Tulisieluisten parisuhde. Voiko se koskaan tyyntyä?

Niin ja meillä on lapsia joten senkin takia pitäisi saada parisuhde kuntoon.

ap

Niin ja meillä on lapsia joten senkin takia pitäisi saada parisuhde kuntoon.

ap

mitä tarkoittaa vahvaluonteista? ja mitä olette merkeiltänne, molemmat oinaita, vaiko jousimiehiä? 

se, joka on ihmisen luonteessa, ei (välttämättä) muutu, eli ominaisuudet itsessään on ja pysyy. mutta voitte koulia niitä ja kasvaa ihmisenä. jos elämässä sattuu jotain oikein dramaattista, niin yleensä arvot menee järjestykseen ja tuollaiset typeryydet jää. muuten voii olla hidasta muutosta.

kun on menty sille tasolle, että nälvitään toista henkilökohtaisuuksista, voi olla että paluuta ei ole. anteeksianto ja pitkä asioiden selvittely ainakin pitäisi tehdä. jos pysyy tekojen arvosteluna, ei ole niin vakavaa. kumpaa teillä on?

Horoskoopit on oinas ja leijona... Henkilökohtaisuuksiin kyllä mennään ja joskus rajustikin, mutta toisaalta mikään ei edes satuta. Ja anteeksi annetaan samantien. Mutta itellemme on vaikea antaa anteeksi sitä että vaikka kuinka päätetään lopettaa niin aina se vaan jatkuu.

Voi olla että siinä vaiheessa vasta kun toinen päättää lähteä, niin voisi toinen tajuta muuttua. Toivottavasti ei mene niin pitkälle.

En kyllä voi ymmärtää miksi kynnys olla puolisolle ilkeä ja räjähtelevä on olematon. Mä en muille hermostu juuri mistään, vaan luonteeni on muiden kanssa aivan erilainen. Mua kuvaillaan kiltiksi, seuralliseksi ja sovittelevaksi. Kukaan varmasti osaa aavistaa kuin ilkeä osaan olla kotona miehelle. Aivan kuin eri ihminen :(. Mies väläyttelee taas tempperamenttiaan ulkomaailmassakin, mutta lähinnä tuntemattomille. Hänen tuttavansa pitävät häntä enimmäkseen mukavana.

ap

no joo, kyllähän te ootte aika pari. varsin omapäistä porukkaa. mitä se voisi kertoa, mieti. lähtekää siitä miten peilaatte toisianne. mikä itsessä ärsyttää, niin siitä raivoaa toiselle? vain te voitte tietää. 

tää on ehkä jotenkin klassista, mutta kyllähän henkisen tien "opeista" löytyisi apua. kirjastoon siis. muutenkin, hankkikaa tietoa ensin, mistä on kyse. kun tunnutte tuntevan toisenne, niin miksi ette yhdessä lähtisi ratkomaan tuota ongelmaanne.

hienoa että pyydätte anteeksi! auttaisiko jos alkaisitte jättää viestejä lapulle aina kun alkaa kiehua?

Hyvä idea toi kirjoittaminen. Sitä vois yrittää! Ja varmaan vois kirjastostakin löytyä jotain.

ap

Muistelen, että oliko se kuuluisa Keltikangas vai mikä, joka kirjoitti näistä temperamenteista ja sen koulimisesta. hyvä kirja, löydät sen varmasti.  luin ite sitä, kun muksulla kiehui. 

ja tee niin että kun näet että kohta räjähtää, lähde selittämättä toiseen huoneeseen. kun tulet takaisin aloita ihan muusta aiheesta. vältä sanomasta "kun sinä olet" vaan arvostele vain toisen toimintatapoja. ei siis persoonaa. jos postittelu toimii, toiselle voi jättää viestejä enemmänkin, sitähän ei tiedä mitä niistä pulpahtaa - jokin pieni asia josta ei voinut kuvitella, että on ärsyttäjä tai aiheuttaja.

onnea matkaan, en usko että eroatte, jos vähän paneudutte tähän

t se joka sulle vastaili

Keltikangasta löytyykin meidän kirjastosta. Pitää käydä lainaamassa. Kiitos vinkistä! Muutkin kirjavinkit otetaan ilolla vastaan.

ap

[quote author="Vierailija" time="24.02.2013 klo 20:21"]

Meitä on kaksi vahvaluonteista suorasuuta jotka päädyimme aikanaa yhteen. Ehkä se silloin yhdisti meitä, suhteessa olimme yhtä vahvoja eikä puoliso tossun alla niin kuin aikasemmissa suhteissa kävi. Nyt kun päät on kolissut yhteen jo 10v, niin tyyntymisen sijaan puhumme entistäkin suoremmin, kumpikaan ei pysty nielemään sanojaan vaan sanomme ilkeitä asioita toisillemme ja ärsyynnymme pikkuasioista. Ainainen tappelu typeristä asioista tuntuu raskaalta. Monet kerrat olemme puhuneet että nyt se loppuu ja alamme käyttäytymään niin kuin aikuisten pitäisi, mutta aina se lipsuu takaisin entiseen. Emme halua erota, kovapäisinä kun koemme sen epäonnistumisena. Haluamme paremman suhteen jossa kynnys nälviä toista on korkea. 

Onko kenelläkään samantyyppistä kokemusta, että pitäisi muuttaa itseä ja tempperamenttiaan? Tempperamentti on erilainen eri ihmisten kanssa, mutta kuten sanoin, ihmistä en nyt haluaisi vaihtaa.

[/quote]

ei temperamenttia tarvitse muuttaa, eikä edes voi. Riittää kun opettelette ottamaan vastuun omista tunteistanne. Kasvakaa aikuisiksi. Opetelkaa kunnioittamaan toisianne. Voi tarvita terapiaa jos olette kovin sekaisin itsenne kanssa. Turha syyttää  temperamenttia jos on huonot sosiaaliset taidot.

Totuus on, ettei toista voi muuttaa, vain itseään voi. Aloita siis siitä. Älä sen vastoinkäymisen tullessa otakaan kilpailuasemaa, kumpi "voittaa" ja on oikeassa, vaan panet oman suun kiinni. Yksin ei voi tingata :)

Olen tästä ennenkin puhunut. Jos teillä on rakkautta jäljellä, niin tulet huomaamaan, kuinka ihmeellinen voima on sen valituksen ja kiukuttelun ja toiselle sanomisen poisjättämisellä! Hyvä kertaantuu! Tiedät jo itsekin, että paha kertaantuu myös, mutta niin on myös hyvän laita.

Meillä oli vähän sama tilanne aikoinaan, sanomista tuli helposti. Minua ärsytti miehessä ja hänen tekemättä jättämisissään moni asia ja todellakin muistin näistä mainita tyyliin nämä kuuluisat "aina sinä..." ja "ikinä sinä et...". Tämähän ei mitenkään motivoinut miestä olemaan "parempi" aviomies tai isä - mutta siitä viis, minähän olin oikeassa! Tavallaan olinkin, moni hommista ja lasten jutuista olikin vain minun kontollani. Lopun kaiken olimme tilanteessa, jossa kumpikaan ei ollut onnellinen.

Sitten päätin kokeilla muutosta. Alkuun ihan väkisinkin päätin olla iloinen, huomaavainen ja lopettaa valituksen kokonaan. En sanonutkaan niistä unohtuneista tavaroista, siivoukseen osallistumattumuudesta, oman ajan vähyydestä, vaan aloinkin kehumaan niistä asioista, jotka olivat hyvin. Meillä kuitenkin mies on todella taitava korjaamaan kaikkea, hoitaa työnsä kunnolla, kuskaa lapsia jne. Aloin paljon aiempaa enemmän kyselemään kuulumisia, tekemään pikkuylläreitä - ihan tavallisia juttuja, siis keittämään kahvia ja viemään sen hänelle, tekemään miehen herkkuruokia kommentilla "tein tänään tätä sinulle, kun herkkuruokaasi", ylipäänsä huomioimaan häntä "niinkuin ennen" - pidin siis myös itsestäni parempaa huolta, kosketusta, pitkiä katseita jne (no sanottakoon, että seksiosasto on meillä pelittänyt aina hyvin, mutta nyt annoin ymmärtää ja ymmärsin antaa vain sen aiemman jälkimmäisen osan sijaan).

Opettelin myös ajattelemaan asioita enemmän mieheni kannalta. Onko pahantuulinen ja määräilevä puoliso kiva? No ei ole. Vaihdoin taktiikkaa: jos toivoin tai haluisin jotakin, esitin asian toisin: olisi kiva, jos ehtisit... tai tulisin tosi iloiseksi, jos voisit...

Tiedätkö mitä: meni alle VIIKKO ja minulla oli mies, joka osallistui siivouspuuhiin, oli hullaantunut minuun kuten silloin ennen ja korjasi kaikki tavaransa. Ei siksi että pyysin (koska en vihjannut niistä sallakaan), vaan siksi, että hän halusi tehdä minulle mieliksi. Hän halusi olla minulle mukava, koska minäkin olin hänelle. Hyvä ihan oikeasti kertaantuu!

Minä en sanonut miehelle etukäteen mitään tästä suunnitelmasta. Aloitin suursiivouksella ja laulamalla ain laulain työtäs tee :) . Päätin unohtaa sen "voittamisen", ja kokeilla muuta. Ja se toimi!

Lopunkaikenhan minä tässä voitin kuitenkin

 - ja yhtä lailla mies. Näin on kulunut jo seitsemän vuotta. Kertaakaan tänä aikana ei  ole ollut tarvetta palata siihen vanhaan.

Nro 11 jatkaa: miten tähän kurjaan tulee tyhjät rivivälit, kun äskeisessä tekstissä ne näkyivat kirjoitusvaiheessa mutta tuossa valmiissa ei?

Kiinnostava aloitus, koska olen vasta tavannut miehen, jonka kanssa oleminen on juuri tuollaista kuin kuvailit. Vaikka vetovoimaa on välillä uskomattoman paljon on myös erimielisyyksiä, väittelyitä ja tunne, ettei toinen ymmärrä mitään mitä sanon oikein ja toisin päin sama juttu. Mietin, haluanko jatkaa tätä tämän enempää.

Mielestäni parasta seuraa ovat ihmiset, jotka tuovat esille parhaat puolet toisesta. Kuulostaa siltä, että te jostain syystä vahvistatte toisenne huonoja ja aggressiivisia puoli, ehkä kyse on myös jonkinlaisesta valtataistelusta, jossa kumpikaan ei anna periksi? 

Koska teillä on lapsia ja olette olleet kauan yhdessä on ehkä syytä mennä johonkin parisuhdeneuvontaan, jossa joku ulkopuolinen ohjaa keskustelua ja teidät huomaamaan mikä toisessa suututtaa. Ainakin on positiivista, että tiedostatte tilanteen. 

Menin aikanaan terapiaan. Hän luonnehti että olen alakuloinen ja arki oli miehen kanssa tappelua. Ja tämäkin siis minun takia. Hain riitaa koska testasin miestä ja huusin koska minulle ei ole kotona opetettu tapoja setviä riitoja.

Terapiassa opettelin tapoja eikä sen jälkeen ole tarvinnut tapella kotona. Kuuntelen mitä minulle puhutaan ja vasta sitten puhun itse.

Me puhutaan muutenkin paljon, käytäisiin tälläisestäkin tänään pohdintaa miehen kanssa kuin miettisin yksin. Asiat pitää jakaa, oppii tuntemaan toista! 

Minusta tuo on lähinnä säälittävää että läheisille pidetään jotain kulissia yllä. Ei sillä että pitäisi riidellä heidän edessään vaan olette huomanneet että käyttäydytte tuolla huonolla tavalla tietyissä tilanteissa.

Itsekin olen huomannut, että toisen huomioiminen ja nalkuttamisen lopettaminen ovat auttaneet. Aiemmin tapeltiin aina siivoamisesta ja kodinhoidosta, koska minä halusin niiden hoitamiseen tasa-arvoa. Huomasin kumminkin, että yleensä nämä tilanteet johtivat aina riitaan ja lopulta päätin niellä tappioni. Kas kummaa, tämä johtikin siihen, että aloin saamaan aamukahvit vuoteeseen, tiskikone alkoi tyhjenemään itsestään ja rojukasat hävisivät. Ei siksi, että minä olisin tehnyt enemmän, vaan koska päätin ottaa ne hommakseni. Mies huomasi panostukseni ja alkoi itsekin näkemään enemmän vaivaa. 

Lisäksi opettelin nielemään kiukkuani. Kaikesta ei aina tarvitse sanoa takaisin ja pahimman ärsytyksen voi purkaa ensin vaikka tietokoneen näytölle. Mies myö lanseerasi meille jaksuhalin. Kun toinen on selvästi stressaantunut tai ärsyytynyt, niin tälle annetaan jaksuhali eli kunnon rutistus ja samalla sanotaan "jaksuhali". Tuo on niin hölmöä, että sille tulee väkisinkin hymyiltyä ja olo helpottuu.

Etsi siis itsestäsi ne asiat, jotka voivat olla osa ongelmaa ja kehitä ongelmiin ratkaisu. Pyydä miestäsi tekemään samoin. Voitte myös vaikka pyytää toisianne kertomaan mitkä asiat toisessa ovat niitä jotka saavat toisessa veren kiehahtamaan. Jos pelkäätte tämän aiheuttavan sanomista, niin tehkää se vaikka kirjeillä, niin ettette lukuhetkellä ole samassa paikassa. Jos ongelmana esimerkiksi on, että mies ei tee asiaa X, niin hänen tehtävänään voisi olla se, että opettelee tekemään asian X ja sinä taas katsot unohdukset läpi sormien, eikä mies revi pelihousujaan, jos joskus vahingossa huomautat tästä. Ärsytyksen hetkellä menkää eri huoneisiin tai opetelkaa ainakin laskemaan kymmeneen.

Olipa tänne tullut ihania viestejä! Mun alkoi heti tehdä mieli muuttua hyväksi ihmiseksi. Sellainenhan mä haluaisin olla, ja haluan uskoa että sellainen pohjimmiltani olen.

Käymme todennäköisesti valtataistelua. Lapsuudenperheessäni äiti oli alistettu harmaa hiiri jolla oli paha olo ja hoin aina itselleni että minulle ei kukaan mies ikinä tule alistamaan tai sanomaan miten asiat tehdään. Ehkä se ajatus jossain tiedostamattomassa mielessä edelleen teroittelee kynsiään, valmiina hyökkäämään heti pienimmästäkin vinkistä. Pelottavampi ajatus on vielä se, että ehkä minä olenkin kuin isäni, joka halusi määrätä mitä puoliso ajattelee ja tekee :(.

ap

Meilläkin on kaksi tulisielua. Riidellään paljon; öisin kuitenkin rakastellaan ja nukutaan. Toisaalta en osaisi olla ihan joojoo-miehen kanssa. Tarvitsen elämääni särmää. Ollaan myös molemmat kovaäänisiä ja nopeasti kiihtyviä. Ongelmia ei lakaista maton alle vaan ne riidellään heti:D Nyt pitää opetella rauhoittumaan kun vauvakin syntyy pian.

Ei rakettitiedettä. Vaan todella vaikea "neuvo".

Kummankin pitää aina silloin tällöin joustaa. Jos olette 10 v matsanneet tasapäisesti, niin siitäkään ei tule hyvää jos vain toinen joustaisi.

Mieti myös sitä, että onko särmät yhtään hioituneet?

Tuntuisi hassulta, ettei olisi yhtään.

Kerron salaisuuden. Myös rauhalliset parit käyvät omalla tavallaan välillä kisaa siitä, kumpi sen viimeisen sanan sanoo.

Ainainen valtataistelu olisi todella rasittavaa, haluaisin, etta arki sujuu. Tasta syysta saattaisin joustaa joskus liikaakin, jos mies kokisi tarkeaksi saada aina se viimeinen sana. Onneksi mies ei ole sellainen, on joskus liiankin kiltti ja kyselee, mita ajattelen mistakin.

Niin, ei ole kyllä särmät hioutuneet vaan ennenminkin kynnys sanoa pahasti ja vielä ilkeämmin on vaan laskenut. Eipä ole juuri asiaa jota ei voisi hetken mielijohteesta sanoa/huutaa. Mä luulen että ainoa vaihtoehto on että mä muutun, mutta jos mies ei muutu niin en kyllä kynnysmatoksikaan rupea. Mä oon kyl aikasemminkin tsempannut tolla saralla, purrust hammasta kun on tehnyt mieli sanoa jotain ilkeää tai nalkuttaa. Mutta ne ei ole kyllä mieheen tehonneet. Mies on vain nostanut jalat pöydälle ja nojannut sohvaan tyytyväisenä ajatellen että nythän tää parisuhde alkaa toimimaan, kun toki miehellä on ollut silloin oikein mukavat oltavat. Olen lyönyt silloin hanskat tiskiin. Ehkä olisi pitänyt kuitenkin vielä jatkaa yritystä eikä lopettaa pariin päivään.

Kyllä mä tän riitelyn sietäisin, mutta lapset eivät ansaitse kasvaa kodissa jossa vanhemmat räjähtävät ilman mitään varoitusta toisilleen. Sanotaan että lapsien on hyvä nähdä myös riitoja, mutta silloin tarkoitetaan rakentavia riitoja eikä tällaista turhanpäiväistä räiskymistä pikkuasioista joista järkiperäinen keskustelu on kaukana. Vaikka ei niin lasten edessä edes räiskyisikään, niin kireä ilmapiiri ei voi olla vaikuttamatta lapsien persoonallisuuden kehitykseen, niin kuin oma historianikin jo kertoo. Niin ja oikeasti. Kyllä mä luulin että voin hillitä itseäni lasten edessä, mutta eihän se tempperamenttisella ihmisellä onnistu.

ap

Kyllä se onnistuu! Hyvä kertaantuu - jos puoliso on ihan patologinen tyyppi, niin sitten ehkä ei. Jos näin olisi, sittenhän se sietäisikin lähteä.

Meillä oli aivan selvästi kyseessä jonkinlainen valtataistelu ja varmasti varsinkin minun osaltani. Minähän olin mielestäni oikeassa niissä asioissa, joista taisteltiin. En edelleenkään ole tossukka enkä myöskään tossun alla - tasa-arvoisessa parisuhteessa kun ei tarvitse olla. Älä myöskään ole marttyyri, vaan hoida hommat iloisesti - koko perhe voi paremmin. Ja eikä aikaakaan, se toinen kyllä huomaa ja alkaa itse, ihan omasta halustaan osallistumaan.

Tsemppiä! Hyvä kertaantuu :)