Käytätkö mineraalisuolaa? Onko leivät tai einekset mielestäsi liian suolaisia?
Tuosta valmiiksi paistetusta jauhelihasta tuli mieleen.. Siinä oli yli 2% suolaa!
En todellakaan saattaisi syödä, sehän on "myrkkysuolattua"!
Tiedän, että toiset käyttävät kaksin- tai jopa kolminkertaisesti suolaa meidän perheeseen verrattuna. Ja se on joskus hankalaa. Inhoan liian suolaista arkiruokaa, sillä se turvottaa silmiä ja muutenkin ihmisiä tietääkseni kehotetaan vähentämään suolan käyttöä.
Esim. Heinzin ja muiden "hyvien" merkkien ketsuppi on yltiösuolaista, siksi ostan yleensä halpaa Extraa.
Toisekseen käytän mineraalisuolaa, josta tulee täyteläisempi maku ruokaan kuin pelkästä natriumista.
Eikö ketään muita häiritse esimerkiksi useiden ruisleipien suolaisuus? Tai juustojen? Tai leikkeleiden?
Kommentit (29)
Joo, kyllä on kaikki "valmiit" ruuat kauhean suolaisia, olen ihmetellyt että miksi ei voisi olla myynnissä vähemmän suolattuja vaihtoehtoja. Sitä ihmettelen myös suuresti, että ihmiset laittavat vielä lautasellekin suolaa, maistamatta ruokaansa ensin. Katsoin hiljattain dokumentin jossa lääkäri selvitteli terveyteen liittyviä asioita, ja hän joutui syömään ison rasvaisen aamiaisen kokeita varten, lautasella oli makkaroita, pekonia, papuja ym. silti mies ripotteli suolaa kaiken päälle ennenkuin söi (terveydestään huolta pitävä lääkäri!) Kun ajattelee kuinka suolaista yleensä pekoni ja makkarat on, taisi olla Englannissa kuvattu, ja luulen että siellä on yhtä suolaisia ruokia kuin täällä.
" Luonnonsuolat tukevat elimistön toimintoja, mutta jalostuksen myötä myös monet hienovaraiset suolan ominaisuudet muuttuvat terveyden kannalta epäsuotuisiksi."
Mitkä ihmeen hienovaraiset suolan ominaisuudet? Tämä on taas suoraan suolafirmojen mainostekstiä, joka on jos mahdollista vielä kauempana todellisuudesta kuin ryppyrasvojen mainostekstit.
En käytä mineraalisuolaa, mutta monet ruuat ovat minusta liian suolaisia vaikka kyllä minullekin välillä pizza ja sipsit maistuvat :) Lisäämme ruokiin suolaa vaan harvoin, sillä usein suolaa on jo valmiina esim. oliiveissa, soijakastikkeessa, juustossa yms.
Ketsupista tuli mieleen, että itse en siinä katso suolan määrää (meillä ketsuppia menee vähän joten en siksi siitä välitä) vaan valitsen sen missä tomaattipyrepitoisuus on suurin :) Osassa on vaan 50 % ja loput sokeria, etikkaa jne, ne mitä itse ostan sisältävät n. 85 % tomaattipyrettä.
[quote author="Vierailija" time="19.02.2013 klo 11:00"]
Ap, minusta kuulostaa siltä, että olet tavallista ihmistä herkempi maistamaan suolaa. Toisaalta on todella omituista, että lainkaan pystyt syömään sipsejä tai ranskalaisia, jos ruispala juustosiivulla on sinulle liikaa. Luulisi jo, että yksikin sipsi saisi sinut irvistämään.
Minä en käytä ruuanlaitossa suolaa juuri koskaan, koska pidän mauttomasta :). Toisaalta kaipaan välillä esim. suolapähkinöitä. Oma suolankäyttöni taitaa olla tuollaista joko-tai touhua.
[/quote]
En usko olevani mitenkään erityisen herkkä maistamaan suolaa, olen vain opetellut jo vuosikymmen sitten vähempään suolan käyttöön, sillä silloin oloni on parempi. Tai ehkä suurin syy on se, että näytän paremmalta kun nestettä ei ole niin paljon kehossa.
Ei juusto-ruisvoileipä saa minua IRVISTÄMÄÄN, mutta suolaisuus harmittaa. Toisaalta se estää ottamasta toista palaa ihan vain syömisen ilosta. Tuore leipähän on muutoin hyvää! :) Ymmärrän toki, että kukin lukee toisten tekstejä tietyllä ennakkoasenteella ja "kuulee" äänensävyn mielessään. Mutta en siis nyrpistele nenääni kaikelle missä on suolaa.
Sipsit, ranskalaiset tms.. Niissä suola on pinnassa ja ne on mielestäni hyviä silloin tällöin syötyinä. Suolahan on jollain tapaa koukuttavan hyvää, kun se tuntuu kielellä. Mutta sitten taas jos se dippikastike on liian suolaista, niin ei maistu hyvältä. Ymmärtääköhän kukaan pointtiani? =)
Ap
[quote author="Vierailija" time="19.02.2013 klo 11:06"]
Kaikki jalostettu on elimistöllemme vierasta ja täten myös vahingollista. Luonnonsuolat tukevat elimistön toimintoja, mutta jalostuksen myötä myös monet hienovaraiset suolan ominaisuudet muuttuvat terveyden kannalta epäsuotuisiksi.
[/quote]
Miten niin kaikki jalostettu on vierasta ja vahingollista? Mitä haittaa minulle on siitä, jos käyttämästäni suolasta on poistettu esim. raskasmetallit (lyijy, kadmium, uraani, cesium, elohopea...) ja siihen on toisalta lisätty jodia, joka Suomessa on hyvinkn tarpeellista.
Mun on pakko saada riittävästi suolaa. Inhoan suolatonta ruokaa ja jos en saa riittävästi suolaa, saan hirveän päänsäryn ja oksennan. Suola ei turvota mua, mutta käytän kyllä merisuolaa. Eikö se ole jotenkin hassua, että merisuolasta ensin poistetaan kaikki ja sitten niitä mineraaleja lisätään pansuolaan ja myydään sitä jonain terveyssuolana? Eikö se ole sama asia käyttää merisuolaa? Paitsi että se on paljon halvempaa. Pitäis aina näissä terveysjutuissa muistaa, että mikään ruoka-aine ei ole kaikille terveellistä ja hyväksi.
Ja alkuperäiseen kysymykseen..mun mielestä kaikki ruuat on yleensä liian vähäsuolaisia. Eineksistä en tiedä, en ole ostanut vuosiin. En myöskään syö pikaruokapaikoissa tms joten en tiedä niistäkään. yleensä ravintolaruoka on lähes suolatonta ja yököttää mua sen takia. Näin me ollaan erilaisia :)
[quote author="Vierailija" time="19.02.2013 klo 11:48"]
Mun on pakko saada riittävästi suolaa. Inhoan suolatonta ruokaa ja jos en saa riittävästi suolaa, saan hirveän päänsäryn ja oksennan. Suola ei turvota mua, mutta käytän kyllä merisuolaa. Eikö se ole jotenkin hassua, että merisuolasta ensin poistetaan kaikki ja sitten niitä mineraaleja lisätään pansuolaan ja myydään sitä jonain terveyssuolana? Eikö se ole sama asia käyttää merisuolaa? Paitsi että se on paljon halvempaa. Pitäis aina näissä terveysjutuissa muistaa, että mikään ruoka-aine ei ole kaikille terveellistä ja hyväksi.
Ja alkuperäiseen kysymykseen..mun mielestä kaikki ruuat on yleensä liian vähäsuolaisia. Eineksistä en tiedä, en ole ostanut vuosiin. En myöskään syö pikaruokapaikoissa tms joten en tiedä niistäkään. yleensä ravintolaruoka on lähes suolatonta ja yököttää mua sen takia. Näin me ollaan erilaisia :)
[/quote]
Mitä ilmeisimmin olet tottunut voimakassuolaiseen ruokaan. Jos haluat, vähempään suolan käyttöön tottuu keskimäärin kahdessa viikossa. Pikkuhiljaa, eikä tarvitse oksentaa. Varmasti 1%-suolainen maistuu karmealta, jos olet tottunut 2,5%:een!
Erilaisuus johtuu siis tottumisesta. Mutta eihän se mitään haittaa jos sinulla on hyvä olo reilusta suolan käytöstä huolimatta, verenpaineesi ei ole koholla jne.
Jos haluaa välttää natriumia, ei ole kyllä yhtään sama, käyttääkö merisuolaa vai mineraalisuolaa. Merisuolassa on natriumkloridin pitoisuus reippaasti yli 90 %, taitaa olla jotain yli 95 % luokkaa, mineraalisuolassa natriumkloridia on vain 50 % ja loppu muistaakseni kaliumkloridia ja magnesiumsulfaattia.
Oho! Aika jännä miten erinlaisessa maailmassa me elämme. Minulla tulee korvista tämä kaikki vouhotus vähemmän suolaa, sokeria ja rasvaa jne. Tuntuu, että on helvetin paljon vaikeampaa löytää aitoja makuja, näiden kaikein maailman keinotekoistenaromien ja vähemmän sitä sun ja tätä rinnalta.
Taitaa kertoa siitä, että vaihtoehtoja on kyllä. Ihan sen mukaan mihin "koulukuntaan" kuulumme.