Pirkko Saisio pitää Päivi Räsäsestä
Kommentit (23)
Minusta on hienoa, että vaikka molemmat on ajatuksissaan aika kaukana toisistaan, pystyvät kunnioittamaan ja heittämään jopa läppää.
Muistan jonkun ikivanhan telkkarikeskustelun, jossa nämä kaksi väänsivät peistä homoasioista. Se oli paljon ennen kun laista edes puhuttiin. Silloin jo tuli mieleen, että noilla kahdella synkkaa.
Onkohan Saisio vähän ihastunut :D?
Luulen tai ainakin toivon, että tunne on molemmin puolinen e. että myös Räsänen pitää myös Saisiota.
Vierailija kirjoitti:
Luulen tai ainakin toivon, että tunne on molemmin puolinen e. että myös Räsänen pitää myös Saisiota.
Lehtijutun perusteella kyllä näinkin päin!
Siinä esimerkkiä monelle somekirjoittajalle. Asioista voi olla eri mieltä, ihmistä pitää kunnioittaa ja heistä voi ihan pitääkin.
Miksei? Molemmat avoimia ja suvaitsevaisia vakaumuksistaan huolimatta.
Saisio kuulostaa todella lapselliselta ihmiseltä, jos tarina on totta.
Eikö Maria Veitolakin kehunut Räsäsen mukavuutta ja huumorintajua yökylässä oltuaan?
Saisio sanoo pieneksi kepposeksi sitä että meinasi kaataa toisen ja rikkoa hänen pukunsa. Parempi nimike on väkivallanteko ja omaisuuden vahingoittaminen. Tuon naiset kasvot on aina ollu musta pelottavat mutta toisaalta jotenkin hirveen rikkinäiset.
Tässä olisi kyllä todellakin opittavaa ihan meille jokaiselle.
Some on niin mustavalkoinen: "Jos et ajattele kuin minä, niin vihaat minua ja minä vihaan sinua!" Tällainen maailma on kamala....
Päivi Räsänen on niitä ihmisiä joita kunnioitetaan salaa mutta harvempi uskaltaa myöntää ääneen.. vielä..
Minusta Saision teko oli hirvittävä. Räsänen oli vähällä kaatua, kun toinen tahallaan astuu helman päälle. Aivan kuin joku pikkukakara. Kai tämä on sitä erilaista vasemmistolaista väkivaltaa, mitä palstalla sympataan avoimesti. Eli väkivalta on ihan ok, kun se kohdistuu toisin ajattelevaan.
Täytyy sanoa että arvostan suuresti Pirkkoa Saisiota ihmisenä ja yhteiskunnallisena vaikuttajana.
Hänellä on iän mukanaan tuomaa viisautta ja kyky tarkastella maailmaa laajemmin kuin pelkästä omasta näkökulmastaan, toisin kun suurimmalla osalla punavihreistä jotka olettavat että ne heidän mielipiteensä ovat ainoita oikeita ja näin ollen faktoja.
Ehkä Suomi kaipaa tänä päivänä enemmän kuin koskaan lisää Saision ja Räsäsen kaltaisia ihmisiä jotka pystyvät kunnioittamaan vastapuolta näkemyseroista huolimatta.

Kummallinen käsitys kunnioittamisesta. Saisiohan toimi kuin pahainen koulukiusaaja. Osaatko kuvitella tilanteen toisin päin? Kunnioittaisiko sinun mielestäsi Räsänen Saisiota, jos hän vastaavasti astuisi Saision laahuksen päälle?
Vaikka en erityisemmin jaa samanlaista maailmankuvaa Räsäsen kanssa, niin mielestäni Saisio toimi todella lapsellisesti. Sori Pirkko, sä hävisit tällä kertaa!
Näin saa tehdä ja tätä ihanaa suvaitsevaisuuden aatetta meille tuputetaan kaiken aikaa.
Saisio tallasi tahallaan Päivi laahuksen päälle... Saisio sanoi tilanteessa ”Anteeksi, se oli vahinko”, johon Räsänen vastasi ”Epäilemättä, tietenkin”. Ihania :D