Varoittaisitko narsistin uutta naisystävää?
En tiedä, onko eksällä siis diagnoosia narsismista mutta jokin persoonallisuushäiriö sillä varmasti on. Seurusteltiin noin kolme vuotta. Alussa hän oli tosi ihana ja en voinut uskoa mikä tuuri minulla oli käynyt. Ainoa mikä epäilytti, oli se kun hän halusi tosi nopeasti muuttaa yhteen ja perustaa perheen. Tyhmänä ja rakastuneena muutin yhteen.
Pikkuhiljaa hän alkoi eristää minua omasta perheestäni, sanoi mm. että olen sairaalloisen läheinen syntymäperheeni kanssa enkä olisi saanut käydä ikääntyvien vanhempieni luona enää ollenkaan. Ystävieni kanssa hän tuli alkuun hienosti juttuun, mutta sittemmin heistäkin hän löysi milloin mitäkin vikaa minkä takia minun ei kannattanut tavata heitä.
Hän kertoi minulle, miten minun tulisi käyttäytyä hänen ystäviensä läsnäollessa. Esim. Ystävänsä hääjuhlien jälkeen hän piti minulle saarnan koska en ollut näyttänyt tarpeeksi iloiselta juhlissa. Hän kertoi mistä ruuista minun täytyy pitää ja mistä ei, mitä vaatteita voin pitää, miten leikkaan hiukseni ja jopa mitä minun kuuluu ajatella(ihan hullua kun nyt asiaa muistelee). Hän kertoi, että seksiä pitäisi olla vaikka "ei niin huvittaisikaan". "ei sun tarvi haluta". Hän oli aina oikeassa, kaikki muut väärässä. Mikään ei ollut hänen syytään.
Onneksi tajusin repiä itseni eroon. Olisi pitänyt tajuta juosta jo silloin, kun mies kertoi eksistään joista jokainen oli hänen mukaansa "hullu". Tai kun hän kertoi kolmen eksänsä tehneen abortin tultuaan raskaaksi hänelle.
Jouduin käymään terapiassa vuoden päästäkseni ajattelytavasta, jossa olin aina paska ja kaikessa väärässä. Koen edelleen syyllisyyttä siitä, että uskoin häntä ja annoin suhteen jatkua niin pitkään. Tuhlasin monta vuotta elämästäni.
Kuulin, että eksällä on nyt uusi naisystävä. Kysymys kuuluu, ottaisitko yhteyttä tähän uuteen ja varoittaisit miehestä? En tiedä, miten olisin itse reagoinut jos joku miehen eksä olisi tehnyt näin. Kertomukset hulluista, mielisairaista eksistä olivat silloin niin todentuntuisia ja epäilemättä minäkin olen liittynyt saman tarinan jatkoksi.
Kommentit (15)
Ei kannata. Jos varoitat, niin ei sinua uskota. Exäsi kertoo uudelle naiselleen miten olet sairas, et ole päässyt hänestä yli, yrität epätoivoisesti saada häntä takaisin ja siksi selität tuollaisia.
No ei kannata. Kunnianloukkaus ja vainoaminenkin (jos et tätä uutta tyttöystävää tunne) alkaa olla rajamailla, kun haluaa käydä vähän kertomassa millainen ex on. Varsinkin jos olet ajatellut narsistiksi sanoa ilman diagnoosia. Ja ihan yleensä ottaen, vaikka exäsi olisi millainen, niin ei sinulla ole oikeutta pilata hänen ihmissuhteita.
Et ole varmaan kunnolla käsitellyt tuota suhdetta. Ehkä sinun pitäisi saada jonkinlainen loppu sille, että voit päästä eteenpäin?
Ymmärtäisin paremmin halusi, jos exäsi olisi ollut väkivaltainen. Mutta nyt kyllä kuulostaa enemmän vain siltä, että olet henkisesti vielä kiinni tuossa suhteessa. Kyllä exäsi kuulostaa k*sipäältä, mutta siitä on pitkä matka vielä oikeasta siihen että toisesta täytyisi varoitella tuntemattomille.
Vierailija kirjoitti:
Tyhmyydestä pitääkin sakottaa.
Ap on nyt tuo hullu ex ja jos nyxä ei tajua tuosta haukkumisesta mikä mies on miehiään niin...
Sinun ei tarvitse pelastaa ketään muita kuin itsesi. Et ole vastuussa exäsi toiminnasta. Pidä se mielessäsi.
Ihan kun puhuisit mun exästä. Aluksi hurmataan uhri, palvotaan maata jalkojen alla, äkkiä uhri nalkkiin esim. Nopealla yhteenmuuttamisella ja sitten alkaa perheestä eristäminen, kavereista eristäminen ja tarkka valvonta mikä ulottuu kaikkeen, aina siitä mitä saa pukea päälleen, ajatella tai sanoa. Omalta kohdalta voin sanoa että alkuhuumasta täyteen hulluuteen meni vuosi, ja kaikki tapahtui ennenkuin huomasinkaan. Vaikka alitajunta sanoi että kaikki ei ole kunnossa, vaati 7 pitkää vuotta päästä irti exästä. Erosta on jo kohta 8 vuotta, eikä exä ole vieläkään "antanut anteeksi" sitä että hänet jätettiin; edelleen ottaa asiakseen aika ajoin pelotella, uhkailla jne.
Uusi nainen exällä oli kaksi viikkoa eron jälkeen. Vuoden sisään erosta naiset vaihtuivat melkein kk välein. Sitten exä löysi sopivan uhrin ja äkkiä yhteenmuutto jne täsmälleen sama kaava kuin minun kanssani. Mietin tosissaan että varottaisinko exän uutta naista, kertoisin miehen väkivaltaisuudesta ja sairaalloisesta mustasukkaisuudesta mutta tajusin että se olisi turhaa, sillä narsisti puhuu vaikka mustan valkoiseksi. Narsistin uhria ei voi pelastaa, sillä kun narsisti on kyntensä johonkin iskenyt, ei siihen pysty kukaan ulkopuolinen enää vaikuttamaan.
Eli ei, turhaan varoittaisit narsistin uutta uhria. Sinusta tehtäisiin mustasukkainen sekopää ja narsisti kääntäisi puheesi vain omaksi edukseen.
Ei todellakaan kannata varoittaa. Näin neuvotaan joka ikisessä narsismia käsittelevässä kirjassa. Lukaisepa vaikka Juoksukengät-niminen teos.
En menisi kertomaan mitään enkä ottaisi yhteyttä. Ei voi tietää, mihin johtaisi. Eksä voisi alkaa vainota tms. Parempi häipyä taka-alalle ja pois tuollaisen elämänpiiristä.
Montakohan sataa tuhatta naisten itsediagnosoimaa "narsistia" Suomessa oikein onkaan?
Jos tämä uusi ottaisi itse sinuun yhteyttä ja kyselisi, niin sitten voisit varoittaa. Muutoin en olisi enää missään tekemisissä.
En tiedä. - Ongelma tai haaste on, että miten kuullostaa uskottavalta ja luotettavalta sen sijaan, että kuullostaisi kkatkeralta ex-kumppanilta. - Ja sitten saa tai voi saada (taas) kuulla, että miksei kukaan varoittanut. Itse olen ollut jo vuosia sinkkuna ja aina toisinaan käy mielessä, että uskallanko tai osaanko ihastua saati rakastua kehenkään pilaten tällä epävarmuudellani ja arkkudellani kaikki mahdollisuuteni.
En varoittaisi. Haluan pysyä mahdollisimman kaukana eksästä ja pelkäisin sitä että saisin tyypin takaisin kimppuuni. Olen estänyt tyypin kaikissa mahdollisissa paikoissa joten en edes saisi tietää jos hänellä olisi uusi kumppani. Tuskin uusi nainen edes minua uskoisi, koska mies varmasti selittää hänellekin miten hullu minä olen ja jos saisi siitä varoituksesta kuulla niin sepittelisi tarinoita miten olen edelleen sekaisin päästäni ja haluan vain eksän takaisin.
Jos taas uusi kumppani tulisi multa kysymään niin siinä tapauksessa kertoisin suhteesta sillä ehdolla että uusi kumppani ei ota asiaa puheeksi eksän kanssa mun oman turvallisuuteni vuoksi.
Narsisti osaa tarinallaan kääntää asiat niin, että sä olet ap se hullu narsistieksä, josta sun eksä on päässyt viimeinkin yli.
Vaikka ajattelet hyvää, aiheutat todennäköisesti itsellesi vaan ongelmia, jos menet sotkeentumaan asiaan. Oot päässyt narsistista eroon, sulla on pitkä terapiakäynti. Entä, jos eksäsi alkaa vainoamaan sinua? Voit nopeasti olla taas samassa terapiakierteessä..
älä ota mihinkään vanhan hoitosi uuteen ystävään yhteyttä. pitää sinua kateellisena.
yleensä ne jutut kaatuu omia aikojaan. ota sitten yhteyttä jos vanha suola janottaa.
0/5