Mitä mieltä olette kiintymysvanhemmuudesta?

En ole mitenkään aktiivisesti ottanut selvää kiintymyysvanhemmuudesta, mutta eiköhän se ole ihan luonnollista että useimmat vanhemmat haluavat hyvän ja turvallisen kiintymyssuhteen lapsiinsa?

Kannatan mahdollisimman luonnollista ja inhimillistä kasvatustapaa. Yritän pohtia mitä teen oikein ja mitä väärin ja miten voisimme kasvatta lapsista itsenäisiä, reippaita ja onnelllisia. Olen vasta kahden lapsen äiti, joten kovin monesta ei ole kokemusta... Silti kun vertaan näiden kahden lapsen vauva-aikaa, niin uskon että kuopus on hyötynyt siitä, että täysimetin ja hän sai nukkua perhepedissä. Esikoinen sai vain vähän aikaa tissiä ja nukkui omassa sängyssään. Kuopus on sellainen pussaaja ja halittelija, todella lutunen tyyppi, kun taas esikoinen on hieman etäisempi, vaikka kyllä hänkin tykkää sylissä olla. Haluan olla kotiäitinä mahdollisimman pitkään. Eli kuopus menee hoitoon 3-vuotiaana ja esikoinen 5-vuotiaana. En halua jättää lapsia mummolaan yökylään kuin vasta sitten kun he ovat siihen valmiita. Esikoinen oli eka kertaa yksin mummolassa 1v10kk iässä ja kuopus vielä odottaa sitä reissua. Imetän häntä vieläkin 1,5-vuotiaana, joten nukuttaminen voisi olla hankalaa ilman tissiä..

Suurin asia mikä minulle tulee kiintymysvanhemmuudesta mieleen on että pitää kuunnella lasta, oppia näkemään mitä hän tarvitsee, kuunnella omaa vaistoaan. Ja imetyksen vaikutusta ei voi kylliksi painottaa!!! Toki toiseen lapseen kiintyy muutoinkin helpommin kuin ensimmäiseen, mutta omassa tapauksessani imetys on lisännyt ja voimistanut kiintymystä kuopukseen. Kyse on ihan vaan kemiasta, imetyshän tuottaa kehoon oksitosiinia eli rakkaushormonia!

Mitä se tarkoittaa, en ole ikinä kuullutkaan?

Mitä nyt olen lehdistä lukenut, niin käytännössä kasvatus ulkoistetaan lapselle itselleen = hän sanelee omat sääntönsä ja vanhempi on enemmän kiva kaveri siinä vieressä, joka kieltää vain todellisen vaaran uhatessa. Elämä pyörii lapsen ympärillä ja hänen jokainen vinkaisunsa pitää ottaa tarkasteluun. Seksielämän miehen kanssa (jos sellaista tässä vaiheessa enää edes on...lehtijuttujen isät eivät halunneet mukaan juttuihin yksikään ja jäivät nimettömiksi!) voi unohtaa, jos lapsi ilmaisee tarpeensa perhepetiin jne. Lasta kehutaan minkä ehditään, torua ei saa.

[quote author="Vierailija" time="22.02.2013 klo 16:35"]

Mitä nyt olen lehdistä lukenut, niin käytännössä kasvatus ulkoistetaan lapselle itselleen = hän sanelee omat sääntönsä ja vanhempi on enemmän kiva kaveri siinä vieressä, joka kieltää vain todellisen vaaran uhatessa. Elämä pyörii lapsen ympärillä ja hänen jokainen vinkaisunsa pitää ottaa tarkasteluun. Seksielämän miehen kanssa (jos sellaista tässä vaiheessa enää edes on...lehtijuttujen isät eivät halunneet mukaan juttuihin yksikään ja jäivät nimettömiksi!) voi unohtaa, jos lapsi ilmaisee tarpeensa perhepetiin jne. Lasta kehutaan minkä ehditään, torua ei saa.

[/quote]

Jos se on tuollaista niin se on ihan perseestä.

[quote author="Vierailija" time="22.02.2013 klo 16:35"]

Mitä nyt olen lehdistä lukenut, niin käytännössä kasvatus ulkoistetaan lapselle itselleen = hän sanelee omat sääntönsä ja vanhempi on enemmän kiva kaveri siinä vieressä, joka kieltää vain todellisen vaaran uhatessa. Elämä pyörii lapsen ympärillä ja hänen jokainen vinkaisunsa pitää ottaa tarkasteluun. Seksielämän miehen kanssa (jos sellaista tässä vaiheessa enää edes on...lehtijuttujen isät eivät halunneet mukaan juttuihin yksikään ja jäivät nimettömiksi!) voi unohtaa, jos lapsi ilmaisee tarpeensa perhepetiin jne. Lasta kehutaan minkä ehditään, torua ei saa.

[/quote]

Jos se on tuollaista niin se on ihan perseestä.

[quote author="Vierailija" time="22.02.2013 klo 16:35"]

Mitä nyt olen lehdistä lukenut, niin käytännössä kasvatus ulkoistetaan lapselle itselleen = hän sanelee omat sääntönsä ja vanhempi on enemmän kiva kaveri siinä vieressä, joka kieltää vain todellisen vaaran uhatessa. Elämä pyörii lapsen ympärillä ja hänen jokainen vinkaisunsa pitää ottaa tarkasteluun. Seksielämän miehen kanssa (jos sellaista tässä vaiheessa enää edes on...lehtijuttujen isät eivät halunneet mukaan juttuihin yksikään ja jäivät nimettömiksi!) voi unohtaa, jos lapsi ilmaisee tarpeensa perhepetiin jne. Lasta kehutaan minkä ehditään, torua ei saa.

[/quote]

Jos se on tuollaista niin se on ihan perseestä.

"Kiintymysvanhemmuusperheet on yhdistys lapsentahtisesta ja lempeästä kasvatuksesta kiinnostuneille.

Kiintymysvanhemmuudella tarkoitetaan vauvojen ja lasten hoitofilosofiaa, jossa keskiössä on lapsen tarpeiden tunnistaminen ja niihin vastaaminen ihmiselle lajityypillisellä tavalla. Tietyt lastenhoitotavat ovat kiintymysvanhemmuusperheissä yleisiä. Näitä ovat esimerkiksi perhepedissä nukkuminen, pitkä imetys, sormiruokaillen kiinteisiin ruokiin tutustuminen, kantoliinassa kantaminen ja runsaasti suorassa ihokontaktissa oleskeleminen, vessahädästä viestiminen sekä usein myös kestovaippojen käyttäminen. Kiintymysvanhemmuudessa on kuitenkin kyse ennen kaikkea perusasenteesta lasta kohtaan, ei vain ulospäin näkyvistä toimintatavoista. Kiintymysvanhemmuus on lapsen tunteiden ja ajatusten kunnioittamista, hänen tarpeisiinsa vastaamista ja pyrkimystä ymmärtää lasta kokonaisvaltaisesti. Perusoletuksena on, että lapset ovat synnynnäisesti sosiaalisia ja halukkaita yhteistyöhön, ja tarkoitusperiltään pohjimmiltaan hyviä."

Mielestäni lapsen tunteiden ja ajatusten kunnioittaminen, lapsen tarpeisiin vastaaminen ja lapsen ymmärtäminen ovat minunkin äitiyteni kulmakiviä. En kuitenkaan halunnut perhepetiä, kantoliinaa, imettää kovin pitään, antaa sotkea ruoalla (mitä sormiruokailu mielestäni on) tai opetella pissahätäviestintää. Kestovaippoja oli, mutta oli myös kertakäyttövaippoja.

Miten ihmeessä kestovaipat liittyy tuohon?

Olen aina hyvin kielteinen mustavalkoisia ideologioilla kohtaa. Esim. tässäkin ajatellaan, että jos lasta  ei imetä pitkään tai lapsi nukkuu omassa sängyssä, niin lapsi traumatisoituu ja välit vanhempiin on etäiset. Kukkua. Jos lasta rakastaa, pitää häntä sylissä ja hyväksyy hänet ja tukee elämän myrskyissä, niin on aivan yhdentekevää, mistä se maito on vauvana tullut tai missä on nukkunut.

Otan esimerkiksi anoppini. Anopin imetykset ovat loppuneet lyhyeen, esikoinen nukkui samassa sängyssä8vuotiaaksi ja oli hyvin arka lähtemään ikinä minnekään, ei harrastukseen, yökylästä nyt puhumattakaan. Vielä aikuisena harmittelee, miten ei uskaltanut tehdä juuri mitään ja ihmettelee omaa arkuuttaan. Pikkusisko laitettiin alusta asti omaan huoneeseen ja on aina ollut sosiaalisesti lahjakas. Molemmilla on hyvin läheiset välit äitiinsä, tämä on kummankin idoli ja edelleen tapailevat viikottain, yökyläilevät, matkustavat yhdessä jne. Anoppi teki monia virheitä lastenkasvatuksessa, on uhkailtu tyhjää, uhattu risulla ja annettu tukkapöllyä.

Jotain on  tehty oikein, kun välit ovat lämpimät ja lapset viihtyvät äitinsä kanssa. Kumpikin lapsista on hyvässä ammatissa, perustanut perheen ja viettää tasapainoista ja onnellista elämää. Eivät tiedä, että heidän pitäisi olla traumatisoituneita jo siitä, että heitä ei imetetty pitkään. 

Olen aina hyvin kielteinen mustavalkoisia ideologioilla kohtaa. Esim. tässäkin ajatellaan, että jos lasta  ei imetä pitkään tai lapsi nukkuu omassa sängyssä, niin lapsi traumatisoituu ja välit vanhempiin on etäiset. Kukkua. Jos lasta rakastaa, pitää häntä sylissä ja hyväksyy hänet ja tukee elämän myrskyissä, niin on aivan yhdentekevää, mistä se maito on vauvana tullut tai missä on nukkunut.

Otan esimerkiksi anoppini. Anopin imetykset ovat loppuneet lyhyeen, esikoinen nukkui samassa sängyssä8vuotiaaksi ja oli hyvin arka lähtemään ikinä minnekään, ei harrastukseen, yökylästä nyt puhumattakaan. Vielä aikuisena harmittelee, miten ei uskaltanut tehdä juuri mitään ja ihmettelee omaa arkuuttaan. Pikkusisko laitettiin alusta asti omaan huoneeseen ja on aina ollut sosiaalisesti lahjakas. Molemmilla on hyvin läheiset välit äitiinsä, tämä on kummankin idoli ja edelleen tapailevat viikottain, yökyläilevät, matkustavat yhdessä jne. Anoppi teki monia virheitä lastenkasvatuksessa, on uhkailtu tyhjää, uhattu risulla ja annettu tukkapöllyä.

Jotain on  tehty oikein, kun välit ovat lämpimät ja lapset viihtyvät äitinsä kanssa. Kumpikin lapsista on hyvässä ammatissa, perustanut perheen ja viettää tasapainoista ja onnellista elämää. Eivät tiedä, että heidän pitäisi olla traumatisoituneita jo siitä, että heitä ei imetetty pitkään. 

http://kiintymysvanhemmuus.fi/pohdintoja/filosofia/

tuolta voi lukea jos kiinnostaa tarkemmin

Minusta noissa ajatuksissa on paljon hyvää, tai ovat toimineet ainakin meillä.

En tiennyt koko asiasta mitään, ja luonnostaan olemme kuitenkin toimineet noin. Kaikki alkoi synnärillä, missä hoitajat ohjeistivat ottamaan vauvan sairaalasänkyyn viereen nukkumaan. Kauhistelin ajatusta, mutta toisena yönä uskalsin kokeilla ja sillä tiellä ollaan...

http://kiintymysvanhemmuus.fi/kirjaesittelyja/tiina-kaitaniemi-luonnollinen-lapsuus/

Tässä samalla sivustolla juttua Tiina Kaitaniemen Luonnollinen lapsuus-kirjasta. Luin kirjan ja se oli kyllä todella mielenkiintoinen! Osa tekstistä meni vähän yli hilseen, mutta osa avasi silmäni. Tajusin paremmin miksi vauvat ovat sellaisia kuin ovat. Ihminen on niin vieraantunut luonnosta, ettei enää välttämättä tiedä miksi vauvat käyttäytyvät niinkuin käyttäytyvät ja miksi olisi tärkeää pitää vauva lähellä ja imettää.

En ole enkä edes halua olla mikään täydellinen äiti, mutta aina voi yrittää kehittyä ja oppia uutta. Itse en loukaantunut kun joku multa kyseli miksi en imetä, enkä kokenut äitiyteni arvosteluna jos joku hehkutti imetyksen tärkeyttä. Kun sitten toisen lapsen kanssa imetys onnistui, niin tajusin miten tärkeää se on! Mielestäni ei ole ollenkaan huono asia jos nykyvanhempia kiinnostaa erilaiset kasvatustavat mitä ne olivat ennenaikaan...

Musta tässä ketjussa taas menevät puurot ja vellit sekaisin. Itse kannatan kiintymyssuhdevanhemmuutta ja minäkin suosittelen tuota Tiina Kaitaniemen kirjaa. Toisilla se saa selkäpiin karmimaan mutta minusta kirja on tosi hyvä ja tämän sanon feministinä ihan tosissani vaikka varmaan joku ajattelee, ettei noita ajatuksia feministinä kuuluisi allekirjoittaa. Kaitaniemen kirjassa on mielestäni erityisen tärkeää se, että siinä käsitellään hienosti sitä, ettei kiintymysvanhemmuus tulisi tapahtua tyhjiössä vaan yhteisön tuella. Ihmiset ovat evoluutiossaan varttuneet pienissä yhteisöissä, joiden tärkeä voimavara lapset ovat olleet ja äiti ei ole huolehtinut lapsestaan yksin vaan myös muilta tukea saaden ja sitä toisille tarvittaessa antaen.

En ole itse mikään täydellinen kiintymyssuhde vanhempi. Komennan aika kovastikin lastani ja välillä huudankin (eli meillä ei todellakaan lapsi itse määritä sääntöjään). Musta olisi ideaalimpaa mennä enemmän keskustelevalla otteella sillä en usko, että lapsi niinkään hyötyy siitä, että tekee asioita vain auktoriteetin kunnioituksesta (toki ajattelen, että jossain määrin ihmisten onkin hyvä oppia, että yhteiskunnassa on auktoriteettejä ja sääntöjä, joita tulee kunnioittaa vaikkei kaiken kannalla olisikaan) vaan enemmänkin siksi, että on hyvä tajuta, että tiettyjä asioita tehdään esim. empatiasta toisia kohtaan jne... ei rangaistuksen pelosta. Lasta on myös hoidettu kotona kolmivuotiaaksi (mieskin ollut hoitovapaalla) ja tämänkin jälkeen lyhemmämme työaikoja. Haluamme hänelle paljon aikaa. Elämämme ei kuitenkaan pyöri pelkästään hänen ympärillään. Kummallakin vanhemmalla on myös omat juttunsa ja välillä käymme kahdestaankin jossakin (yöhoitoon ilman kumpaakaan vanhempaa jätin ensimmäisen kerran vasta 2-vuotiaana, toisen kerran sitten kolmevuotiaana). Minä miellän enemmänkin niin, että kiintymysvanhemmuuteen kuuluu ajatus, että lapset ovat luonnollinen osa elämää ja jossain määrin lapset kulkevat mukana siellä missä vanhemmatkin, saavat paljon läheisyyttä mutteivat ole kaiken keskipisteessä vaan pikemminkin syntyvät siihen yhteisöön, jossa äiti ja isä ovat läsnä. Meillä kyllä käydään paljon myös lastenkulttuuritapahtumissa ym. koska ne kiinnostavat myös minua mutta lapsi joutuu välillä myös paikkoihin, jotka kiinnostavat ehkä enemmän äitiä tai isää (tosin kummasti lapsikin yleensä niistä kiinnostuu) ja esim. kirjastossa äiti viihtyy myös aikuisten hyllyjen äärellä lapsenkin ollessa mukana...

Meillä on ollut pitkä imetys, paljon kantamista, kestovaippa ja jonkin verran vessaviestintää, jossain määrin sormiruokailua, kala-kasvisruokavaliota, perhepetiä. Olen myös halunnut lapsille melko pitkän ikäeron, odotan nyt toista vauvaa kun ei isompi enää mikään taapero ole. Paljon keskustelua meillä myös lapsen kanssa käydään vaikka meillä tosiaan on säännöt ja odotan lapselta asiallista käytöstä esim. kyläillessä ravintolassa jne... toki vaihtelevalla (kuten kai lähes kaikkien lasten kanssa) mutta mielestäni kuitenkin melko hyvällä menestyksellä. Yleisesti ottaen lapsemme on saanut kehuja melkein missä tahansa olemme liikuneetkin erityisesti hyvästä kielenkehityksestään ja verbaalisuudestaan.

En ymmärrä mistä nuo ajatukset seksittömästä perhepetielämästä tulevat. Meillä on ainakin tässä taloudessa enemmän kuin yksi sänky ja seksiä on ollut lapsen syntymänkin jälkeen. Itse en seksiä halua harrastaa lapsen nukkuessa vieressä mutta toisessa huoneessa se on kyllä mainiosti onnistunut. Sen sijaan mielestäni on ihan luonnollista että esim. raskausaikana ja synnytyksen jälkeen vallankaan pitkässä suhteessa ei halujen määrä ole enää sitä samaa tasoa mitä miehen kanssa tavatessa. Tällä ei kuitenkaan ole kiintymysvanhemmuuden kanssa tekemistä ja puoliso on ainakin ollut sitäkin mieltä, että lapsen syntymän jälkeen seksielämä on syventynyt ja ollut parempaakin kuin ennen. Tämä siis perhepedistä huolimatta.

Minä toteutin kiintymysvanhemmuutta ja ikuisesti on harmittanut se shokki, jonka päivähoidon aloitus lapselle aiheutti 3,5v iässä. Törmäys täysin erilaiseen todellisuuteen oli lapselle erittäin raskasta. Kurahousupakot, maistamispakot, tapa korottaa ääntä reippaasti ja hyvin napakat rajat jne jne joihin emme voineetkaan vaikuttaa (yritimme kyllä) olivat hyvin raskaita asioita lapselle. Väittäisin jopa että traumatisoivia.

Hoitoon jääminen oli vaikeaa lapselle ja päivän päätteeksi lapsi purki pahan olon minuun. Hän alkoi mm. lyödä ja käyttäytyä väliin suoraan sanottuna julmasti erit minua kohtaan.

Lyöminen loppui vasta tokaluokkalaisena, kun uskoni kiintymysvanhemmuuteen viimein loppui ja todella raivostuin, jos lapsi löi. Lasta oli aina kielletty toki joka kerta lyömisestä ja se oli fyysisesti estetty, tunteet sanoitettu, asiat käyty läpi, mutta niin vain meidän lapsemme oli hyvää vauhtia muuttumassa todella haastavaksi.

Jälkikäteen ajatellen lapselle voi olla karhunpalvelus toteuttaa kotona kasvatusta, jonka toteuttaminen päivähoidossa ja koulussa on vielä aika harvinaista. Meillä ei ainakaan ollut mahdollisuutta vaihtaa päiväkotia/hoitajia eikä muuttaa päivähoidon toimintakulttuuria. Lapsi joutui siinä sopeutumaan, kun ei muuta voinut ja kun ei hoidossa kyennyt kuin alistumaan purki pahan olonsa kotona.

Aivan sekopäistä touhua, vaikuttaa lähinnä lahkolta:D kiintymysvanhemmat ovat uniikkeja lumihiutaleita, joiden lapsista tulee sietämättömiä kouluhäiriköitä.

Lapsi tekee mitä lystää ja äiti sanoittaa tunteitaan .

Mikä tahansa ideologia voi olla jopa haitallinen mennessään liiallisuuksiin. Maalaisjärkeä, valitettavasti tätä nykyään ei juuri käytetä. Lasta voi pitää lähellä ilman kantoliinaa ja taapero imetystä...