Miksi nykyään lapsiperheissä on niin paljon ongelmia?

Lapsia hankkivat nykyään eniten ne joilla ei pää toimi tarpeeksi ehkäisyn käyttämiseen, joten ihmisistä tulee heikompia.

Minä olen korkeasti koulutettu lapseton. Mieheni hankki pari lasta mt ongelmaisen kanssa. Lopulta ei jaksanut enää tämän sekoilua.

En halua puuttua heidän kasvatusmetodeihinsa, mutta jos meille tulee yhteinen lapsi pidän huolen, että lapsen luontaista uteliaisiutta ruokitaan ja lapsi saa mahdollisuuden kehittyä omaa tahtiaan.

Välillä tuntuu, että osa aikuisista kasvattaa idiootteja. Lapset ovat älykkäitä, mutta vanhemmat eivät anna tarpeeksi haasteita, että se äly kehittyy.

Voisiko vastuuta siirtää siihen suuntaan, että koulun jälkeen olisi maksullisia kerhoja monipuolisesti ja niissä tyhmänkin vanhemman lapsi saisi ravita uteliaisuuttaan ja mieltään. Tämä loisi työpaikkoja ja koulujen tilat eivät olisi tyhjillään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään? Aina on ollut ongelmia.

Nykyään mm. mielenterveysongelmat ja lasten käytöshäiriöt ovat räjähtäneet käsiin. Syyksi epäilisin sitä, että lapsiperheiden sisäiset valtasuhteet on käännetty päälaelleen ja lapsista on tullut perheen johtajia. Vanhemmat eivät sossun ja demonisoinnin pelossa uskalla astua perheen johtoon ja laittaa mukuloitaan kuriin.

Näin usein väitetään, mutta minkä tilaston perusteella lasten mt-ongelmat ovat nykyään räjähtäneet käsiin?

Nykyisin sekä niin kutsuttujen erityislasten että niin kutsuttujen syrjäytyneiden määrä on todella iso. Kumpaakaan näistä ongelmista ei mainittavasti ollut olemassa vaikkapa 1970-luvulla.

Edelleen kaipaisin niitä lähteitä. Erityislasten määrän kasvun voi selittää se, että ennen tiettyjä lasten diagnoosiluokkia ei ollut olemassa ja lisäksi lapsia ei tarkkailtu niin tarkasti, paljon meni seulojen läpi. Lisäsi esim oppimishäiriöisten oli helpompi saada töitä, nyt sellaisia töitä ei vaan ole missä he pärjäisivät.

Syrjäytymisestä minä taas olen lukenut että se on itse asiassa vähentynyt; että suurimmalla osalla lapsia ja nuoria menee hyvin, mutta niillä joilla menee huonosti menee hyvin huonosti ja huono-osaisuuden periytyminen on vahvistunut. Ei että syrjäytyneiden määrä olisi lisääntynyt 70-luvulta.

Jos syrjäytyneitä oli 1970-luvulla valtavasti, niin aika outoa, että heistä ei puhuttu lainkaan eikä ongelmalle yritetty tehdä mitään.

1980-luvun lapsena muistan selvästi tarkkisluokat ala- sekä yläasteella. Siellä oli jos minkämoista riehujaa. Muistan myös selvästi ala-asteelta yksinäisiä "kyhjöttäjiä"=syrjäytyneitä, välitunneilla. Ja näille syrjäytyneille/ongelmalle ei tosiaankaan yritetty tehdä mitään! Minulla on ainakin sellainen muistikuva, ettei opettajat puuttuneet mitenkään..

Laitteet pehmentävät ihmisten pään. Olen opettajana ollut 20 vuotta ja muutos lapsissa on ollut dramaattinen. Monella ekaluokkalaiselta keskittyminen ei riitä tehtäviin edes 5 minuutiksi. Taidot ovat rapistuneet. Vielä 10 vuotta sitten heikko lukija ja kirjoittaja oli sellainen jolla oli joku lukivaikeus. Nykyään heitä on suuri määrä luokkaa kohden. Ei - heillä kaikilla ei ole lukivaikeutta. Kolmasluokkalaisella ei sanavälejä, ei isoja kirjaimia, pisteitä. Pienen tarinan kirjoittaminen on mahdottomuus. Ei kiinnosta, kukaan ei vaadi, vapaa-ajalla ei vahingossakaan lueta. Digihömppää, ei kirjoja. En jaksa kirjoittaa enempää - masentaa.

Luulen enemmänkin ,että nykyään lasten ongelmiin kiinnitetään huomiota. Vanhempieni lapsuuden aikaan, ei kukaan juurikaan kuunnellut lapsia tai kysellyt miltä tuntuu.

Lapset juoksivat keskenään kylillä, kun vanhemmat teki töitä. Nuorimmat vasta vaipoista päässeitä ja vanhimmat kohta murkkuikäisiä. Nykyään tehtäis kaikista noista Lasu!

Ennen ongelmiin ei puututtu, eikä edes laki ole aina ollut lapsen puolella, ei ole kovin kauaa kun fyysinen kuritus on vielä ollut kasvatusta...

Ootteko te velat tajunenet että elämä menee tosi nopeasti, ne pikkulapsivuodet ja murrosiät on ohi ennenkuin huomaakaan. . Olen nyt 45 ja lapset alkaa aikuistua. Mulla on edessä aikuisten elämä aikuisten lasteni kanssa. Yhteinen hevosharrastus oman tyttären kanssa on niin paljon enemmän. Kun miettii haluaako lapsia nuo vauvaiät ja pikkulapsiajat ei ole todellakaan se olennainen asia vaan se kun itse vanhenet niin nuoret tuo elämään uutta uskoa ja toivoa.