Unentuloahdistus alkaa taas
Tai siis ahdistus siitä, ettei se uni taaskaan tule ennen aamuyötä. Kello soi 5.30. Nyt kahtena yönä unta yhteensä 7 tuntia. Vuorotyö on niin perseestä.
Kommentit (8)
Laita jotain puhetta kuulumaan radiosta tai Youtubesta.
Keskity siihen. Älä edes ajattele nukahtamista.
Itse nukahdan siihen. Olen ollut äärimmäisen uneton.
Minä taas teen tällähetkellä päivätyötä (7-16) enkä saa nukutuksi koskaan hyvin, illalla en malta ajoissa käydä sänkyyn, koko viikon univelat kerääntyvät ja viikonlopun vähäistä vapaata ei halua käyttää univelkojen nukkumiseen. Vuorotyöhän on ihanaa!! Silloin ehtii esimerkiksi ennen iltavuoroa nukkua kunnolla, yövuoron jälkeen voi nukkua niin pitkään kun nukuttaa ja vapaapäiviäkin on useammin niin ei haittaa käyttää niitä välillä ainoastaan nukkumiseen.
Vierailija kirjoitti:

Iltavuorosta aamuun meneminen ei todellakaan ole herkkua. Nyt mun lista on ihan tappava. Viisi töitä, illasta yhden vapaalle ja sitten aamuvuoroon josta alkaa kuuden päivän työputki. Ilta-aamua luonnollisesti. Taidan aukaista ranteet.
Mä kärsin pitkään unettomuudesta ja iltaisin alkoi jo etukäteen ahdistaa saanko unta. Työterveyslääkäri määräsi sitten mirtazapiinia. Otan iltaisin noin tunti ennen nukkumaanmenoa puolikkaan tabletin ja nukun todella hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taas teen tällähetkellä päivätyötä (7-16) enkä saa nukutuksi koskaan hyvin, illalla en malta ajoissa käydä sänkyyn, koko viikon univelat kerääntyvät ja viikonlopun vähäistä vapaata ei halua käyttää univelkojen nukkumiseen. Vuorotyöhän on ihanaa!! Silloin ehtii esimerkiksi ennen iltavuoroa nukkua kunnolla, yövuoron jälkeen voi nukkua niin pitkään kun nukuttaa ja vapaapäiviäkin on useammin niin ei haittaa käyttää niitä välillä ainoastaan nukkumiseen.
Iltavuorosta aamuun meneminen ei todellakaan ole herkkua. Nyt mun lista on ihan tappava. Viisi töitä, illasta yhden vapaalle ja sitten aamuvuoroon josta alkaa kuuden päivän työputki. Ilta-aamua luonnollisesti. Taidan aukaista ranteet.
Ootkohan samassa paikassa töissä? Kuulostaa tutulta.
Mulla oli tota kanssa.
Sitten en enää jaksanut ressata. Joku viisas sanoi, että kyllä ihminen sitten nukkuen, kun oikein väsyttää. Se uni vaan tulee. Ajattelin sitten niin. Tulee kun on tullakseen...ei se mun ressamisella muutu.
Liikunta on hyvä. Lue jotain. Sekin auttaa. Kirja. Kuuntele unimusiikkia. Netissä on paljon sitä...monta tutnia voi kuunnella putkeen.
Ole vaan.
Ymmärrän vuorotyön hankaluudet. Onko mahdollista vaihtaa?
Vaikuta niihin mihin voit. Mihin et voi, anna niiden olla.
Nyt kun olet vuorotyössä, niin keskity niihin, mitkä edesauttavat unta,
Pois netistä. Ota vartin kevyt jumppa venyttelyineen ja hengitysharjoituksia. Hyvää yötä.