Lue keskustelun säännöt.
Olisitko tehnyt lapsia, jos olisit minä?
26.02.2013 |
Sain ensimmäisen lapsen 26-vuotiaana. Olin silloin kouluttamaton eikä minulla juuri ollut työkokemusta. Minulla oli traumaattinen lapsuus ja teini-ikä, kärsin monista peloista ja estoista. Tulin ehkäisystä huolimatta raskaaksi. Mies kannusti pitämään lapsen, hänestä tulikin loistava isä eikä hän ajatellut pahalla sitä, että olin masennuksen ja muiden asioiden takia kuntoutustuella ja kävin psykologilla joka viikko.
Menimme naimisiin, saimme toisen lapsen. Olen edelleen kouluttamaton ja käyn edelleen psykologilla, olen nyt työkyttömyyseläkkeellä. En tiedä, onko minusta koskaan koulu- tai työelämään, mutta voin tehdä hyviä asioita muutenkin.
Olisi kiva tietää, mitä muut olisitte tilanteessani tehneet? Tuntuuko hurjalta, että tällainen kuin minä, on kahden lapsen äiti?
Kommentit (3)
Noista kertomistasi asioista ei voi suoraan päätellä, millainen olet äitinä. Sinulla on mielenterveyden kanssa jonkinlaista häikkää, mutta en menisi sen perusteella tuomitsemaan ketään äidiksi kelpaamattomaksi tietämättä hänen äitiydestään oikeasti yhtään mitään. Se, että olet hakenut apua ongelmiisi, osoittaa fiksuutta ja vastuuntuntoisuutta. Pohdit myös aktiivisesti äitiyttäsi. Uskon sinun olevan parempi vanhempi kuin moni sellainen, joka pitää itseään ilman muuta kelpaavana pohtimatta asiaa sen kummemmin, ja sitten perheellistyttyään touhuileekin mitä sattuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No itse sain ensimmäisen ja ainoan lapseni 21-vuotiaana. Koulutuksena ylioppilastutkinto, työkokemuksena jotain säälittävää räpellystä, ei mitään oikeaa. Nyt kun mietin niin olisi ollut parempi ehkä sittenkin kouluttautua ensin rauhassa, mutta tehty mikä tehty.
No ei tunnu, jos jaksat lapset hoitaa ja pelkosi eivät estä lastesi elämää. Annat heidän siis kasvaa vapaasti, etkä viljele pelkotilojasi eteenpäin? Miten koet tilanteen itse?
Tunnen yhden sukulaisen, jolla voimakkaita pelkotiloja kaikenlaisia asioita kohtaan ja hänen lapsensa ovat jo aikuisia. Toisella on perittynä voimakas pelko monia asioita kohtaan eikä oikein kykene normaaliin elämään, ehkä hieman masennusta myös. Toinen lapsista taas tuntuu tulevan toimeen ihan ok, mutta kertoi minulle miten rankkaa lapsuus on välillä ollut äidin kanssa. Tämä ei nyt ollut ahdistusta aiheuttamaan tarkoitettu, kerroin vain miten lapset asian kokivat. Sinähän voit olla ihan erilainen :)