomanneet hyväksi keinoksi esim. ylireagoinnin, koska sen jälkeen äiti juttelee jonkin aikaa keskittyneesti lapsen kanssa, niin jatkaa sitten sitä tapaa. Itse pyrin aina kohtauttamaan harteita ja sanomaan iloisesti, että ei se mitään, yritetään uudestaan tms.
Alue: Aihe vapaa
Mulla on vähän samanlainen tyttö, nyt 3 luokalla. Dramatisoi vahvasti pieniä epäonnistumisia tai epäonnistumisen pelkoa. On myös taipuvainen murehtimaan tulevia asioita.
Ei mulla ole antaa kovinkaan kummoisia neuvoja. Juttele paljon, myös muista asioista kuin noista draamaa herättävistä. Meillä käydään draaman jälkeen aina läpi tilanne ja se, miten asiassa voisi jatkossa toimia. Olen myös koittanut opettaa lasta keskittymään niihin hyviin suorituksiin ja onnistumisiin. Vaikea tie, johon ei taida nopeita lääkkeitä olla.