han älytön juttu. Talkkari alkoi valittamaan siitä että laitan koirankakkapussit piharoskikseen enkä vie suoraa roskakatokseen
Saarnasi kuinka mun tulee hoitaa mun koiran kakat itse ja viedä roskakatokseen, eikä siihen piharoskikseen (joka on siis myös sekajäteastia). "Koska ne alkaa pian haista ja lapsetkin leikkii täällä". En todellakaan aio viedä niitä pusseja taloyhtiön pihan ihan toiseen päähän joka lenkin jälkeen vain siksi että häntä inhottaa hoitaa työnsä niiden roskisten kanssa. Luulisi olevan iloinen että joku edes kerää koiransa paskat, ilmeisesti lähiseudun muut omistajat eivät niin tee kun vieressä olevat julkisen tiet ja niiden varret tursuaa paskaa niin että saa pestä oman koiran tassut joka kerta kun tullaan ulkoa sisälle. Tuohtuneena uikutti että "miksi luulet että MINUN pitäisi korjata sun koiran paskat", vastasin että taitaa kuulua sun hommiin näiden roska-astioiden tyhjennys. Ai että raivostuttaa. Koiravihaajako vai muuten vaan elämäänsä kyllästynyt tyyppi? Saattaisi alkaa arvostamaan enemmän sitä kakkapussien ilmestymistä sinne piharoskikseen, jos astuisi vähän useammin niihin katujen varrella oleviin kakkakasoihin. Mikään ei kelpaa. Yrittää toimia reilusti (korjata koiran jätteet) siitäkin huolimatta että moni ei niin tee ja valitusta vaan kuuluu perässä. Sekajäte mikä sekajäte, ne roska-astiat on siinä pihalla kuitenkin juuri sitä varten ettei kaikkia roskia tarvitse jokaisen kiikuttaa roskakatokseen.
Kommentit (46)
Saat tietenkin laittaa sen piharoskikseen :)
No vie sisälle omaan roskikseen. Sieltä ne mener nopeammin sinne pihan perälle.
Vie roskakatoksen. Talkkari on oikeassa. Inhottavaa tyhjentää kakkapusseja täynnä oleva roskis. Ja se haisee.
Eikö teillä linnut levittele niitä piharoskiksesta? Meillä tekee ja ne myös haisee.
Vierailija kirjoitti:
No voi jeesus. Etkö voi valita lenkiltä palaamisreittiäsi siten että palaat roskakatoksen kautta ja voit jättää kakkapusiin suoraan oikeaan roskikseen??!? Piharoskikset ovat huonoja, kun linnut voivat käydä repimässä pussit rikki jne.
Ei kyse ole pelkästään siitä että voinko vai enkö voi, vaan siitä että ei ole kohtuullista vaatia sellaista, varsinkaan tollaisella asenteella. Pyytää saa kauniisti, enkä siitä olisi pahastunut, vaikka en olisikaan silti vaivautunut. Roskakatos toimii avaimella eikä mulla monesti lenkillä ole edes avainta mukana jos mies kotona avaamassa oven. Kyse on siitä että ei ole syytä mun vaivautua jokapäiväisessä elämässäni kahta kertaa päivässä tekemään jokin asia itselleni hankalammin vain siksi, että jonkun työpäivän yksi työtehtävä olis kerran parissa viikossa vähän miellyttävämpi. Meillä ei ole ollut ongelmana että kakkapussit lentelis roskiksesta lintujen nokkimana pois, eli siitä ei ole kyse. Kyse on kuulema hajusta, jonka arvelee pakkasten laantuessa kakasta tulevan. Kakalle varmasti pihalla haiseekin, mutta päähajunlähde ei kyllä liene mun siististi tiukalla umpisolmulla olevat kakkapussit, vaan viereisellä kävelytiellä maassa makaavat ja pitkin poikin levinneet lantakasat. Sieltä jos jostain tulee hajua kun lumet alkaa sulaa.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vie roskakatoksen. Talkkari on oikeassa. Inhottavaa tyhjentää kakkapusseja täynnä oleva roskis. Ja se haisee.
Varmaan voikin olla inhottavaa, se roskiksen tyhjääminen kuuluu kuitenkin sen talkkarin työtehtäviin. Hän on palkallisena tässä taloyhtiössä ja työskentelee tietääkseni siten vuokranantajalle. Vuokranantajalta varmistin vielä eilen että mitään oikeaa kieltoa ei ole siihen etteikö piharoskikseen saisi laittaa koirankakkapusseja. Totesi vaan että toki talkkarit voi antaa suosituksia siitä miten itse toivoisivat toimittavan, mutta mitään kieltoa ei vuokranantajan puolelta ole. Jos ei oman työn työtehtävät nappaa vaan pitää niistä johtuvan pahan olon vuoksi arvostella rumaan sävyyn muita, niin kannattanee silloin vaihtaa työpaikkaa.
ap
Etkö valittanut tästä jo jodelissa tarpeeksi?
Laita ap osoite tähän, niin voin käydä viemässä pussukkasi piharoskiksesta autosi etulokasuojan sisälle muhimaan. Voit sitten nauttia mussukkasi tuoksuista myös ajaessasi ja esim. Mökkipihalla ja kaupan pihassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No voi jeesus. Etkö voi valita lenkiltä palaamisreittiäsi siten että palaat roskakatoksen kautta ja voit jättää kakkapusiin suoraan oikeaan roskikseen??!? Piharoskikset ovat huonoja, kun linnut voivat käydä repimässä pussit rikki jne.
Ei kyse ole pelkästään siitä että voinko vai enkö voi, vaan siitä että ei ole kohtuullista vaatia sellaista, varsinkaan tollaisella asenteella. Pyytää saa kauniisti, enkä siitä olisi pahastunut, vaikka en olisikaan silti vaivautunut. Roskakatos toimii avaimella eikä mulla monesti lenkillä ole edes avainta mukana jos mies kotona avaamassa oven. Kyse on siitä että ei ole syytä mun vaivautua jokapäiväisessä elämässäni kahta kertaa päivässä tekemään jokin asia itselleni hankalammin vain siksi, että jonkun työpäivän yksi työtehtävä olis kerran parissa viikossa vähän miellyttävämpi. Meillä ei ole ollut ongelmana että kakkapussit lentelis roskiksesta lintujen nokkimana pois, eli siitä ei ole kyse. Kyse on kuulema hajusta, jonka arvelee pakkasten laantuessa kakasta tulevan. Kakalle varmasti pihalla haiseekin, mutta päähajunlähde ei kyllä liene mun siististi tiukalla umpisolmulla olevat kakkapussit, vaan viereisellä kävelytiellä maassa makaavat ja pitkin poikin levinneet lantakasat. Sieltä jos jostain tulee hajua kun lumet alkaa sulaa.
ap
Ehdottomasti liikaa vaadittu ottaa avaimet mukaan. Ihan mahtavaa meilläkin, kun grillikatoksen vieressä oleva roskis haisee koiranpaskalle.
Eipä ole tullut mieleenkään laittaa koiran kakkapusseja piharoskikseen. Kannatko oikeasti kakkapussia kädessäsi koko lenkin ajan? Minä vien kakkapussin heti ensimmäiseen roskikseen mikä tulee vastaan. Se on useimmiten jonkun taloyhtiön roskakatos. Täällä lähistöllä on myös joitakin omakotitalojen roskiksia, mihin ovat laittaneet tarran, että saa laittaa koiran jätökset. Tämä on mukava, koska tässä ihan lähistöllä ei ole juurikaan kerrostaloja. Mutta koskaan en laita kakkapusseja bussipysäkkien roskiksiin ja sellaisiin roskiksiin minkä lähellä ihmiset hengailee. Minusta tämä on ihan selvä homma.
Ei siis enää kelpaa, että korjaa koiran jätökset asiallisesti roskikseen. Ei vissiin voi kaikkia miellyttää mitenkään. Unohda koko juttu. Ei ne muutkaan vain hygieenisiä hajuttomia roskia siihen piharoskikseen laita talkkarin mieliksi, ja asiallisesti suljettu kakkapussi ei haise.
Jos linnut pääsevät piharoskikseen se on väärän mallinen ja ne linnut nokkivat sielä ulos kaiken muunkin, räkäiset nenäliinat ym; silloin roskis vaihtoon. Meillä on läpällinen ja sisällä on muovipussi, eipä ole ikinä haissut tai linnut onnistuneet sieltä mitään tonkimaan, eikä tuon tyhjennys nyt sen kummempia inhoreaktioita näytä tyhjentäjässä aiheuttavan.
Ihmetyttää kyllä aloittajan koira. Saa joka kerta pestä tassut ulkoa tullessa kun koira talloo kakkoja lenkillä. Eikö sillä ole hajuaistia? Mun koirat saattaa kyllä haistella niitä jätöksiä mutta ei todellakaan kävele päältä. Varsinkaan joka kerta. 😅
Teki niin tai näin, aina joku valittaa. Hyvinvointivaltioiden ongelma on tämä: ihmisten elämä on liian helppoa ja sitten aletaan valittaa jostain vit#n koirankakkapussin oikeasta roskiksesta. Ihan sama. Ei se p@aska siinä pussissa ulkona edes haise roskia ja tupakantumppeja enempää. Jätä seuraavan kerran keräämättä koko p@aska. Tuleepahan valitus ainakin ihan asiasta sitten.
Vierailija kirjoitti:
Laita ap osoite tähän, niin voin käydä viemässä pussukkasi piharoskiksesta autosi etulokasuojan sisälle muhimaan. Voit sitten nauttia mussukkasi tuoksuista myös ajaessasi ja esim. Mökkipihalla ja kaupan pihassa.
Täähän oli ihan älytön kommentti. Olen laittanut kakkapussit sekäjäteastiaan, jonne vuokranantajan ja kiinteistön omistajankin mukaan saa kakkapusseja laittaa. Olen siis laittanut kakat oikeasti täysin asianmukaiseen paikkaan, vaikka talkkari eri mieltä asiasta olikin. Auton etulokasuojan alle ei jätteet kuulu, toisin kuin roska-astia on päinvastoin siinä pihalla jätteitä varten.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No voi jeesus. Etkö voi valita lenkiltä palaamisreittiäsi siten että palaat roskakatoksen kautta ja voit jättää kakkapusiin suoraan oikeaan roskikseen??!? Piharoskikset ovat huonoja, kun linnut voivat käydä repimässä pussit rikki jne.
Ei kyse ole pelkästään siitä että voinko vai enkö voi, vaan siitä että ei ole kohtuullista vaatia sellaista, varsinkaan tollaisella asenteella. Pyytää saa kauniisti, enkä siitä olisi pahastunut, vaikka en olisikaan silti vaivautunut. Roskakatos toimii avaimella eikä mulla monesti lenkillä ole edes avainta mukana jos mies kotona avaamassa oven. Kyse on siitä että ei ole syytä mun vaivautua jokapäiväisessä elämässäni kahta kertaa päivässä tekemään jokin asia itselleni hankalammin vain siksi, että jonkun työpäivän yksi työtehtävä olis kerran parissa viikossa vähän miellyttävämpi. Meillä ei ole ollut ongelmana että kakkapussit lentelis roskiksesta lintujen nokkimana pois, eli siitä ei ole kyse. Kyse on kuulema hajusta, jonka arvelee pakkasten laantuessa kakasta tulevan. Kakalle varmasti pihalla haiseekin, mutta päähajunlähde ei kyllä liene mun siististi tiukalla umpisolmulla olevat kakkapussit, vaan viereisellä kävelytiellä maassa makaavat ja pitkin poikin levinneet lantakasat. Sieltä jos jostain tulee hajua kun lumet alkaa sulaa.
ap
Viet siis pikku roskikseen 2 pussia kakkaa päivässä. Eihän sinne mitään muuta mahdu, jos se tyhjennetään kertomasi mukaan 2 viikon välein.
Huoltomies joutuu ehkä jopa tihentömään tyhjennysvälejä, jotta sinne mahtuu muutakin. Vain sun kakkojesi takia. Eli huoltomies ehkä alkaa laskuttaa taloyhtiötä enemmän. Eli tuo aiheuttaa kuluja.
Vierailija kirjoitti:
Vie roskakatoksen. Talkkari on oikeassa. Inhottavaa tyhjentää kakkapusseja täynnä oleva roskis. Ja se haisee.
Mitäs on valinnut sellaisen ammatin? Millä perusteella itseään ajatteleva, itsekeskeinen ammattilainen on tässäoikeassa?
Vierailija kirjoitti:
Eipä ole tullut mieleenkään laittaa koiran kakkapusseja piharoskikseen. Kannatko oikeasti kakkapussia kädessäsi koko lenkin ajan? Minä vien kakkapussin heti ensimmäiseen roskikseen mikä tulee vastaan. Se on useimmiten jonkun taloyhtiön roskakatos. Täällä lähistöllä on myös joitakin omakotitalojen roskiksia, mihin ovat laittaneet tarran, että saa laittaa koiran jätökset. Tämä on mukava, koska tässä ihan lähistöllä ei ole juurikaan kerrostaloja. Mutta koskaan en laita kakkapusseja bussipysäkkien roskiksiin ja sellaisiin roskiksiin minkä lähellä ihmiset hengailee. Minusta tämä on ihan selvä homma.
Joo tietty sama täällä, laitan roskat siihen roskikseen mikä on lähinnä, välillä siis menee kakat kadunvarsiroskiksiin. Koira on kuitenkin tottunut kakkaamaan yleensä vasta lenkin lopuksi yhteen ja samaan paikkaan meidän kodin lähellä, niin siksi suuri osa kakoista menee siihen taloyhtiön piharoskikseen.
ap
Eikö tämä nyt ole ihan selvä asia? Kakka joko sinne taloyhtiön roskikseen tai kotiroskikseen, ei piharoskikseen haisemaan.