Yllättävä kaipuu synnyinkaupunkiin.

Muutin muutama vuosi sitten nykyiseen kotikaupunkiini siitä kaupungista, jossa synnyin ja eli 24-vuotiaaksi. Olosuhteiden pakosta jouduin muutamaan pois (esim. työasioiden takia). Nyt olen viime aikoina yllättäen huomannut, että kaipaan kovasti synnyinkaupunkiani ja erityisesti siellä viettämiäni sinkkuvuosia, kun asuin siellä yksin noin 18-24 vuotiaana.

Vaikka järjelläni tiedän, että nuo vuodet eivät olleet kohdallani pelkkää onnea, iloa, autuutta ja jonkinlaista villiä, vapaata nuoruutta, niin silti kaipaan niitä vuosia hirveästi. Kaipaan senaikaista asuntoani, sen lähiseutuja, senaikaista työpaikkaani, ystäviäni siltä ajalta ja muutenkin kaikkea, mikä liittyy synnyinkaupunkiini ja siellä viettämiini nuoruusvuosiini. Jostain syystä en niinkään kaipaa lapsuusaikojani siellä enkä esimerkiksi lapsuuskotiani, kouluaikoja, lapsuuden aikaisia ystäviä jne. Siis vain noita yksin elettyjä nuoruusvuosiani kaipaan ja usein pohdin, että "Olisinpa taas hiukan yli 20-vuotias, asuisin siellä synnyinkaupungissani samassa asunnossa kuin missä silloin asuin, olisipa minulla sama työpaikka ja samat ystävät kuin silloin".

Mikä minua oikein vaivaa? Miksi kaipaan niin hirveästi "menetettyä nuoruutta", kotikaupunkiani ja nuoruusaikojani siellä, varsinkin kun tiedän, että niitä vuosia ei voi saada enää ikinä takaisin?