Lue keskustelun säännöt.
Mielenterveys vaarassa - mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä?
07.03.2019 |
Naimisissa, ei lapsia, kolmekymppisiä. Pidin taukoa töistä yli vuoden uuvuttuani aiemmassa työssä. Rahasta ei pulaa.
Tajusin äskettäin että olin masentunut tuona aikana ja hain apua, sain lääkityksen. Kerroin vaimolle.
Nyt vaimoni on saanut jonkinlaisen hermoromahduksen toimettomuuteni takia, ja vihainen koska ajattelee että tuhlasimme yli vuoden elämästämme. Itkenyt hysteerisenä monta päivää. Kävimme lääkärissä konsultoimassa jo ja tarkoitus että hän saa ajan juttelemaan jollekulle.
Vaimo ei suostu menemään pariterapiaan, koska katsoo että se tarkoittaisi että hän on ollut myös syypää. En ymmärrä tätä sillä eihän se noin ole...
Hän ei myöskään halua erota. Sanoo vain ettei tiedä mitä haluaa. Ajattelee että jos eroaisimme niin hän oli vielä enemmän hölmö että tuhlasi aikaa avioliitossamme monta vuotta.
Joka päivä saattaa herätä hyväntuulisena ja sitten taas alkaa päivän mittaan masentua ja itkeäkin.
Olen alkanut nyt parantua ja yritän kovasti joka päivä olla aktiivinen ja parantaa hänen oloaan, melkein koko päivä vaan täytän hänen tarpeitaan, mutta ei näytä olevan mitään vaikutusta. Hän kiittelee mutta en tunne että hän oikeasti arvostaa yritystäni lainkaan.
En ymmärrä mitä minun pitäisi tehdä tässä tilanteessa jos tämä vain jatkuu ikuisesti? Hän sanoo ettei syytä minua vaan sairauttani, mutta ei tunnu siltä yhtään.
Kommentit (8)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä on vain miehen kertomus asiasta ja se voi olla täysin erilainen kuin naisen kertomus. Asiaa ei voi siis kommentoida enempää.
Vierailija kirjoitti:
Vaimosi on naurettava.
Hukannut vuoden elämästä, ihan totta, mitä väliä?
Voisi tapahtua paljon pahempaakin.
Oikeasti? Vuosi kolmekymppisen aikuisen elämässä on pitkä aika. Ehkä sinulle sellainen aika on yksi ja sama, mutta muille ei.
Pariterapiat ovat muuten syvältä.
Kyllä se toinenkin osapuoli masentuu ja lannistuu ja väsyy. Vaimo kuulostaa myös masentuneelta ja katsoo asioita nyt kapeasti pienen makaroninreiän läpi, mikä on aika tavallista kun alkaa pohtia jo elettyä elämää eikä olekaan kaikkeen ihan tyytyväinen.
Mun puoliso oli yli 10 vuotta masentunut ja oli kotona työttömänä. Minä yksin työssä yrittäen jaksaa ja elää välillä kahdenkin edestä tätä elämää. Mutta kun käsitin että en voi elää kuin omaa elämää ja hoidin oman masennukseni pois (lääkitys 1,5 vuotta ei sen kauempaa) niin siitä se taas lähti.
Yleensä odotukset ovat jotain muuta mitä elämä tuo. Sitten petytään ja kadutaan omaa syntymäänsäkin. En usko että mikään pariterapia välttämättä olisi edes paras. Jos vaimosi pääsisi ihan yksin ensin juttelemaan ja joku avaisi niitä hänen ajatuksia hänelle itselleenkin vähän auki? Mittasuhteet kuntoon ajattelussa kuten yksi vastaaja jo totesi, yksi vuosi ei pilaa koko elämää eikä koko parisuhdetta. Aina voidaan aloittaa puhtaalta pöydältä, kun on saatu työkaluja asioitten eteenpäin viemiseksi.
N43
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se toinenkin osapuoli masentuu ja lannistuu ja väsyy. Vaimo kuulostaa myös masentuneelta ja katsoo asioita nyt kapeasti pienen makaroninreiän läpi, mikä on aika tavallista kun alkaa pohtia jo elettyä elämää eikä olekaan kaikkeen ihan tyytyväinen.
Mun puoliso oli yli 10 vuotta masentunut ja oli kotona työttömänä. Minä yksin työssä yrittäen jaksaa ja elää välillä kahdenkin edestä tätä elämää. Mutta kun käsitin että en voi elää kuin omaa elämää ja hoidin oman masennukseni pois (lääkitys 1,5 vuotta ei sen kauempaa) niin siitä se taas lähti.
Yleensä odotukset ovat jotain muuta mitä elämä tuo. Sitten petytään ja kadutaan omaa syntymäänsäkin. En usko että mikään pariterapia välttämättä olisi edes paras. Jos vaimosi pääsisi ihan yksin ensin juttelemaan ja joku avaisi niitä hänen ajatuksia hänelle itselleenkin vähän auki? Mittasuhteet kuntoon ajattelussa kuten yksi vastaaja jo totesi, yksi vuosi ei pilaa koko elämää eikä koko parisuhdetta. Aina voidaan aloittaa puhtaalta pöydältä, kun on saatu työkaluja asioitten eteenpäin viemiseksi.
N43
Kiitos järkevästä vastauksesta.
Tosiaan hän menee juttelemaan toivon mukaan pian kun saamme ajan ja aloitetaan sillä.
Hän sanoo että yritti niin pitkään odottaa ja oli toiveikas mutta mitta tuli täyteen ja nyt tuntuu että ei tiedä ollenkaan miten saisi olon normalisoitua.
Meillä oli muuttokin suunnitelmissa, mutta ei olla voitu tehdä sitä koska vaimo ei tiedä vielä mitä haluaa.
En voi tietysti patistaakaan häntä päättämään mitään, koska hän oli äärimmäisen kärsivällinen kanssani pitkään.
Ap
Masentuneen tukeminen on rankkaa, mutta siihen tottuu. Jossain vaiheessa päättää hyväksyä ihan kaiken, senkin, että masentunut läheinen saattaa olla masentunut loppuelämänsä ajan. Ja kun tämän hyväksyy, jaksaa tavallaan uskollisuuden ja päättäväisyyden voimin olla masentuneen läheisen lähellä.
Kun kyseinen läheinen sitten parantuu, tukena ollut ihminen saa viimeinkin myöntää itselleen, että hitsi, olipas se rankkaa. Kun tukijan rooli otetaan pois, ajan kanssa kerätty väsymys saattaa tuntua ylivoimaiselta ja entinen tukija saattaa romahtaa pahastikin.
Kumppanisi on mieltänyt itsensä tukijaksi, kallioksi, ja kokenut että hän on teidän parisuhteen kivijalka.
Nyt olette muutoksessa, jossa kumppanisi hakee täysin uudenlaista roolia itselleen. Hän ei olekaan enää se ainut vahva - mutta mitä se tarkoittaa? Uskaltaako hän olla heikko? Voiko hän viimeinkin, vuosien jälkeen, olla välillä väsyneemmän roolissa, uskaltaako hän tukeutua puolisoon, jota hän on kannatellut kauan? Jaksaako entinen masentunut tukea häntä? Ja pelottavin kysymys: jos hän heittäytyy vuorostaan kannateltavaksi, kestääkö se, vai palaako masennus ja sen sanelemat, vanhat roolit uudelleen?
Olet selättänyt masennuksen, ja kumppanisi varmasti arvostaa ja kunnioittaa tätä. Hän kuitenkin, ymmärrettävästi, pelkää, että jos hän tottuu uuteen ja jaksavaan sinuun, masennus vie sen taas häneltä pois. Hän on hukassa.
Vaimosi on naurettava.
Hukannut vuoden elämästä, ihan totta, mitä väliä?
Voisi tapahtua paljon pahempaakin.