Lue keskustelun säännöt.
Tänään kerrottu lapsille erosta, miten
20.02.2013 |
kuuluu äidin nyt käyttäytyä? Eron olen alulle pannut minä äiti, pitkä onneton ja mahdoton avioliitto. Ei liity pettämisiä eikä kolmansia osapuolia. Lapset kouluikäisiä.
Päivä oli surullinen ja paljon puhuttiin, myös tulevaisuudesta.
Minulla nyt hölmö ongelma: kun ero ei sureta ollenkaan paitsi lasten puolesta. Olen riemuissani muuttamassa lasten kanssa uuteen asuntoon ja uuteen tasapainoisempaan elämään. Saanko näyttää että olen iloinen tästä erosta? Siis sillä että hymyilen, toihuilen, olen tavallaan tyytyväinen.
Kommentit (14)
Saat näyttää, että elämä on hyvää, mutta se ei saa mennä siihen, että lapset eivät "saisi" näyttää ikäväänsä ja ahdistustaan. Ei saa vaatia heitä iloitsemaan "sulla on nyt uusi hieno huone, katsopa miten on hieno, parempi kuin vanhassa" - kun vanhaan on jäänyt isä.
Eli sellaista varovaista elämäniloa mutta äärimmäisen herkkää korvaa lapsia kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
yritä nyt ymmärtää lasten suru, etkä näytä iloista naamaa. vakuuta lapsille, että kaikki menee hyvin. Omaa iloa olisi mielestäni julma näyttää lapsille, heille tämä on iso vastoinkäyminen :(
Ole aito mutta kunnioita lasten surua. Tarkoitan tällä sitä, että iloinen ja hyräilevä äiti voi saada katkeruuden pintaan -erityisesti temperamenttisella lapsella. Lapsilla on yleensä huoli siitä toisesta vanhemmasta ja siksi tuntuu pahalta jos toinen vain laulelee.
Suosittelen hienotunteista rehellisyyttä. Voit kuunnella lapsia ja todeta, että sinulla on paha mieli heidän puolestaan, mutta että itse olet miettinyt tätä jo niin kauan ja tiedät, että tämä on oikea ratkaisu, että olet jo päässyt pahimman yli. Olet silti surullinen, kun perhe tällä tavalla hajoaa.
Voit olla iloinen ja reipas, mutta hyräilyt ja lauleskelut, kun lapset itkevät huoneissaan, osoittaa huonoa makua. Turha mitään suurta suruakaan on teeskennellä, pientä hienontunteisuutta ja tilannetajua kehiin.
Mieti niin että lapsiltasi olisi kuollut joku läheinen, jota sinä olet aina inhonnut, mutta he rakastivat. Laulaisitko, nauraisitko? Itse pitäisin naamani aika peruslukemilla.
Saat olla helpottunut ja iloinen ja innoissasi uudesta, mutta kanavoi se hyräilyn ja ylenpalttisen virnuilun sijaan kodin laittoon ja lasten tukemiseen.
Nythän sinulla on selkeästi energiaa tukea lapsia, jotka "menettävät" elämästään toisen vanhemman. (ja vaikka ei isä mihinkään häviämällä häviäisi, niin häviää hän teidän arjestanne ja ruokapöydän äärestä).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulla taitaa olla olla uusi ihastus itselläsi kun niin naurattaa...
Ei ole uutta ihastusta. Takana elämä hyvin hallitsevan ja manipuloivan miehen kanssa, joka viimeiset pari vuotta olleet todella vaikeita. Eropäätöksen tekeminen on vienyt pitkään, juurikin lasten takia. Mutta nyt kun päätös on lopultakin tehty, olen niin helpottunut. Ahdistunut ja piinaava elämäni tulee muuttumaan, se on oikeasti suuri helpotus. Siitä varmasti tulee se "riemukas" tunne - on kuin olisi elinkautis vankilasta vapautumassa.
En tietenkään täällä naureskele, mutten myöskään teeskentele olevani surun murtama. Lasten surussa elän mukana, tukien ja kuunnellen. Kiitos hyvistä ajatuksista :
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkähän takia naiset väenväkisin tekevät kakaroita näiden manipuloivien kusipäiden kanssa. Sitten vingutaan kun ne on niin kauheita ja erotaan kauheasta liistosta-
Ei sitten tullut mieleen siinä vauvakuumeessa etsiä lapsille parempaa isää, vaan piti pukkauttaa parikin kertaa itsensäö paksuksi tällaisen kusipään kanssa.
10! Koska nuo miehet osaavat alussa olla maailman hurmaavimpia. Myös aina tiukan paikan tullen osataan vedellä oikeista naruista.
Eihän kukaan tieten tahtoen ota inhottavaa puolisoa. Sulla ei taida olla paljon elämänkokemusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa varmaan käyttäytyä niin, ettei anna lapsille mitään aihetta sellaiseen ajatteluun, että isi ja äiti ei ehkä eroakaan!
Jos nyt tuntuu eropäätöksen jälkeen helpommalta sietää miestä, niin ei kannata näyttää sitä lapsille kauheasti.
No, miten lapset suhtautuvat maailmansa tuhoutumiseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No lapsille voi puhua. Minua ihmetyttää (ei vaan tämä viesti vaan yleisesti) miksi ihmiset ei puhu lapsilleen. Miten te elätte arkea puhumatta?
Jos lapsesi on koululaisia niin heidän ymmärryksen mukaan selität miten sinun ja isän suhde on ollut vaikea ja sinun on ollut erityisen paha mieli jo pitkään eikä yhteiselo vaan toimi.
Sitten sää kerrot miten te molemmat kuitenkin rakastatte lapsia.
Tottakai saat olla iloinen, mutta minusta sun pitää vähän lisätä niiden lapsiesi kanssa keskusteluja, ihan kuin et heitä tuntisi. On kamala lukea miksi pelkäät lapsiesi reaktioita ja olet vielä äiti heille. Jos he on eri mieltä kuin sinä niin heillä on kaikki oikeus tunteisiinsa.
Saat tietysti! Se auttaa myös lapsia selviytymään kunhan et mollaa lasten isää lapsille tai heidän kuultensa.