Jos miehenne ei olisi kertaakaan sanonut että, sinä olet kaunis
Tai kehunut ulkonäköäsi yhtää mitenkään, mitä ajattelisit asiasta?
Kommentit (62)
Mies valehtelee äärimmäisen harvoin ja hyvä niin. Leikki ikäinen poikani sanoo minua välillä kauniiksi, mutta häneltä nyt tulee ihania kohteliaisuuksia jatkuvasti myös isälleen. <3 Ulkonäköni näyttää muita miehiä kiinnostavan, mutta ja se johtuu siitä, että olen muodokas, naama sen sijaan on kuin ylipainoisen norsun vi#tu.
Vierailija kirjoitti:
Ei olisi minun mieheni. Minulle kumppanin ulkonäkö on tärkeää, joten olisi mielestäni toivottavaa, että myös kumppani katsoisi minua samalla tavalla.
Nyt olisi pieni reality check paikallaan.
Joko olisit siis koko ikäsi yksin kuin jonkun rakastama. Jonkun, joka ei pidä sinua kaunottarena tai hottiksena, jota et objektiivisesti ajateltuna ole, mutta jonkun, joka pitää sinä kuitenkin vaikka söpönä tai ihanana tai hellyyttävänä ja muuten vaan rakastettavana ja ihailtavana.
Miehet ovat pinnallisia, jos naisen ulkonäkö on tärkeä asia. Naista on sitten kuitenkin syytä kehua ulkonäöstä olipa aihetta tai ei. Olenkin aina sanonut, että valkoiset valheet ja katteettomat lupaukset ovat parisuhteen koossapitävä voima.
M52 kirjoitti:
Itse sanon vaimolleni päivittäin miten kaunis ja seksikäs hän on, miten ihana peppu ym., miten hyvältä hänen vaatteensa näyttävät, jne. Tai sanoin, kunnes hiljattain tuli sellaista palautetta, että olet ilmeisesti kauheassa kiimassa kun koko ajan täytyy olla jotain tuollaista sanomassa. Tuli vähän sellainen olo että kylläpäs olenkin ollut tyhmä ja moukkamainen, olisi kai parempi kun en olisi sanonut mitään.
Kysymys naisille: jos kerran liika on liikaa, ja liian vähän on liian vähän, niin missä se 'sopivan' määrän raja kulkee?
Teillä nyt on joku muu ongelma.
Olisi outoa päätyä yhteen tuollaisen miehen kanssa. Mitä ajattelisin? Varmaan, että olen tehnyt virheen.
Vierailija kirjoitti:
Olisi outoa päätyä yhteen tuollaisen miehen kanssa. Mitä ajattelisin? Varmaan, että olen tehnyt virheen.
Mutta ei mieheni voi väärässä olla koska en saa missään muiltakaan miehiltä huomiota.
Mun mies ei kehu oma-aloitteisesti. Ei vaan osaa, ei kuulu tapoihin, ei ole luontevaa. Ei myöskään osaa ottaa kehuja vastaan. Joskus tosi harvoin saattaa jotain "suoritusta" kehua, tyyliin että ruoka on hyvää tai halkopino suora, mutta ihmiseen kohdistuvia kehuja saa vain tilattuna. Kyllä mä tiedän että se ajattelee että olen rakas ja ihana ja nätti sit pyydän että sanoo sen ääneen, ja hän kiltisti toistaa 😁
Ei meistä kumpikaan ole niin pinnallinen että kaipaa ulkonäkökehuja tai mitään muitakaan kehuja, teot kertovat enemmän. Toki palveluksista yms kiitetään.
Joskus kun krapula-aamun olen puolilta päiviltä kömpinyt vanhalle viinalle haisten sängystä ylös, on saattanut pörröttää tukkaa lisää ja antaa pusun poskelle. Siinä sitä kehua ihan riittämiin.
Vierailija kirjoitti:
Mun mies ei kehu oma-aloitteisesti. Ei vaan osaa, ei kuulu tapoihin, ei ole luontevaa. Ei myöskään osaa ottaa kehuja vastaan. Joskus tosi harvoin saattaa jotain "suoritusta" kehua, tyyliin että ruoka on hyvää tai halkopino suora, mutta ihmiseen kohdistuvia kehuja saa vain tilattuna. Kyllä mä tiedän että se ajattelee että olen rakas ja ihana ja nätti sit pyydän että sanoo sen ääneen, ja hän kiltisti toistaa 😁
Mun mieheni kyllä kehuu ruokaa tai työ jutuista, kun meillä yhteinen työ mutta ei toista mitään asiaa ulkonäöstäni. Jos kysyn, olenko kaunis tms? Vaihtaa puheenaihetta. Ap
M52 kirjoitti:
Itse sanon vaimolleni päivittäin miten kaunis ja seksikäs hän on, miten ihana peppu ym., miten hyvältä hänen vaatteensa näyttävät, jne. Tai sanoin, kunnes hiljattain tuli sellaista palautetta, että olet ilmeisesti kauheassa kiimassa kun koko ajan täytyy olla jotain tuollaista sanomassa. Tuli vähän sellainen olo että kylläpäs olenkin ollut tyhmä ja moukkamainen, olisi kai parempi kun en olisi sanonut mitään.
Kysymys naisille: jos kerran liika on liikaa, ja liian vähän on liian vähän, niin missä se 'sopivan' määrän raja kulkee?
Olen keskiverron näköinen nainen. Ihan ok meikattuna. Mielestäni on liikaa jos kehuu päivittäin. Kerran viikossa/parissa on ihan hyvä.
Mulle tulee varsinkin kiusaantunut olo jos olen kotilookissa eli ilman meikkiä, tukka sekaisin ja verkkarit päällä ja mies kehuu kauniiksi. Vaikka mies oikeasti tarkoittaisi sitä niin silti se tuntuu vitsiltä, koska peilistä näkyy jotain röllipeikon ja Uuno Turhapuron väliltä :DD
N28
En ole kaunis enkä odota miehen sellaista edes väittävän. Sen sijaan hän sanoo muita rakastavia asioita ja osoittaa rakkautensa teoillaan.
Exä sanoi joskus "niin sullaki" kun sanoin et sillä on nätit silmät. Siinä taisi olla kehumiset 24 vuoden ajalta.
No oon kyl aina ollu ihan tavis/keskiarvon alapuolella joten en haluakaan mitään kommentteja ulkonäöstä. Nolostun vaan kun aina oon kuullu haukkuja/mollaamista miehiltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista :(
Sanooko mitään kaunista koskaan?Ei oikeastaan, mitä kaunista hän voisi sanoa?
No vaikka mitä. Ihan jo sekin on ihana kuulla, että toinen arvostaa sinua.
Kerran sanoi jostakin naisesta televisiossa että on tosi ruma nainen ja perään lisäsi että sinä olet kyllä kauniimpi....oliko tuo nyt sit kehu vai loukkaus..joskus mietityttää tuo tokaisu mutta en ole viitsinyt ottaa enää asiaa puheeksi
Ei ole sanonut kauniiksi ei- oltu yhdessä vain n 50 vuotta .Olen ollut aina kaunis ja edelleenkin olikein ” mukiinmenevä” kaikin puolin.Ei ole vaan hänen tapana sanoa kenellekkään noin.
Ei mun mies sano mua kauniiksi. Seksikkaaksi kyllakin. Kysyy minulta melkein paivittain etta rakastatko minua viela. Tarpeeksi hyva mulle. Eihan tassa mitaan teineja enaa olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista :(
Sanooko mitään kaunista koskaan?Ei oikeastaan, mitä kaunista hän voisi sanoa?
Vaikka mitä.
Itselläni sama tilanne. Mies ei kehu spontaanisti koskaan. Ainoastaan silloin jos itse joudun kerjäämään kehuja.
Itsetunto paskana, harkitsen eroa päivittäin.

Kamalaa tuollainen. :(
Vinkki 5. Meillä ollut vähän samaa vuoden alussa. Mies lähti rallireissulle veljensä kanssa viikonlopuksi ja päätin että kun palaa kotiin, yllätän. Oli pitsibody, sukkanauhat yms ja koin itseni oikeasti seksikkääksi. Se fiilis kun mies tuli kotiin ja oli ihan että woooow! Jo piristyi seksielämä todella paljon.