Lue keskustelun säännöt.
Kauan sinä olisit kestänyt tällaisessa avioliitossa?
24.02.2013 |
Löysin ex-miehelle kirjoittamani kirjeen. Tässä muutama rivi sen ajan tuntemuksista:
"kirjoitan sinulle, että olen lopen kyllästynyt ilkkumiseesi. NalkuttamiseeSi. Ainaiseen aevosteluusi. Puhun asenteesta, joka on arvostelusi takana. En tee mielestäsi mitään oikein. Luulisi, ettei yksikään ihminen voisi tehdä 80 prosenttia asioista näin väärin. Hyvin usein alan riitelyssä pitämään mykkäkoulua. Syystä, että sinä vähättelet mielipiteitäni nälvimällä. "
No, tilanne oli aika ajoin helpompi. Siihen vaikutti myös se, että minä sulkeuduin kuin simpukka. Tiesin, ettei kannata puhua sitä tai tätä. Avioero tuli vasta 11 vuotta tämän kirjeen jälkeen. Eikä minun aloitteestani, vaan mies otti sivusuhteen. Sivusuhteen syynä oli kuulemma se, että minä en puhu tarpeeksi....
mitä ajatuksia minun tarinani sinussa herättää?
Kommentit (19)
Meillä oli helppo elämä, kun opin elämään sen miehen kanssa.ei mies koskaan sanonut, että haluaisi minun puhuvan enemmän, vasta erokeskusteluissamme. Hän ei silloin halunnut pariterapiaan. Tai olisi suostunut käymäään yhden kerran, mutta sanoi, että toisesta naisesta hän ei koskaan luopuisi.
Ei kukaan ulkopuolinen edes olisi nähnyt mitään erikoista. Eromme tuli yllätyksenä kaikille. En ole täsä asiasta edes ystäville puhunut. Siksi tämä aloitus, jotta saisin mielipiteitä ja ajatuksia herätäviä kommentteja.
löysin tuon kirjeen tänään, vuosien jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Usein se ero tuleekin muille yllätyksenä, koska ulkopuolinen (läheinenkään ystävä) ei tiedä parisuhteesta kuin vain hyvin vähän. Harvoin tulee kertoneeksi muille niitä synkkiä puolia kovin tarkkaan...
Tuo on ihan tyypillistä, että toiveita ei sanota ääneen, eli että haluaisi toisen keskustelevan enemmän. Voi olla, että mies keksi sen siinä oikeutukseksi pettämiselleen, projisoi siis huonoa omaatuntoaan syyttelemällä sinua. TAI sitten aidostikin olisi toivonut sinun sanovan suoraan, jos olet kiukkuinen tai surullinen - sen sijaan että mökötät. Mököttäminen ON helvetin raskasta sille toiselle osapuolelle, jos toki mököttäjälle itselleenkin.
Nälviminen ei tietenkään ole sen parempi kommunikaatiotapa.
Molemmat ovat strategioita, joilla pyritään pääsemään riidassa niskan päälle. Käytitte siis molemmat valtaa omalla tavallanne. Mies mitätöi mielipiteitäsi, sinä kieltäydyit osallistumasta kinaan ja suljit tavallaan oven väliltänne.
-2-
Olisin varmaan jaksanut vaikka hamaan hautaan asti, riippuu, mitä olisin päättänyt. Jos olisin tehnyt kuten sinä, niin siihen eroon asti olis menty.
En vain aina jaksa tajuta, miksi ihmiset vanuaa ihan mihin pskaan asti vaan... Missä on ihmisen järki näissä?
Jos haluat rehellisen mielipiteen, niin olet aika yksinkertainen.
Todennäköisesti miehelläsi on pettänyt sinua jo aiemmin.
Juuri näin tapahtui. En kyllä yhtään tiedä, mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Tekisin varmaan taas samalla tavalla. Vaikka järjellä tiedän, että olisi pitänyt puhua enemmän, niin henkisesti en olisi kestänyt niitä yhteenottoja. Vielä vuosia liiton loppumisen jälkeen nuolen haavojani - kelpaanko, riitänkö?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.02.2013 klo 15:57"]
Jos haluat rehellisen mielipiteen, niin olet aika yksinkertainen.
Todennäköisesti miehelläsi on pettänyt sinua jo aiemmin.
[/quote]
hakuan rehellisen mielipiteen, mutta perustellun. Eli kerro tarkemmin.
ap
Kelpaat ja riität, kunhan vaan kumppani on sinulle ns vähääkään oikea, jota tuo aviomiehesi ei ollut. Syystä tai toisesta vaan luulitte niin ja menitte jopa naimisiin. Joskus sitä vain ei tunne itseäänkään ja näinhän siinä käy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.02.2013 klo 15:57"]
Olisin varmaan jaksanut vaikka hamaan hautaan asti, riippuu, mitä olisin päättänyt. Jos olisin tehnyt kuten sinä, niin siihen eroon asti olis menty.
En vain aina jaksa tajuta, miksi ihmiset vanuaa ihan mihin pskaan asti vaan... Missä on ihmisen järki näissä?
[/quote]
mitä tarkoittaa "vanuaa"?
[quote author="Vierailija" time="24.02.2013 klo 15:45"]
Meillä oli helppo elämä, kun opin elämään sen miehen kanssa.ei mies koskaan sanonut, että haluaisi minun puhuvan enemmän, vasta erokeskusteluissamme. Hän ei silloin halunnut pariterapiaan. Tai olisi suostunut käymäään yhden kerran, mutta sanoi, että toisesta naisesta hän ei koskaan luopuisi.
Ei kukaan ulkopuolinen edes olisi nähnyt mitään erikoista. Eromme tuli yllätyksenä kaikille. En ole täsä asiasta edes ystäville puhunut. Siksi tämä aloitus, jotta saisin mielipiteitä ja ajatuksia herätäviä kommentteja.
löysin tuon kirjeen tänään, vuosien jälkeen.
Tämä tekstisihän kertoo kaiken. Olit todella sulkeutunut, koska edes ystäväsi eivät tienneet ongelmistasi.
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.02.2013 klo 16:04"]
Kelpaat ja riität, kunhan vaan kumppani on sinulle ns vähääkään oikea, jota tuo aviomiehesi ei ollut. Syystä tai toisesta vaan luulitte niin ja menitte jopa naimisiin. Joskus sitä vain ei tunne itseäänkään ja näinhän siinä käy.
[/quote]
hmmm. Tuo kuulostaa siltä, että myös miehelle on olemassa se oikea. tällä logiikalla mies ei nälvisi sitä, joka on se oikea.
Olet oikeassa, en tuntenut itseäni silloin joskus. liian nuorena naimisiin.
ap
Kerro ap, miten oletit miehesi tuohon kirjeeseen reagoivan?
Jos sinä et tee mitään oikein hänen mielestään, niin eikö ole olekin ihan odotettavaa, että hän ei juurikaan kiinnosta mitä mieltä sinä olet mistään etkä siis voi kirjeelläsi muuttaa hänen käytöstään? Otan esimerkin: jos sinun mielestäsi joku olisi höperö dementikko, niin ottaisitko todesta mitään mitä hän sanoo? Miksi siis kirjoitit kirjeen?
Ja jos et kerran ole tyytyväinen hänen käytökseensä etkä pysty sitä muuttamaan, niin mikset ottanut avioeroa?
Taidat olla vanhempaa sukupolvea? Teissä vanhemmissa ihmisissä aina ihmetyttää tuo kummallisen nöyristelevä asenne. Ette pidä oikeuksistanne kiinni ja laita kovaa kovaa vastaan. Siedätte vaan kaikenlaista huonoa käytöstä. En vaan ymmärrä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.02.2013 klo 16:06"]
[quote author="Vierailija" time="24.02.2013 klo 15:45"]
Meillä oli helppo elämä, kun opin elämään sen miehen kanssa.ei mies koskaan sanonut, että haluaisi minun puhuvan enemmän, vasta erokeskusteluissamme. Hän ei silloin halunnut pariterapiaan. Tai olisi suostunut käymäään yhden kerran, mutta sanoi, että toisesta naisesta hän ei koskaan luopuisi.
Ei kukaan ulkopuolinen edes olisi nähnyt mitään erikoista. Eromme tuli yllätyksenä kaikille. En ole täsä asiasta edes ystäville puhunut. Siksi tämä aloitus, jotta saisin mielipiteitä ja ajatuksia herätäviä kommentteja.
löysin tuon kirjeen tänään, vuosien jälkeen.
Tämä tekstisihän kertoo kaiken. Olit todella sulkeutunut, koska edes ystäväsi eivät tienneet ongelmistasi.
[/quote]
[/quote]
en ole vieläkään tästä asiasta kellekään puhunut. kukaan ei ole ko kirjettä lukenut.
eihän kukaan hminen ole läpeensä paha. Ei tuo mieskään. Meillä oli hyviä hetkiä ja miehessä oli paljon hyvää. En ole koskaan muistellut asioita pahalla, ja siksi tilanteen mentyä ohi en kertonut kellekään.
ajattelin silloin, että toista ei voi muuttaa, mutta itseään voi. Siksi minä muutin itseni sellaiseksi, että kestän ne huonot hetket.
ihminen muuttuu myös takaisin päin. Kavereideni mukaan olen nykyään samanlainen kuin ennen miestä.
ap
[quote author="Vierailija" time="24.02.2013 klo 16:09"]
Kerro ap, miten oletit miehesi tuohon kirjeeseen reagoivan?
Jos sinä et tee mitään oikein hänen mielestään, niin eikö ole olekin ihan odotettavaa, että hän ei juurikaan kiinnosta mitä mieltä sinä olet mistään etkä siis voi kirjeelläsi muuttaa hänen käytöstään? Otan esimerkin: jos sinun mielestäsi joku olisi höperö dementikko, niin ottaisitko todesta mitään mitä hän sanoo? Miksi siis kirjoitit kirjeen?
Ja jos et kerran ole tyytyväinen hänen käytökseensä etkä pysty sitä muuttamaan, niin mikset ottanut avioeroa?
Taidat olla vanhempaa sukupolvea? Teissä vanhemmissa ihmisissä aina ihmetyttää tuo kummallisen nöyristelevä asenne. Ette pidä oikeuksistanne kiinni ja laita kovaa kovaa vastaan. Siedätte vaan kaikenlaista huonoa käytöstä. En vaan ymmärrä.
[/quote]
aloitan tuon kirjeeni kertomalla, että "kirjoitan, koska olen yrittänyt asiasta puhua, mutta sinä olet aina sanonut, että minä vain kuvittelen asioita, kirjoitan, jotta uskoisi". Mutta ilmeisesti itsekin tajusin, ettei kirjoittamisesta olisi hyötyä, koska en koskaan sitä antanut. Tai pelkäsin ilkkumista. En jaksa muistaa.
Avioero ei tullut mieleeni. Meidän suvussa ei erottu. En minäkään tänä päivänä ymmärrä siloista itseäni, en siis pysty vastaamaan kysymykseesi....tai sitten ne hyvät puolet peittosivat ne huonot.
olen 45 v., en sen vanhempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi ne huonot hetket pitäisi kestää? Eihän meillä ole kuin yksi ainutkertainen elämä ja tuntuu väärältä elää sitä niin, että vain kestää. Tietysti jos on pakko, niin sitten on.
Sanot ettei kukaan ole läpeensä paha. Tekeekö se ihmisestä hyvän jos hän vahingossa joskus tekee jotain hyvää? Tai jos hän tekee hyvää tasan verran mikä vaaditaan, että muut ihmiset sietäisivät häntä? Itse näen asian niin mustavalkoisesti, että ihmiset ovat joko pahoja tai hyviä ja pahoja ovat ne joilla ei ole pyrkimystä hyvään. Hyvyys on sitten tahdon asia.
[quote author="Vierailija" time="24.02.2013 klo 16:27"]
Miksi ne huonot hetket pitäisi kestää? Eihän meillä ole kuin yksi ainutkertainen elämä ja tuntuu väärältä elää sitä niin, että vain kestää. Tietysti jos on pakko, niin sitten on.
Sanot ettei kukaan ole läpeensä paha. Tekeekö se ihmisestä hyvän jos hän vahingossa joskus tekee jotain hyvää? Tai jos hän tekee hyvää tasan verran mikä vaaditaan, että muut ihmiset sietäisivät häntä? Itse näen asian niin mustavalkoisesti, että ihmiset ovat joko pahoja tai hyviä ja pahoja ovat ne joilla ei ole pyrkimystä hyvään. Hyvyys on sitten tahdon asia.
[/quote]
sanotaan, että mies olisi 80 % ajasta ns hyvä mies ja 20 % ajasta negatiivinen. Ja se negatiivisuus näkyy nimenomaan vähättelynä ja ilkkumisena. Onko tämä riittävä syy avioeroon?
minä aina ajattelin, ettei tämä ole riittävä syy eroon. Tänä päivänä ajattelen, että jos olisin itse rakastanut itseäni enemmän, olisin valinnut itseni, enkä instituutiota.
Ap
Kuulostaa niin tutulta! Meillä tilanne on se, että eroprosessi on juuri käynnistynyt. Meillä kyllä on yritetty keskustella, mutta miehen viimeinen sana oli aina, että suhteemme ei parane, koska hänen mukaansa minä en halua sen paranevan. Lopulta, kun edes mietin seuraavan keskustelun aloittamista, kuulin jo valmiiksi korvissani hänen minun käsityksiäni vähättelevän vastauksensa, niin en sitten enää aloittanut keskustelua, vaan täytin eropaperit.
Meillä on onnellinen avioliitto - pitkälti siksi kun mieheni on niin pitkäpinnainen. Muutaman kerran kuluneen 17 vuoden aikana hän on kertonut että hänestäkin tuntuu kuin minulle ei kelpaisi mikään mitä hän tekee; ikäänkuin olisi hänen vikansa että "ei tienaa tarpeeksi" (ok, joskus natisen kun hänellä menee tuplamäärä rahaa "samoihin" ostoksiin ruokakaupassa tms ei siis muuten tuhlaa), ettei talomme muka ole niin hieno kuin haluaisin (no, itse olemme tehneet - tottakai omat pikkuvirheet näkyy) tai joudun joka kuukausi yksin huolehtimaan laskujen maksusta - oli rahaa tai ei.
No - koskaan en ole sanonut että jokin asia on hänen syynsä, kaiken teemme yhdessä ja maksamme yhdessä joten ei edes voisi olla yksin hänen "syynsä". Olen aina yrittänyt olla kiitollinen kaikesta mitä meillä on ja mitä olemme (jälleen yhdessä) saaneet aikaan, en koskaan vähättele hänen laittamaa ruokaa tai tapaansa hoitaa lapsia tai kotia.... Yritän myös kontrolloida sanomisiani ettei hän käsittäisi väärin.
Uskon että syynä on vähän huono itsetunto jota vuosien yrittämisestä huolilmatta en ole saanut pönkitettyä hänelle tarpeeksi. Ei muuten tuollaisista arjen asioista ottaisi niin itseensä. Mieheni ei taida uskoa vieläkään että hän, perhe ja koti on minulle tärkeintä maailmassa??
[quote author="Vierailija" time="24.02.2013 klo 17:25"]
Meillä on onnellinen avioliitto - pitkälti siksi kun mieheni on niin pitkäpinnainen. Muutaman kerran kuluneen 17 vuoden aikana hän on kertonut että hänestäkin tuntuu kuin minulle ei kelpaisi mikään mitä hän tekee; ikäänkuin olisi hänen vikansa että "ei tienaa tarpeeksi" (ok, joskus natisen kun hänellä menee tuplamäärä rahaa "samoihin" ostoksiin ruokakaupassa tms ei siis muuten tuhlaa), ettei talomme muka ole niin hieno kuin haluaisin (no, itse olemme tehneet - tottakai omat pikkuvirheet näkyy) tai joudun joka kuukausi yksin huolehtimaan laskujen maksusta - oli rahaa tai ei.
No - koskaan en ole sanonut että jokin asia on hänen syynsä, kaiken teemme yhdessä ja maksamme yhdessä joten ei edes voisi olla yksin hänen "syynsä". Olen aina yrittänyt olla kiitollinen kaikesta mitä meillä on ja mitä olemme (jälleen yhdessä) saaneet aikaan, en koskaan vähättele hänen laittamaa ruokaa tai tapaansa hoitaa lapsia tai kotia.... Yritän myös kontrolloida sanomisiani ettei hän käsittäisi väärin.
Uskon että syynä on vähän huono itsetunto jota vuosien yrittämisestä huolilmatta en ole saanut pönkitettyä hänelle tarpeeksi. Ei muuten tuollaisista arjen asioista ottaisi niin itseensä. Mieheni ei taida uskoa vieläkään että hän, perhe ja koti on minulle tärkeintä maailmassa??
[/quote]
Miten voit ensin sanoa, että teillä on onnellinen avioliitto, ja sitten kuvata, kuinka miehesi tuntee, ettei kelpaa sinulle? Kenelle se on onnellinen?
Jaa-a. Sinun versiosi on sinun, miehesi versio on hänen ja totuus on siinä jossakin välimaastossa.
Joka tapauksessa lienee selvää, ettei teidän kommunikaationne toiminut. Paha sanoa, olisiko sille voinut jotakin tehdä. Kävittekö parisuhdeterapiassa, ulkopuolinen usein näkee sellaisia virheitä, joita ei pari itse näe tavassaan keskustella ja ratkoa ristiriitoja?