Kertokaa minulle kamalimmat parisuhdekokemuksenne
Haluaisin kuulla tarinoita sairaalloisen mustasukkaisista puolisoista, sekopäistä yms. Kiitos.
Kommentit (3)
Ensimmäinen poikaystäväni vie ehdottamasti tämän tittelin! Olin 14-vuotias, kun aloimme serurustelemaan. Ensimmäisen vuoden hän oli todella mukava ja ihana. Sitten alkoi narsistisia puolia tulemaan esiin. Hän esimerkiksi haukkui rintoja, että ne roikkuivat. Silloin rintojeni koko oli varmaan sen AA. Koko ajan mollasi jollain tavalla ulkonäköäni, älyäni ja nolasi jotenkin ystävieni kesken. Hän oli myös todella lähesriippuvainen. Hän esimerkiksi halusi, että menin 6 aamulla hänen luokseen, jos olin menossa 8 aamulla kouluun. Äitini ei antanut vielä silloin minun mennä kouluaamuina yöksi kavereille/poikakaverin luokse. Ja minä tyhmähän menin. Heräsin ennen sianpierua, että sain viettää aamulla aikaa hänen kanssaan. Lisäksi hän käytti kaikki viikkorahani. Hänen mielestään pariskuntien rahat olivat yhteisiä. Hän ei juurikaan saanut rahaa vanhemmiltaan.
Sitten kuvioihin tuli pettäminen. Annoin hänellä monta suhdetta anteeksi. Luulin oikeasti, että olen niin ruma ja tyhmä etten ikinä saisi ketään muuta. Yksi meidän tuttumme miespuoinen oli katsonut todella pitkään tätä säätöämme ja sitä miten minua kohdeltiin. Hän kertoi ihastuksestaan minuun ja olin ihan ymmällään tästä. Olin tässä vaiheessa jotain 17 vuotta. Päätin tarttua tähän tilaisuuteen päästäkseni eksästäni eroon. Nyt, kun jälkeen päin ajattelee niin hän oli suojelusenkelini. Seurustelimme noin 5 vuotta kunnes erosimme ystävinä. Nykyään olen lähemmäs 30 vuotias onnellisesti kihloissa ja pienen vauvan äiti. Anteeksi, jos on hieman epäselvää tekstiä, mutta olipa todella helpottavaa näin yli 10 vuoden jälkeen kirjoittaa tuosta kusipäästä. Jolle edelleenkin olen näköjään katkera.
Eräs tuttu ei saanut pitää mitään yhteyttä kavereihinsa ja tyttöystävä vahti sairaalloisesti, kenen kanssa mies esimerkiksi puhui puhelimessa.
Eikö kellään ole kokemuksia?
Minut on mm. tyrkätty seurusteluaikoina portaikosta alas.