Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ihastunut kaverin kanssa samaan henkilöön

Vierailija
05.03.2019 |

Olen siis ihastunut samaa sukupuolta olevan ystävääni. Luulin vuoden ajan, että ihastumiseni on vain tavallista kaveri-ihastumista, mutta tajusin tämän vuoden puolella, että tunteeni ystävääni kohtaan ovatkin syvempiä. Olen tähän asti luullut olevani hetero.

Minulla on pieni aavistus, että ystävälläni saattaisi olla tunteita minua kohtaan. Asiasta tekee kuitenkin hankalan se, että yhteinen kaverimme on myös ihastunut tähän ystävään. Tämä myös ihastunut kaveri on minulle hyvin tärkeä ja olemme todella läheiset. Hän on kertonut, ettei voisi nähdä itsellään tulevaisuutta samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa. Olemme kummatkin kertonee toisillemme, että olemme ihastuneet samaan ihmiseen. Tämä tunnustus ei ole aiheuttanut kaverisuhteesamme mitään kitkaa välillämme, vaan olemme voineet jatkaa todella hyvinä kavereina.

Pulmani on siis tämä; en uskalla kertoa ystävälleni (johon olen ihastunut) tunteistani, sillä en halua aiheuttaa surua kaverilleni, joka on tähän samaan henkilöön ihastunut. Mitä minun pitäisi oikei ntehdä tässä tilanteessa? Unohtaa kaverini tunteet ja vain kertoa tunteista ystävälleni? Vai odottaa jonkin aikaa, että pöly laskeutuu tämän asian ympäriltä ja sitten vasta kertoa tunteistani ja säästää kaverini mielipahalta?

Kommentit (7)

Vierailija
1/7 |
05.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi hyvänen aika. Minkä ikäsiä olette?

Vierailija
2/7 |
05.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jätä se sika!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/7 |
05.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

1/5

Vierailija
4/7 |
05.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Voi hyvänen aika. Minkä ikäsiä olette?

Olemme kaikki vähän eri ikäisiä, tunnemme yliopiston kautta.

Vierailija
5/7 |
05.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaksykkönen!

Vierailija
6/7 |
23.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itsehän olisin jo pano_hommissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/7 |
23.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ottakaa kolmen kimppa käyttöön ja sen jälkeen vedätte pitkää tikkua siitä kuka tästälähtien on vaan vieraileva tähti.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä seitsemän kuusi