Minkälaiset isovanhemmat eivät halua nähdä lastenlapsiaan?

[quote author="Vierailija" time="24.02.2013 klo 14:46"]

18:lle:

Kuulostaa hämmästyttävältä, että vanhempi noin vain uskoo kun toinen sanoo, että löytää muka keinot voittaakseen kaikki prosessit ja jättää yrittämisen. Periksi ei saa antaa, kova kovaa vastaan jos muu ei auta!

[/quote]

Mä mietin ihan samaa. Kovin helpolla kyllä luopui isä lapsistaan, vaikka todellakaan ei olisi tarvinnut. Ellei taustalla ollut sitten poikasi taustalta jotain muuta, väkivaltaisuutta tms. jonka pystyy näyttämään toteen. Tosin silloinkin saisi lapsiaan tavata.

Ei se vaan mene enää nykypäivänä niin, että äiti määrää miten toimitaan. Jo ihan lähtökohtaisesti isän ei pidä vaan häntä koipien välissä luikkia pois kotoa jos akka käskee. Ja lapsia taas ei riepotella pois tutusta kodista äidin uuden panon takia.

Ottakaa nyt hyvät ihmiset selvää asioista, niin ei tarvitse itkeä jälkikäteen netissä ihan turhaan. 

PS. poikasi voi vaikka tänä päivänä käynnistää sen tapaamisoikeusprosessin, ja aivan taatusti saa alkaa tavata lapsiaan. Tämä siis sille isoäidille, joka ei ssaa tavata lapsenlapsiaan.

Samat jotka nuorempinakin puhuu muiden penikoisa, halveksivasti ja jopa vihaisesti, niin tuskimpa ne vanhmmitenkaan muuttuu yhtään lapsiystävällisimmiksi.

[quote author="Vierailija" time="24.02.2013 klo 09:56"]

Tässäkin ketjussa käy ilmi selvästi, minkälaiset isovanhemmat tosiaan eivät halua nähdä tai kuullakaan lastenlapsistaan:

1) Ne, joiden mielestä on jo omat lapset kasvattanut, ja ne saa potkaista pesästä 18-vuotiaana. Heidän mielestään vanhemmuus on päättyvää ja sitten ne lapset ovat omillaan. Tällöin ei siis lastenlapsiinkaan ole mitään mielenkiintoa eikä lapsen perheeseen ylipäätään. Kutsuisin näitä isovanhempia hyvin keskeneräisiksi vanhemmiksi, niiksi, jotka ovat tehneet lapset, koska muutkin tekivät, ja kasvattaneet ne mitenkuten, jotta sossut eivät pääse sanelemaan heidän elämäänsä. Vanhemmuus nähdään hyvin suppeana ja lapset melkeinpä vihollisina. Hyvään vanhemmuuteen kuitenkin kuuluu se, että haluaa olla lasten kanssa tekemisissä, kun nämä ovat aikuisiakin, kuulla kuulumisia, nähdä ja tukea elämän myrskyissä.

2) Ne, jotka rakastavat lapsiaan vain, jos nämä tekevät oikeanlaisia valintoja. Jos lapsi ei valitse vanhemmille mieleistä ammattia, ei lasta tarvitse rakastaa. Jos lapsi ei valitse vanhemmalle mieluisaa puolisoa, ei lasta tarvitse rakastaa. Eipä sitten tarvitse niitä lastenlapsiakaan, kun ne ovat myös sen epämieluisan puolison lapsia. Tällainen vanhemmuus on itsekästä ja tukehduttavaa. Lapsi todennäköisesti on helpottunut päästessään pois vanhempien päällepäsmäröinnistä ja ehdollisesta rakkaudesta. Tosiasiassahan hyvä vanhempi kestää myös sen, että lapsi on tehnyt hänen mielestään väärän valinnan ja jaksaa kuunnella kuulumisia ja nähdäkin, vaikka se puoliso ei ihan mieleinen olisikaan. Aikuisen lapsen kun on annettava tehdä ne omat virheensä, ja jos lapsen on kasvattanut hyvin, tajuaa se lapsi virheensä tai sitten vanhemman on myönnettävä, että lapsi olikin valinnut juuri oikean puolison. Mietin usein näissä hirviöminiä-jutuissa, että missä ovat ihmisten sosiaaliset taidot. Ei sille miniälle tarvitse soitella ja kysellä kuulumisia, voi ihan kysellä ne siltä omalta lapseltaan ja myöhemmi lapsenlapsiltaan, kun nämä kasvavat.

Isovanhemmat, joita lastenlapset eivät kiinnosta ovat ihmisinä keskeneräisiä ja vanhempina hyvin vajaavaisia. Inhimillisyyteen kuuluu kiinnostus omien lasten elämään, vaikka nämä olisivatkin jo aikuisia.

[/quote]

Amen. Tämä on erittäin osuva analyysi. Ilmeisesti tällä palstalla on paljon tällaisten vanhempien rakkaudetta kasvaneita lapsia, kun täällä aina puolustetaan isovanhempia, jotka eivät ole lastensa perheiden tukena. Vanhemmuus ei lopu lasten juridiseen täysikäisyyteen. Eri asia luonnollisesti väkivalta-, alkoholi- ym, ongelmaperheet.

Autistinen isovanhempi.

15, en vastannut vielä ketjuun mutta oikeasti on paljon nuoria jotka tekee lapsen ensimäisen rakkaansa kanssa ja lapsi jää mummon vastuulle.

Tilanne voi muuttua siten että mummoa aletaan pitää itsestäänselvänä, jonka omalla elämällä ei ole niinkään väliä vaan on enää suhde miten mummo hoitaa lastenlastaan.

Se, että tätä tilannetta -mummojen hyväksikäyttöä- ei sitten taas koskaan ketjuissa saa mainita on tylyä. Koska kyllähän se vaikuttaa ihan kamalasti miten ihminen edes tahtoo elää, miten lapsenlapsien hoitaminen vie oman ajan mummolta ja voimaakin jos mummo on iäkkäämpi.

Olen itse alle 4-kymppinen ja lapsenlapsia en odota saavan ainakaan kymmeneen vuoteen ja olisi ihanaa ottaa heitä luokse mutta siihen voi vaikuttaa moni asia, joka ei ole edes minun oma valinta: terveys, kiire (työn lisäksi harrastuksiin yhdistäminen sekä muut lapsenlapset). Puhumattakaan suhteet lapsiin ja heidän kumppaneihin. Lisäksi oma parisuhde.

Elämä kuitenkin on aina yhden ihmisen kokonaisuus. Ei se ole varmastikaan näin helppoa mitä tässä jauhetaan.

On kurjaa miten täällä haukutaan iäkkäämpien ihmisien mielenterveyttä jos syy voi olla mikä vaan. Minusta se on asia joka pitäisi siellä teistä jokaisen TIETÄÄ miksi oma äitisi ei hoida tai tapaa lastasi. Todella kamalaa miten solvataan, eikö teitä sitten kiinnosta se oma äiti? Miksi tämän sitten pitäisi jotenkin roikkua sinun lapsessa jos sinä et itse pysty parempaan?

Olen tuo anoppi, joka kertoi miniästään joka ei anna poikani tavata lapsiaan.

Miniä on suoraan sanonut, että syyttää poikaani lasten hyväksikäytöstä jos poikani yrittää oikeusteitse vaatia tapaamisoikeutta. Poikani tuttava on joutunut käymään vastaavanlaisen prosessin läpi, tosin voittaen sen, mutta mielenterveytensä kustannuksella. Tuo on varmaan suurin syy, miksi poikani ei halua prosessiin ryhtyä. Hän kuulemma odottaa, että ihme tapahtuisi ja ex-vaimo ymmärtäisi lasten ja isän suhteen tärkeyden.

Itse tavallaan ymmärrän poikaani, koska hän toimii ammatissa (luokanopettaja), johon tuollaiset syytökset vaikuttaisivat todella paljon. Ja sen ex-miniä tietää. Hän ei ole aivan tavallinen nainen. En tiennyt hänenkaltaisiaan olevan olemassakaan, ennenkuin opin tuntemaan, vaikka olin hänestä kaikenlaista kuullutkin.

Minun vanhempani eivät ole mielisairaita, eivätkä kieltäytymällä kieltäydy näkemästä lapsiani, mitä nyt vaan kaikki muu hössötys menee edelle. Ovat jo kahdeksankymppisiä, joten minun puolestani voivat aivan rauhassa viihtyä keskenään ja eläkeläisyhdistyksissään yms., mutta ihan turha on sitten aikanaan itkeä, kun lapset ja lapsenlapset eivät välitä kyläillä. Tunneside ei synny yksipuolisesti, kyllä siinä tarvittaisiin jonkinlaista tahtoa myös isovanhempien puolelta.

[quote author="Vierailija" time="24.02.2013 klo 14:27"]

Luultavasti suurin osa vastanneista ei itse ole isovanhempia vaan niitä lapsia ja miniöitä, jotka tarvitsisivat isovanhempia joko hoitamaan lapsiaan tai johonkin muuhun, vaikka taloudelliseen apuun.

Minä olen  isoäiti.  Pojallani on kolme lasta. Pienin heistä oli vuoden ikäinen, kun miniä löysi uuden miehen ja heitti poikani pihalle. Poikani sai käydä alkuun katsomassa lapsiaan heidän kodissaan, siis poikani entisessä kodissa. Mukaansa hän ei lapsia saanut. Vuosi sitten poikani solmi myös seurustelusuhteen, jonka jälkeen miniä ilmoitti, että poikani ei saa enää nähdä lapsiaan. Miniä on sen verran kova luu, että poikani ei jaksanut alkaa taistelemaan käräjäteitse tapaamisoikeuksista, koska miniä ilmoitti, että löytää keinot voittaakseen kaikki prosessit.

Meitä isovanhempia ja muita lasten isän sukulaisia ei ole kielletty pitämästä lapsiin yhteyttä, mutta kaikki yritykset on dissattu. Ovea ei avata, puheluihin ei vastata. Joskus vastataan ennen syntymäpäiviä tms. ja luvataan olla kotona, että voisi viedä lahjat. Kuitenkaan ovea ei avata sovittuna aikana. Olemme jättäneet lahjat postilaatikkoon.

On todella surullista, että lapsenlapset voivat tulla vastaan kadulla, eivätkä he tuntisi meitä. Asumme samassa pikkukaupungissa. Surullista on myös se, että opettajana tiedän, että päiväkodeissa ja kouluissa on isovanhempien päiviä, joihin moni isovanhempi osallistuu. Minun lapsenlapseni eivät edes tiedä, että kovin mielellämme me heidänkin isovanhempansa osallistuisimme, mutta ei tule kuuloonkaan.

Lapsille on varmaankin opetettu, että olemme hirviöitä jotka vain eivät välitä. Siitä ei ole kysymys. Mielestämme miniä tekee karhunpalveluksen lapsilleen.

Anteeksi vuodatus, mutta tuli niin paha mieli siitä, että aina ajatellaan, että isovanhemmat ovat itsekkäitä sikoja. Näin miniäkin varmaan omille sukulaisilleen sanoo syyksi, jos he ihmettelevät, miksi lasten isän sukulaiset eivät pidä yhteyttä.

[/quote]

Totta, ei aina ole syynä isovanhemmat, vaan lasten vanhemmat ovat jo nuoruudessaan irtisanoutuneet lapsuudenkodistaan, ja sitten näihin isovanhempiin ei ole yhteyttä.

meillä vaarista ei ole kuulunut kolmeen vuoteen

Mun äidilläni on 6 lastenlasta, minun kolme ja siskoni kolme. Viisi näistä hän tapasi kerran,  kuudetta ei silloin vielä ollut olemassa. Mitään mielenkiintoa lapsenlapsiinsa hän ei osoittanut koskaan. Äitini oli alkoholisoitunut ja narsistinen, eikä meillä lapsilla ollut myöskään mielenkiintoa tukea hänen isovanhemmuuttaan. Varsinaisesti sekä minä että siskoni olimme sitä mieltä, että mielellämme pidämme lapsemme pois sen hirviön ulottuvilta, joka varasti meidän lapsuutemme ja nuoruutemme ja hylkäsi meidät kokonaan, kun meidät huostaanoton kautta sijoitettiin pois hänen luotaan. Meistä ei tullut lapsilisiä tai ollut enää hänelle muutakaan hyötyä, joten se nainen teki katoamistempun, muutti pois ilmoittamatta osoitettaan, puhelinnumeroaan tai yhtään mitään. Nykypäivänä hän on onneksi jo haudassa.

Miksi ihmeessä suhde miniään tai vävyyn vaikuttaisi mitenkään suhteeseen heidän lapsiinsa? Ovatko lapset syyllisiä vanhempiensa tekoihin? Se lapsi on ihan oma persoonansa ja häneen voi luoda suhteen jos vanhemmat eivät sitä estä.

[quote author="Vierailija" time="25.02.2013 klo 07:24"]

[quote author="Vierailija" time="24.02.2013 klo 14:46"]

PS. poikasi voi vaikka tänä päivänä käynnistää sen tapaamisoikeusprosessin, ja aivan taatusti saa alkaa tavata lapsiaan. Tämä siis sille isoäidille, joka ei ssaa tavata lapsenlapsiaan.

[/quote]

Et voi mitenkään taata tapaamisoikeutta, itse olen vierestä seuranut kun äiti systemaattisesti vuosikausia estää kaikki isän yritykset ottaa yhteyttä lapseensa.

Tutustupa http://www.isätlastenasialla.fi

Tietysti yrittää kannattaa, mutta mitään takuita ei ole.

Yksi syy voi olla, jos on ollut raskas elämä, eikä jaksa olla sosiaalisissa suhteissa muihin saati sitten pieniin lapsiin. Voi olla mielenterveysongelmia ja masennusta.

Nykyaikaiset ET:nsä lukeneet isovanhemmat, joilla on kiireinen oma elämä?

Voimakastahtoisten miniöiden appivanhemmat?

Jaa... juuri eilen samaa ihmettelin ja mietin miltä miehen äidistä tuntuu kun ei tunne omia lapsenlapsiaan (kahta nuorinta ei ole edes nähnyt). Nämä tulee todennäköisesti olemaan hänen ainoat lapsenlapset joten luulisi että jotain kiinnostusta olisi.

Mutta eipä ole. Mielenterveydessä häikkää joten ilmeisesti se on syynä.

Jaa... juuri eilen samaa ihmettelin ja mietin miltä miehen äidistä tuntuu kun ei tunne omia lapsenlapsiaan (kahta nuorinta ei ole edes nähnyt). Nämä tulee todennäköisesti olemaan hänen ainoat lapsenlapset joten luulisi että jotain kiinnostusta olisi.

Mutta eipä ole. Mielenterveydessä häikkää joten ilmeisesti se on syynä.

Narsistia karttelevat isovanhemmat.

Mä luulisin, että lasten isä tai äiti, kumpi nyt onkaan heidän lapsensa, on valinnut partnerin, josta eivät ollenkaan pidä ja heillä on jopa jotain tätä vastaan.

Mulla on sisaruksia ja kaikilla ollut niin omituiset puolisot, että en heitä tunne ollenkaa, en edes kun tulisivat kadulla vastaan. Lapsiakaan en sitten tunne ollenkaan. Näin se vain on. Hirveän ahdistavaa, mutta mitä tämmöiselle voi tehdä? Sanovat vaan, että jokainen elää oma elämäänsä ja mikään asia ei kuulu kenellekään. Eikä niiden kanssa voi edes keskustella mistään.

Sellaiset, joilla on hyvä ja täysi oma elämä ja jotka ovat riittävän monta kertaa saaneet lapsiltaan ja näiden puolisoilta kuulla, että heidän elämäänsä ei saa puuttua.

Ei ne lastenlapset nyt niin ihmeellisiä ole, etteikö niitä voisi tarvittaessa korvata jonkun toisen lapsenlapsilla. Harva yli 50v oikeasti nauttii siitä, että joutuu valvomaan pienten lasten kanssa yökaupalla yökyläilyn nimissä ja sitten täytyy valehdella, että hyvin meni ja ihanaa oli. Mieluummin menee vaikka seurakunnan kerhoon varamummoksi kerran viikossa ja saa tankattua lapsimaailmaa pari tuntia ihan valveillaoloaikaan.

Tässäkin ketjussa käy ilmi selvästi, minkälaiset isovanhemmat tosiaan eivät halua nähdä tai kuullakaan lastenlapsistaan:

1) Ne, joiden mielestä on jo omat lapset kasvattanut, ja ne saa potkaista pesästä 18-vuotiaana. Heidän mielestään vanhemmuus on päättyvää ja sitten ne lapset ovat omillaan. Tällöin ei siis lastenlapsiinkaan ole mitään mielenkiintoa eikä lapsen perheeseen ylipäätään. Kutsuisin näitä isovanhempia hyvin keskeneräisiksi vanhemmiksi, niiksi, jotka ovat tehneet lapset, koska muutkin tekivät, ja kasvattaneet ne mitenkuten, jotta sossut eivät pääse sanelemaan heidän elämäänsä. Vanhemmuus nähdään hyvin suppeana ja lapset melkeinpä vihollisina. Hyvään vanhemmuuteen kuitenkin kuuluu se, että haluaa olla lasten kanssa tekemisissä, kun nämä ovat aikuisiakin, kuulla kuulumisia, nähdä ja tukea elämän myrskyissä.

2) Ne, jotka rakastavat lapsiaan vain, jos nämä tekevät oikeanlaisia valintoja. Jos lapsi ei valitse vanhemmille mieleistä ammattia, ei lasta tarvitse rakastaa. Jos lapsi ei valitse vanhemmalle mieluisaa puolisoa, ei lasta tarvitse rakastaa. Eipä sitten tarvitse niitä lastenlapsiakaan, kun ne ovat myös sen epämieluisan puolison lapsia. Tällainen vanhemmuus on itsekästä ja tukehduttavaa. Lapsi todennäköisesti on helpottunut päästessään pois vanhempien päällepäsmäröinnistä ja ehdollisesta rakkaudesta. Tosiasiassahan hyvä vanhempi kestää myös sen, että lapsi on tehnyt hänen mielestään väärän valinnan ja jaksaa kuunnella kuulumisia ja nähdäkin, vaikka se puoliso ei ihan mieleinen olisikaan. Aikuisen lapsen kun on annettava tehdä ne omat virheensä, ja jos lapsen on kasvattanut hyvin, tajuaa se lapsi virheensä tai sitten vanhemman on myönnettävä, että lapsi olikin valinnut juuri oikean puolison. Mietin usein näissä hirviöminiä-jutuissa, että missä ovat ihmisten sosiaaliset taidot. Ei sille miniälle tarvitse soitella ja kysellä kuulumisia, voi ihan kysellä ne siltä omalta lapseltaan ja myöhemmi lapsenlapsiltaan, kun nämä kasvavat.

Isovanhemmat, joita lastenlapset eivät kiinnosta ovat ihmisinä keskeneräisiä ja vanhempina hyvin vajaavaisia. Inhimillisyyteen kuuluu kiinnostus omien lasten elämään, vaikka nämä olisivatkin jo aikuisia.